Pöytäkuume

Rakastan puisia huonekaluja, niissä on jotain todella kaunista. Puu on myös minusta yksi kaikkein hienoimmin patinoituvista asioista. Niin elävänä kuin kaadettunakin. Olen alkanut vakuuttua aina vain enemmän siitä, että vanhojen puiden arvoa ei voi edes mitata rahassa. Mutta siitä enemmän ehkä joskus toiste.

Ostimme joitakin vuosia sitten edelliseen asuntoomme pyöreän massiivitammisen ruokapöydän ja tuolit. Olen pitänyt pöydästä todella paljon ja vähän ollut harmistunut siitä, että se on nykyisessä keittiössämme aika pieni tilaan nähden. Pöytä on sopiva 4 ihmiselle, mikä muistuu mieleen aina kun on vieraita, eikä kaikki mahdu pöytään yhtä aikaa. Asialle ei ole tehty mitään oikeastaan sen takia, että pöytä on niin kiva.

Nyt kun keittiö alkaa olla lähempänä valmistumista, pöydän koko tuli taas puheeksi. Olisi kiva saada iso pöytä, johon mahtuisi isompikin porukka kerralla syömään tai pelaamaan lautapelejä. Todellisuuden kohtaaminen harmitti, nytkö pöydästä joutuisi luopumaan. Mutta luopuminen on aina myös mahdollisuus, hetken aikaa kun selaili nettiä, aloinkin innostumaan asiasta. Entä jos uusi pöytä olisikin entistä isompi, vieläkin upeampi tamminen pöytä! Sellaisiahan alkoi löytymään ja tykästyin Skovbyn 240 cm pitkään lankkupöytään. Ei mennyt pitkään kun alkoi tuntua, että vanhasta pitääkin päästä eroon.

Skovby #106

Jo edellistä pöytää harkitessa olimme jo tilaamassa sitä puusepältä, mutta satuimme löytämään juuri samanlaisen tehdasvalmisteisen pöydän, joten päädyimme silloin siihen. Nyt kun meillä on tiedossa keittiökalusteet rakentanut luottopuuseppä, miksemme tilaisi pöytää häneltä? Laadukkaan massiivipuisen kalusteen hinta huonekaluliikkeessa ja puusepän yksilöllisesti tekemänä ei juurikaan eroa toisistaan. Tietysti omat valinnat ja suunnitteluratkaisut vaikuttavat, sarjatuotantoon suunnitelluissa kalusteissa on kustannustehokkuus varmasti otettu huomioon, mutta toki myös varastointi, kuljetus yms. seikat ovat vaikuttaneet.

Nyt siis pitäisi päättää minkälaisen pöydän haluamme?

Keittiön remontti jatkuu

Nyt kun uuni on saatu valmiiksi, on ehkä aiheellista hieman jatkaa muutakin remonttia, jotta joskus saataisiin valmistakin. Olen kertonut aiemmin keittiön ja olohuoneen välisestä aukosta, joka on jo pidemmän aikaa odottanut lähinnä lopullista päätöstä mitä sille tehdään. Nyt purimme seinän alas asti, ehkä vain kokeilun vuoksi, miltä se tulisi näyttämään. Avaruus ja valoisuus lisääntyi huomattavasti, mutta ratkaisu tuntui liian vieraalta ja modernilta tähän taloon. Heti perään aloinkin laittamaan aukkoa umpeen. Ei se purkaminen silti ihan turhaa ollut, oikeastaan se helpotti uuden seinän tekoa, koska pääsi tekemään kunnollisen alustan huokolevylle jne.

Huokolevy esiliisteröidään vehnäjauholiisterillä. Liisterin tein Menolippu maalle -blogin ohjeen mukaan. Levyjen saumoihin laitettiin kassanauhapaperi, jonka reunat revittiin, päälle tulee Kymin palokärjeltä ostettu tasoitetapetti tai siis käytännössä vain painoväritön paperitapetti. Se sitten maalataan Uulan Into-sisämaalilla. Väriksi tulee sama tummanharmaa kuin keittiön taustaseinälläkin.

Joku saattaa ihmetellä, että miksi ihmeessä teemme näin? Eikö olisi helpompi laittaa vain kipsilevyä seinään? Syitä on monia. Ensinnäkin haluan suosia mahdollisimman päästöttömiä ja luonnonmukaisia materiaaleja. Puukuitulevy on myös akustisesti miellyttävä materiaali ja se sopii erinomaisesti hieman epätasaisille alustoille, toisin kuin kipsilevy. Vanhassa talossa liian tasaiset ja viimeistellyt pinnat pistävät silmään. Tavoitteena on saada seinästä luonteva osa taloa, joten materiaalivalinnoilla ja työmenetelmillä pyritään myös siihen. Lisäksi nämä materiaalit ovat halpoja ja niitä on mukava työstää. Koko talo on myös minulle eräänlainen koelaboratorio, jossa voi kokeilla erilaisia asioita, jotka ammatillisista tai muista syistä kiinnostavat.

Alla on kuva keittiöstä olohuoneeseen päin. Heti kun seinä oli laitettu umpeen, tuntui ratkaisu oikealta, näin sen pitääkin olla. Tiedän jo, että siitä tulee hyvä, kunhan saa maalattua ja listat paikoilleen. Pikkuhiljaa löytää myös uusia kuvakulmia, kun paikat alkaa valmistua. Keltainen keittiömme jää kuvassa vasemmalle, aukon takaa löytyy olohuone, jota onkin jo esitelty enemmän. Nurkassa uusi upea uunimme, josta puuttuu vielä huuva. Tarkkasilmäiset saattavat huomata pienen oranssin hehkun luukun raosta, aivan oikein! Olen polttanut uuninpesässä kynttilöitä kuivattamiseksi. Pikkuhiljaa tulta voi isontaa, tosin lopputarkastus pitäisi myös pitää.

Lisäys 9.7.2018

Sama paikka seuraavana päivänä. Seinä on tapetoitu makulatuuripaperilla ja aukon pielet levytetty. Listojakin on jo vähän leikelty ja mallailtu paikoilleen. Oviaukko kierretään jalkalistalla samalla tavalla kuin olohuoneessakin. Olen tainnut jossain vaiheessa mainita, että odotan tätä nimenomaista näkymää keittiöstä olohuoneeseen, nyt se alkaa pikkuhiljaa olla todellisuutta. Enää seinän maalaus tumman harmaalla ja listat paikoilleen.

Kuvassa näkyy myös keittiön korkeat kaapit, jotka on tainnut jäädä kaikista kuvista pois, juurikin tämän viereisen seinän keskeneräisyyden vuoksi. Olen ollut todella tyytyväinen uunin sijoittamisesta ”ergonomiselle” korkeudelle. Jos keittiön malli olisi ollut erilainen, olisin ehdottomasti laittanut myös astianpesukoneen hieman lattiatasoa korkeammalle. Oikeanpuolimmaisessa kaapissa on jääkaappi ja pakastin. Sokkelissa näkyy vielä reijät, jotka porattiin väliaikaisesti, koska emme löytäneet sopivaa säleikköä. Saa nähdä tuleeko tuolle koskaan tehtyä mitään.

_MG_3912-web

Uunimaistiaisia

Leivinuuni alkaa olla vihdoinkin valmis. Muutamia viimeistelyjä on vielä tekemättä. Yksi savupelti vielä on peltisepällä työn alla, valmista ei löytynyt, joten oikeanlainen pelti yhdistellään parista eri aihiosta. Yksi narupellin varsi löytyi pitkien etsintöjen jälkeen, joten sekin laitetaan vielä paikoilleen, kunhan posti toimittaa sen perille. Lisäksi lattian suojapelti on hankkimatta ja tarkoituksena on myös teettää peltisepällä mustasta teräksestä huuva lieden päälle. Silti siihen nähden miltä tämä työmaa on viimeiset viikot näyttänyt, uuni on minun silmissäni käytännössä valmis.

Vanhat luukut ja muut valurautaosat tekevät kyllä äärimmäisen paljon. Niistä tulee tunnelmaa ja vaikka meidän historiamme on vasta alkamassa tämän uunin kanssa, liittyy näihinkin jo paljon tarinoita, kuten olen aiemminkin jo kertonut.

Tarkoituksena oli lopuksi maalata uuni valkoiseksi. Nyt kun se on rapattu ja vedetty tiilitasoite pintaan, se oikeastaan näyttää todella kivalta. Yhtäkkiä alkoi tuntua siltä, että värisävy sopiikin oikeastaan todella hyvin keittiöömme. Nyt se näyttää vielä hieman viimeistelemättömältä, kun nuo edellämainitut pikkuasiat ovat vielä kesken ja ympäristössäkin on vielä tekemistä. Mutta sitten kun huone on muuten valmis, voi olla, että tasoitepinta sopiikin kokonaisuuteen erinomaisesti. Ei tehdä hätiköityjä ratkaisuja tämänkään kanssa, vaan katsotaan rauhassa miltä uuni alkaa tuntua. Sen ehtii maalata vaikka vuodenkin päästä jos siltä alkaa tuntua.

Nyt pitäisi malttaa kuivatella uunia rauhassa, eikä kesällä muutenkaan taida hirveästi olla lämmittämisen tarvetta, tosin pakkohan tätä on päästä kokeilemaan. Mutta syksyn viileneviä iltoja odotellaan tällä kertaa ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Toki kesästäkin nautitaan mahdollisimman pitkään.

_MG_3904-web_MG_3902-web

Toukokuu tuli

_MG_3615-web

Aika se vaan jaksaa mennä eteenpäin, vaikka tässä olisi kaikenlaista. Nyt on siis jo toukokuu, nykyään se tulee maaliskuun jälkeen, tai en minä ainakaan ehtinyt edes huomata koko huhtikuun olemassaoloa tai sitä että lumi yhtäkkiä hävisi. No, mutta toukokuuta seuraa heinäkuu, joten ei tässä vielä mitään hätää ole.

Asioiden hoitaminen on hankalaa, koska kun jotakin on tarkoitus tehdä seuraavana päivänä, huomaa hyvin nopeasti, että se tarkoittaa seuraavaa viikonloppua, koska nyt ei ehdi. Jos ja kun viikonloput on jo sovittu kaikelle muulle, seuraava päivä tarkoittaakin helposti ei nyt, vaan sitä seuraavaa viikonloppua. Ja jos sattumalta asia on sellainen, joka pitää hoitaa virka-aikaan niin pulassa ollaan. Lisäksi asioilla on tapana muodostaa äärimmäisen monimutkaisia relaatioketjuja, tai ehkä oikeammin relaatioteippirullia, sillä pää, josta kaikki lähtisi purkautumaan, puuttuu kokonaan. Vaikka rullaa kääntelisi miten monta kertaa ympäri ja kynnellä etsisi reunaa, sitä ei vain löydy. Jos sellaisen sattuisi joskus löytämään, irtoaa vain pieni riekale ja sauma kuroutuu välittömästi umpeen sileäksi teippipinnaksi.

Yksi relaatioketju on onneksi lähtenyt purkautumaan. Pakettiauto on saatu irroitettua jäästä. Akku oli purkautunut ja jarrut hitsanneet kiinni, mutta kaikki saatiin lopulta kuntoon ja pääsin vihdoinkin hakemaan pönttöuunin kuoria. Nyt kuoret ovat paikoillaan ja näkee hieman miltä lopputulos tulee näyttämään. Kyllähän se vaan sopii tuohon olohuoneen nurkkaan. Ajatuksena on maalata uuni valkoiseksi (tai luonnonvalkoiseksi), luukku onkin jo liesimustalla käsitelty, pellinohjaimet ja ketjut, sekä mahdollisesti tähtiventtiili tulisi ehkä messinkisenä. Tarkoituksena oli myös tehdä eduspelti messingistä, mutta tässä tapahtui pieni moka.

Tilasin kuoret käytännössä yhden puhelinsoiton perusteella, puhelun aikana otin mittoja ja sovittiin detaljeista suullisesti. Puhelun aikana antamani uunin korkeus alkoi hieman epäilyttää, mittasin sen vielä uudestaan ja korjausta tulikin yli 20 cm. Tällä tarkkuustasolla mentiin ja kieltämättä hakumatkan aikana tuli mieleen pieni epäilys, että entä jos kuoret ovatkin täysin vääränlaiset? No, epäilys oli onneksi turha. Peltiseppä oli juuri niin ammattilainen kuin puhelimessa saamani kuvakin ja oli ymmärtänyt kaiken täydellisesti. Kuoret ovat juuri sellaiset mitä pitikin ja juuri oikean kokoiset. Varauksettomat suositukset siis Peltisepänliike Vesa Ilomäelle.

Ainiin se moka. Se menee täysin omaan piikkiin. Unohdin tilata koko eduspellin ja oletin ettei sitä ole tulossa ollenkaan. Peltiseppä oli kuitenkin hoksannut sellaisen siitä huolimatta tehdä. Katsotaan päädymmekö edes messingin värisiin osiin vai maalataanko nekin mustaksi. Eduspelti on helppo vaihtaa vaikka jälkikäteenkin.

_MG_3628-web

Kuvassa näkyy oikeassa reunassa myös yksi ongelmakohta. En muista olenko siitä aiemmin edes kirjoittanut. Keittiön ja olohuoneen välissä oli ns. tarjoiluluukku. Se yhdistyi vanhaan keittiöntasoon ja oli ihan paikallaan. Se toi valoa keittiön työskentelytilaan. Valoa ja avaruutta se lisää nytkin keittiöön, sillä olohuoneen ikkunat ovat etelään/lounaaseen. Aluksi ajatus oli säilyttää aukko juurikin tuosta syystä. Sitten se alkoi tuntua liian vieraalta talon henkeen ja alkuperäiseen huonejakoon nähden. Nostin kokeeksi lastulevyn aukon eteen, jotta näkisimme minkälainen vaikutus aukon poistamisella olisi (joku ehkä ihmettelikin, miksi hedelmäkori roikkuu juuri tuossa).

Muutos tuntuu paljon suuremmalta mitä olin odottanut. Aukko olisi mukava säilyttää valon ja avaruuden vuoksi, mutta umpeen laittaminen ja pelkän oviaukon jättäminen olisi paljon luontevampi ratkaisu. Lisäksi aukon jättäminen tuo vielä omat ongelmansa siitä, miten aukko toteutetaan. Se olisi mahdollista avata lattiaan saakka, jolloin olohuone ja keittiö yhdistyisi lähes kokonaan. Tai sitten rakentaa siihen jonkinlainen pieni hyllykkö viherkasveille, polttopuille tms. Mikään muu kuin levyttäminen ei kuitenkaan tunnu taloon ja sen historiaan sopivalta ratkaisulta. Perinteinen huonejärjestys on yksi niistä asioista, joista pidän vanhoissa taloissa. Tämä asia painaa vaakakupissa ehkä kuitenkin enemmän. Aukkoon ja sen tuomaan valoisuuteen on ehtinyt tottua, mutta nyt siitä on osattava päästää irti.

Jossakin vaiheessa oli tarkoitus öljytä lattia. En enää muista miksei sitä tehty heti. Se ei käsittääkseni estä lattian maalaamista öljymaalilla myöhemmin ja jos joskus lattia maalataan, haluaisin joka tapauksessa käyttää siihen perinteistä öljymaalia. Haluan kuitenkin säilyttää ehdottomasti option lattian maalaamiseen, sillä vaikka puunvärinen lattia onkin ihan mukava ja pidän siitä, on maalattu puulattia silti ”perinteisempi” tämän aikakauden taloille. Toki ennen maalaamisen yleistymistä puulattiat ovat olleet puun värisiä. Palaan tuohon lattian öljyämiseen myöhemmin.

Käynnissä olevia projekteja on muitakin. Aloitin jossakin vaiheessa pienen rinnakkaisremontin kellarissa. Talon keskellä oleva ns. perunakellari on ollut varastona, tarkoituksena on vähän siistiä sitä, jotta se olisi käyttökelpoisempi. Lattialle puuritilämatto, betoniseinien maalaus kalkkimaalilla, hieman pöytätasoa ja uusia hyllyjä. Tästäkin lisää myöhemmin.

Korjaamisen filosofiaa

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään korjaamista muutenkin kuin käytännön tasolla. Toki paljon asioita tulee pohdittua suunnitteluratkaisuja tehdessä ja tietysti itse työmaalla (jotka hyvin usein tapahtuu samanaikaisesti).

Tärkein asia korjaamisessa on minusta se, että kaikkea vanhan purkamista tai hävittämistä on syytä harkita tarkkaan. Sanotaan, että satavuotiaalla talolla on sadan vuoden toimitusaika. Uutta voi aina rakentaa, mutta vanhaa ei saa takaisin. Minäkin olen kuskannut kaatopaikalle ja kierrätykseen tavaraa kymmeniä pakettiautollisia. Onko kaikki tuo ollut aivan välttämätöntä? Ei varmasti ole. Lattiakerrosten purkamisessa talosta hävisi osa sen historiaa, vaikka olenkin säilyttänyt pienet palat jokaisesta kerroksesta, ei se ole sama asia. Lattian rakenteellisen toiminnan kannalta kuitenkin tiiviit muovimattopinnat eivät ole hyvä asia, joten niiden poistaminen on sinänsä ihan perusteltua. Kattohalltexien purkaminenkaan ei ihan hirveästi sureta, yksi aikakausi talon historiassa menetetään, mutta muutakaan vaihtoehtoa hienon alkuperäisen paneelikaton palauttamiseksi ei ole. Purkaminen on helpompaa silloin, jos se on luonteeltaan palauttavaa, mutta jos olisin jostain syystä halunnut verhoilla katon uudestaan, niin halltexit olisi voinut jättää kerrostumaksi alle.

Sen sijaan alkuperäisten kattolistojen purkaminen harmittaa. Listat oli jätetty uusien seinälevytysten vuoksi upoksiin ja osa oli poistettu jo aiemmin. Niiden saaminen ehjänä pois olisi tarkoittanut seinän yläosan purkamista, joten päädyin purkamaan listat palasina pois, jotta uusi lista mahtuu tilalle. Osan vanhoista listoista pystyi onneksi jättämään ehjänä alle. Olen repinyt myös jonkin verran vanhoja pinkopahveja kaikkine tapettikerroksineen. Se kyllä kieltämättä raastoi sydäntä. Nämäkin kohdat ovat tosin vain paikallisia, kaappien takaa paljastettuja seiniä, joissa pinkopahvi oli osittain tai täysin irti seinästä. Olettaisin, että samat kerrostumat ovat kuitenkin tallella viereisten seinälevytysten takana. Myös itse kaappien purkaminen kyllä tuntui pahalta, mutta se oli lattian avaamisen vuoksi välttämätöntä.

Purkaminen tarkoittaa yleensä sitä, että jotain uutta pitää rakentaa. Ja uusi näyttää uudelta, siitä puuttuu kaikki se patina, mikä vanhassa oli. Patina on kolhuja, ajan kulkua, materiaalien elämistä, maalikerrostumia, hajuja. Kaikki uusi vanhassa talossa pistää silmään, joten uuden sovittaminen vanhaan täytyy tehdä huolella. En todellakaan ole sitä mieltä, että vanhaan taloon ei saisi tehdä mitään muutoksia tai uutta. Konservointi ja museointi on tärkeää, mutta ajan kulkua ei saa myöskään pysäyttää. Edelleen haluan muistuttaa, että monet tänä päivänä suojellut ja tarkkaan varjellut kohteet ovat kokeneet aikanaan suuria muutoksia. Paljon arvokasta ja kaunista olisi jäänyt tekemättä, jos kaikki olemassa oleva olisi haluttu säilyttää sellaisenaan, koskemattomana. Suunnittelijana haluan kuitenkin painottaa sitä, että kaikki muutokset on tehtävä harkiten, ymmärtäen, että kyse on aina vuoropuhelusta uuden ja vanhan kesken. Tuo suhde voi olla painotukseltaan minkälainen vain, kunhan se on tehty hyvin ja tiedostaen. Hyvällä suunnittelulla on lupa rikkoa myös totuttuja tapoja ja sääntöjä, jos lopputulos on parempi niin. Hieno esimerkki taiteen puolelta on Wall Streetin härkäveistoksen viereen tehty ”Peloton tyttö”. Uusi veistos muuttaa täysin vanhan luonteen, härkäveistoksen tekijä on pahoittanut mielensä, mutta mielestäni uusi veistos on aivan loistava kaikin puolin. Se kuvastaa tätä aikaa, uuden sukupolven arvomaailmaa, haastaa samalla ”vanhempiaan”. Se ottaa huomioon ympäristönsä ja muuttaa sitä rohkeasti, mutta kuitenkin hyvin harkiten ja huolella. Vuoropuhelu on oikeastaan koko veistoksen idea ja kantava voima. Sen sijaan vastareaktiona paikalle tuotu ”pissaava koira” -veistos osoittaa vain huonoa makua.

33736548216_ffaca997e9_k
Kuva: Anthony Quintano (CC)

Keittiöntekijä

Yritän selviytyä remontista muutamia erikoistöitä lukuunottamatta itse. Putki- ja sähkötyöt menevät automaattisesti tuohon kategoriaan, niihin en koske. Muuraamista olisi mukava opetella, mutta tulisijat eivät ole minusta oikea paikka harjoitella. Leivinuunia ja hellaa varten meillä onkin jo muurari tiedossa. Näiden lisäksi keittiö on sellainen, jonka haluan teettää ammattilaisella. Keittiö on minusta kodin keskipiste, se on paikka jonka ympärillä arki pyörii. Ja paikka jossa myös juhlitaan. Kun erillistä ruokailuhuonetta ei ole, ruokailu tapahtuu keittiössä (silloin kun ei syödä sohvalla), jolloin koko huoneella on aivan erilaiset vaatimukset. Haluan myös, että keittiö kestää aikaa, alkaa elää omaa elämäänsä talon mukana, osana sitä. Valmiskeittiöitä on myös hienoja ja laadukkaitakin, mutta tähän taloon kaikki tuntuvat jotenkin vieraalta. Tuntuu luontevalta, että keittiö suunnitellaan ja valmistetaan käsityönä juuri tätä taloa varten.

Olemme nyt tavanneet kaksi puuseppää, joista molemmat vaikuttavat erittäin päteviltä ja mukavilta. Haluaisimme tilata keittiön ja kaikki muutkin kodin kalusteet molemmilta. Kumpikin tuntuu ymmärtävän mitä haluamme ja valinta tulee olemaan äärimmäisen vaikea, ellei mahdoton. Ei mitään hajua millä perusteella valinnan teemme. En haluaisi sanoa kummallekkaan, että olemme päätyneet toiseen. Perustin uuden avainsanan: valinnanvaikeus, luulen, että sille tulee olemaan käyttöä jatkossakin. 🙂

Joka tapauksessa, keittiöstä tulee hieno! Kaikkea ei olla vielä päätetty, mm. värit on vielä hieman auki. Vetimistä on muutamia vaihtoehtoja. Pitäisi piirtää hyllykaavio ja ehkä hetken aikaa miettiä käytännöllisiä asioita, kuten tavaroiden säilytystä jne. Avoinna olevia asioita on myös mm. taustaseinän käsittely. Maalia siihen varmaankin tulee mutta mitä? Seinän pitäisi olla matta, mutta kuitenkin sietää jonkin verran roiskeita ja pyyhkimistä. Myös laitteet pitäisi valita, niissä tuskin on mitään erikoista. Jos valmistaja ei osaa perustella miksi pitäisi valita 2500 euron liesi 500 euron sijasta, niin antaa olla sitten. Induktioliesi on ainoa vaatimus. Samoin se, etteivät laitteet tunnu siltä, että ne hajoavat ennen asennusta. Kävin muutamassa kaupassa alustavasti hypistelemässä ja ainakin Whirlpoolin uuneissa tuntui ovi jäävän käteen ensimmäisellä avauskerralla.. Pidän kyllä paljon ruoanlaitosta ja luulin, että tämä asia on sellainen, johon haluan erityisesti paneutua, mutta hetken selailun jälkeen vaikuttaa siltä, että on lähestulkoon sama mitkä koneet valitsee.

Joitain asioita on onneksi jo selvillä. Esim. hana on messinkinen Tapwellin EVO184. Minusta tuo on yksinkertaisesti kaunein hana, minkä tiedän, joten valinta oli aika helppo. Messinkiä tulee lisäksi ovien lehtisaranoihin. Lastulevyä ei käytetä missään, eikä viilupintoja. Vetolaatikot tulevat puuliukuisina. Kaikki hyllyt ja lokerikot tehdään myös umpipuusta.

tapwell-evo184

PS. Olohuoneen lattia on nyt kokonaan auki ja läpäisi minun aistinvaraisen kuntotarkastuksen, mitään merkkejä kosteudesta en ole havainnut. Seuraavaksi paperoimaan ja lankut takaisin paikoilleen.