Ruuvauskärjet

Tarkoitan niitä pieniä juttuja, joille ei kaikilla myyjillä ole edes kunnon nimeä. Palasarja. Mikä ihmeen pala? Englanniksi niitä kutsutaan nimellä bit, joten alunperinkin huono nimi on tietysti pitänyt kääntää palaksi. Pala on todella huono nimi. Se ei kerro mitään. Löysin onneksi myös vaihtoehtoisen nimityksen, ruuvauskärki. No, juuri sitähän ne ovat. Paljon kivempi mennä rautakauppaan kysymään ruuvauskärkiä kuin epämääräistä palaa.

Ne ovat siis niitä pieniä juttuja, joita laitetaan ruuvinvääntimen päähän. Ilmeisesti ainoa myyntikeino niissä on erilaisten osien lukumäärä. Niitä myydään noin 10-20 euron sarjoissa, joihin yritetään keksiä mahdollisimman monta erilaista palaa. Parhaimmillaan taidetaan mennä reilusti yli sadan. Niitä on siis aivan liikaa, eikä yksikään taatusti istu juuri siihen ruuvinkantaan mikä pitäisi saada avattua. Kun luulee löytäneensä oikean, se kuitenkin pyörähtää ympäri ja kärki kuluu samantien sileäksi, jonka jälkeen kyseisellä palalla ei tee enää yhtään mitään. Onneksi on kuitenkin 99 muuta epäsopivaa kärkeä jäljellä..

Kun entropian määrä jossakin asiassa menee tietyn pisteen yli, minun on aivan pakko ottaa asia hallintaan. Nyt jäi niin sanotusti viimeisen kerran pala kurkkuun kiinni. Päätin että hankin kerralla kunnolliset ruuvauskärjet, joilla pärjää remonttihommissa ilman ylimääräistä tuskaa. Kuten aiemmassa postauksessani Työkaluiloa mainitsin, ilman kunnollisia työkaluja, ei remontista tule mitään muuta kuin mielipahaa. Hyvillä ja oikeilla vehkeillä se on jopa mukavaa.

_MG_4634-web.jpgTyökalupakista löytyi tälläinen kasa käyttökelvottomia ruuvauskärkiä. Oli jo aikakin siivota. 

Tässä talossa on tullut vastaan noin miljoona ruuvia, joista joka kolmas on ollut erilainen verrattuna viereisiin, sekä kaikkiin aiempiin ruuveihin. Voisi hyvin kuvitella, että tuollainen yli sadan ruuvauskärjen sarja olisi se oikea hankinta. Mutta ei. Ruuveja on toki tuhansia erilaisia kierteineen, kantoineen ja materiaaleineen, mutta hahlotyyppejä, eli siis niitä erilaisia kuvioita, joihin meisseli tökätään, on yleisesti käytössä oikeastaan kolme: Philips-ristipää (PH), Pozidriv-ristipää (PZ) ja Torx. Phillips on se perinteinen ristipää, pozidriv on ristipää, jossa on pienet viisteet sisänurkissa ja torx on se rattaan muotoinen, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana yleistynyt huomattavasti. Perinteistä talttapäätä ei ihan hirveän usein tule vastaan, toki sellaisiinkin on hyvä varautua. Kuusiokoloa käytetään huonekaluissa ja esim. polkupyörissä paljon, mutta täytyy myöntää, että harvemmin olen niitäkään akkukoneella kasannut.

Ristipääruuvien hahlon koko ilmoitetaan numerolla 0-4. 0 on pienin ja 4 isoin. Remppahommissa eniten tulee vastaan 1 ja 2 -koon ruuveja. Torx-ruuveissa on koot merkitään T-10, T-15, T-20, T-25, T-30 ja T-40. Näitä tulee vastaan harmillisesti aika tasaisesti ainakin tuonne T-25:n asti.

Periaatteessa aika pitkälle pärjää, jos työkalupakista löytyy PH1-3, PZ1-3 ja T-10-25. Lisäksi kaksi eri kokoista talttaa. Pieni ja iso. Yhteensä 12 kärkeä. Oikeanlainen pää löytyy todennäköisesti paljon helpommin noiden joukosta, kuin jos vaihtoehtoja on 100. Porkkanana tässä on tietysti se, että kun kärkiä on vähemmän, voi ostaa myös laadukkaampia ja kestävämpiä. Halpiskärjet kuluvat hetkessä käyttökelvottomaksi, eivätkä välttämättä alunperinkään istu kunnolla ruuvin kantaan.

Wera valmistaa laadukkaita työkaluja ammattilaisten käyttöön ja kun etsin netistä tietoa laadukkaista ruuvauskärjistä, tuo nimi tuli vastaan usein. Kärkiä saa ostettua yksittäin, jolloin voi ostaa juuri omaan käyttöön sopivat, eikä yhtään ylimääräistä. Heillä on myös fiksu värikoodaus kärjissä, jolloin yhdellä silmäyksellä löytää juuri oikean osan. Punainen on PH, musta PZ, vihreä Torx, sininen kuusiokolo ja keltainen taltta. Jokaisessa kärjessä on pieni värillinen panta, jossa on lisäksi koko. En osaa omia kokemuksia vielä sanoa, mutta yritys ainakin vaikuttaa siltä, että se haluaa tehdä juuri sen oman juttunsa, eli ruuvimeisselit ja muut vääntötyökalut, mahdollisimman hyvin. Se millä tavalla vaikkapa noihin ruuvauskärkiin on panostettu verrattuna muiden merkkien pelkällä määrällä myyviin sarjoihin antaa hyvin viitteitä tuotteiden laadustakin. Ostin kokeeksi muutaman peruskärjen, PH2, PZ1 ja 2 sekä T-10. Kun lukaisin heidän esitteitään, kannattaisi ostaa myös heidän ”bit holder”, koska se ilmeisesti osallistuu jollakin tavalla vääntökuormien jakamiseen. Otetaan kokeiluun.

Samalla inventoin oman ruuvauskärkirasiani, johon on koottu kaikki erilaisista työkalusarjoista tulleet osat. Sieltä löytyikin aikamoinen kasa käyttökelvottomaksi ajettuja kärkiä, jotka kuuluvat oikeastaan roskikseen työkalupakin sijaan. Kaksoiskappaleista valitsin hyväkuntoisimman ja loput siirsin syrjään. Rasia siistiytyi huomattavasti ja samalla tuli hieman tutustuttua ruuvien maailmaan. Nyt oikean kärjen löytäminen vaikuttaa huomattavasti helpommalta kuin aiemmin.

Selvennyksenä vielä, että minulla ei ole minkäänlaista yhteistyötä Weran tai minkään muunkaan mainitsemani tuotteen tai yrityksen kanssa. Jos sellaisia joskus tulevaisuudessa tulee, mainitsen asiasta erikseen.

Työkaluiloa

On ihme, etten ole kahden vuoden remontin aikana kirjoittanut yhtään postausta työkaluista. Jokainen remonttia elämänsä aikana itse tehnyt varmasti allekirjoittaa tämän: vääränlaisilla tai huonoilla työkaluilla remontin tekeminen on yhtä tuskaa.

Remonttikuluistamme kohtalainen siivu on mennyt työkalujen ja tarvikkeiden hankintaan, sillä entuudestaan niiden valikoima oli pienehkö: pikkuinen ruuvinväännin, Dremel ja epämääräinen kasa ruuvimeisseleitä. Remontin aikana on tullut hankittua mm. katkaisusirkkeli, monitoimityökalu, akkuporakone, sorkkarauta, poranteriä, isompi sorkkarauta, pensseleitä, tapettiharja, maalausteloja, maalinkaapimia, maalivispilä, hiomapaperia (paljon), mittanauhoja, a-tikkaat + millon mitäkin. Lisäksi edellinen asukas jätti meille työmaaimurin, höylän, pistosahan, käsisirkkelin, hiomakoneen ja yläjyrsimen, joista osa olisi pitänyt joka tapauksessa hankkia. Työkaluja onkin kertynyt jo yksi kirjahyllyllinen, vaikkei siinä taida olla edes kaikki. Silti lähes aina kun siirtyy tekemään jotakin uutta työvaihetta, huomaa ettei työskentely jostain syystä oikein tahdo sujua, kunnes tajuaa, että yrittää taas tehdä jotakin jollakin mihin sitä ei todellakaan ole tarkoitettu.

Jouduin avaamaan yläkerran lattiaa piipun ympäriltä, koska siinä olevat puurakenteet täytyy siirtää 100 mm päähän tiilen ulkopinnasta. Nyt ne ovat osin 50 mm päässä. Lisäksi pönttöuunin päällä oleva piipun liittymä täytyy rapata, jotta siitä tulee tiivis. Koska yläkerrassa on ihan siisti mäntylankkulattia, en halua tuhota sitä yhtään enempää kuin on pakko. Ajatuksena on katkaista lankut piipun ympäriltä ja korjata se ns. friisilankuilla, eli piippua kiertävällä lankulla, tai tässä tapauksessa kahdella, koska lattiaa täytyi avata sen verran paljon. Irroitin ensimmäisen lankun palasen monitoimityökalulla, jonka jälkeen näki missä lattianiskat menevät ja uskalsi ajaa pistosahalla. Sirkkeli olisi ehkä ollut nopeampi, mutta koska en tiennyt mitä kaikkea lattian alla menee, pistosaha tuntui vähemmän brutaalilta ja helpommin hallittavalta. Lopulta lattiassa oli aukko.

_MG_3960-web.jpg

Koko asia on painanut mieltäni jo jonkin aikaa, sillä pelkäsin sitä, että piipun vierestä menee pitkät, seinästä seinään kulkevat kantavat palkit, joiden siirtäminen, katkaiseminen tai oikeastaan mikä tahansa muukin kuulostaa hirvittävältä. Ei pelkästään työmäärän vuoksi, vaan koska ylipäätänsä kantaviin rakenteisiin kajoaminen on vanhassa talossa hieman kyseenalaista ja oikeastaan myös luvanvaraista. Lisäksi se olisi tarkoittanut käytännössä koko yläkerran menemistä remonttiin. Helpotuksekseni huomasin, että liian lähellä kulkevat palkit ovat piippua kiertäviä välipalkkeja, jotka kannattelevat ainostaan lattialankkuja. Lisäksi ne ovat sen verran lyhyitä, että avaamalla lattiaa kahden 145 mm lankun leveyden verran, niihin pitäisi päästä käsiksi. Kaksi lankkua vaikutti vielä ihan siistiltä ja mahdolliselta korjaukselta.

_MG_4040-web.jpgFriisilankkujen mallailua. Tarkoituksena on korjata aukko kahdella lankkurivillä. Kulma sahataan jiiriin. Lankkujen kiinnitykseen täytyy keksiä luovia ratkaisuja. 

Seuraava ongelma oli kuitenkin se, että millä ihmeellä saan nuo lankut irti tilassa, johon juuri ja juuri mahtuu käsi. Lankut oli paksuilla vanhoilla nauloilla kiinni viereisissä palkeissa, sekä myös alakerran helmipaneeleissa (tai ehkä ennemminkin toisinpäin) alapuolelta naulattuna. Ainoa mahdollisuus olisi katkaista naulat, mutta miten? Sattumalta muurari oli tulossa käymään naapurissa, joten pyysin hänet samalla vilkaisemaan tätä meidän avattua lattiaa. Hän ehdotti että nauloja voisi kokeilla katkaista puukkosahalla, jollainen löytyi häneltä auton takakontista ja sain ystävällisesti lainata kyseistä menopeliä. Metalliterällä paksutkin naulat napsahti hetkessä poikki. Aivan mahtava työkalu! Puukkosahaa kutsutaan joskus myös rosvosahaksi, olen ennen aina nauranut nimitykselle, mutta enää en sitä ihmettele. Tuolla pääsee hetkessä vaikka seinästä läpi!

Paneelit sen sijaan sai irti monitoimityökalulla, jonka terän sai helposti työnnettyä lankun ja paneelin väliin ja naulat poikki. Terän sai käännettyä vieläpä sellaiseen asentoon, että työ sujui ihan normaalilta tuntuvassa asennossa. Yhteen naulaan ei mikään työkalu kuitenkaan yltänyt. Olisi niihin varmasti ollut pidempiä teriä saatavilla, mutta malttamattomana päädyin katkaisemaan sen ns. perinteisesti, eli aivan väärillä työkaluilla ja aivan väärällä tavalla. Irroitin metallikäsisahasta terän ja pelkällä terällä sahasin aivan mahdottomassa asennossa kädet veressä vähintään puoli tuntia, jotta sain tuon yhden naulan poikki. Mitä tästä opin. Oikeilla työkaluilla remontin tekeminen sujuu ja on jopa mukavaa, väärillä ei. Näin se vain on.

_MG_4034-web.jpgReikä lattiassa ja siirrettävä lankku irroitettuna.

Joka kerta kun olen ostanut jonkun kalliin uuden vempeleen, olen tuntenut siitä hieman syyllisyyttä. Ehkä sen vuoksi, että uusien juttujen ostaminen on minusta kivaa. Ehkä sen takia, että en ole aina varma onko hankinta oikeasti tarpeellinen. Ja tietysti sen takia, että siihen kuluu paljon rahaa, jolle olisi varmasti muutakin käyttöä.

Virheostoksiakin on toki tullut. Ensimmäinen hankkimani sorkkarauta oli auttamatta liian pieni lattialankkujen irroittamiseen. Työergonomia oli hirveää ja rasitti selkää. Ostin heti perään isomman ja työ muuttui taas paljon helpommaksi. Pienemmälle sorkkaraudalle on tosin ollut myöhemmin runsaasti muuta käyttöä. Lankkujen irroittamisen aikoihin ostin heräteostoksena puupölkkyjen katkaisuun tarkoitetun rautakiilan. Se osoittautui aika kömpelöksi käyttää ja ostos on kieltämättä jäänyt harmittamaan.

Muuten kaikki on ollut oikeasti tarpeen, jopa välttämätöntä. Pienestä ruuvinvääntimestä oli jatkuvasti akku lopussa, mikä hidasti huomattavasti työntekoa. Siinä ei myöskään riittänyt vääntö isompiin ruuveihin, mitä tässä talossa on käytetty paljon. Uusi akkuporakone on mukava käyttää ja olen todella tyytyväinen, että tuli ostettua hyvä sellainen, eikä halvinta mitä kaupasta saa. Ilman sirkkeliä listojen tekeminen on käytännössä mahdotonta. Monitoimityökalukin on lunastanut paikkansa, erityisesti tuossa viimeisimmässä hommassa. En keksi oikein mitään muuta keinoa millä tuollaisen homman olisi saanut tehtyä. Myös aiemmin hankkimani Dremel on ollut ehdoton mm. pienten kolojen tekemisessä listoihin, lattialankkujen hiomisessa yms. Kulmahiomakonetta eli rälläkkää en omista, mutta dremeliin saa pikkuisen katkaisulaikan, jolla on tähän mennessä pärjännyt.

Tässä elämäntilanteessa jokainen asia, joka säästää aikaa ja/tai hermoja on kullanarvoinen. Remontoidessa molempia saa tuhlattua yllin kyllin, erityisesti vääränlaisilla välineillä. Rohkaisuna siis kaikille, jotka tyhjentävät remonttikassaa uusiin leluihin, älkää murehtiko, teette vain palveluksen itsellenne ja muille.