Puusepän tekemä ruokapöytä

Kerroin aiemmin pöytäkuumeestamme ja siitä, että harkitsimme uuden isomman ruokapöydän teettämistä puusepällä. Näin teimme ja nyt on aika kertoa tästä lisää.

Taipuu Woodworks teki meille vuosi sitten keittiökalusteet ja yhteistyö puusepän kanssa sujui erinomaisesti. Oli selvää että jos ja kun jatkossa tulee taas tarvetta puusepän ammattitaidolle, olemme yhteydessä Taipuun Seppo Paldaniukseen. Hän oli kiinnostut pöytäprojektistamme ja palaveri sovittiin.

Nopeasti pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, minkälaista pöytää haaveilemme. Sen piti olla luonnollisesti täyspuuta, tammea, kuten keittiön tasokin. Koon tuli olla riittävän iso 6-8 henkilön ruokailuun, lautapelien pelailuun ja muuhun ajanviettoon. Puun elävä pinta saa näkyä, samoin liitokset. Muutamista detaljeista, jalan rakenteesta yms. keskusteltuamme saimme kuulla hinnankin. Sanotaan nyt tässä vaiheessa, että halpa tuollainen pöytä ei ole. Skovbyn pöytä olisi maksanut 2750 euroa, joten olimme osanneet varautua, että sitä halvempi käsityönä tehty pöytä ei olisi, tosin ei kovin paljon kalliimpikaan. Aika oikeaan osuinkin.

Ruokapöytä on paikka, jonka ympärillä elämä pyörii. Se ei ole vain irtokaluste, vaan olennainen osa kokonaisuutta yhtä lailla kuin leivinuuni ja keittiökalusteetkin. Jos olisimme halunneet säästää rahaa, olisimme menneet Ikeaan, mutta halusimme mielummin sijoittaa elinikäiseen laadukkaaseen puiseen huonekaluun. Ja rahan laittaminen paikallisiin käsityöläisyrityksiin tuntuu oikeastaan hyvältä. Tietenkin saimme samalla täysin vapaat kädet pöydän suunnitteluun. Mutta kuinka suunnitella pöytä itselleen?

Ihan nollasta ei tarvinnut lähteä, koska olimme jo kierrelleet huonekaluliikkeissä ja netissä katsellen erilaisia vaihtoehtoja. Jonkinlainen näkemys tarpeista ja haluista oli muodostunut. Suunnittelun lähtökohdaksi ja referenssiksi otin Skovbyn #106 -ruokapöydän, josta kirjoitin aiemmin. Se on rakenteeltaan hyvin yksinkertainen, kansi koostuu kahdesta leveästä lankusta, jotka ovat kahden kehämäisen jalan päällä. Rako lankkujen välissä vaikutti kuitenkin hieman epäkäytännölliseltä, koska sinne voi tippua ruokaa tai esim. pieniä pelinappuloita. Kansi saisi olla mielummin yhtenäinen.

Skovbyn pöydässä pidin myös sen lisäosana saatavasta jatkopalasta, jossa lankkujen suunta kääntyy poikittain. Erillistä jatkopalaa en sinänsä halunnut. tuntuu, että sellainen joko on jatkuvasti kiinni tai sitten sitä ei koskaan kiinnitetä. Mutta visuaalisena ideana lankkujen suunnan vaihtuminen oli kiva. Halusimme siis kerralla riittävän ison pöydän, jonka päädyissä lankkujen suunta vaihtuisi poikittain. Päätylankuista tulee jonkinlaista ”talonpoikaishenkistä” tunnelmaa, joka tuo kivaa kontrastia muuten aika moderniin ilmeeseen. Se oikeastaan myös tukee melko pitkän kannen rakennetta. Pöydän jalat olivat yksi asia, mistä eniten tykkäsin referenssipöydässämme, joten päätin aika härskisti kopioida idean lähes sellaisenaan. Jalka on aika moderni, mutta siinä on kuitenkin pientä pukkijalkafiilistä. Ylöspäin kapeneva jalka on myös järkevä, koska tarvittaessa jalan kohdallakin pystyy istumaan. Pöydän kooksi päätettiin sama kuin Skovbyssä. 240×95 cm, mikä on hieman normimitoitusta suurempi.

Näillä lähtökohdilla osaava puuseppä saisi varmasti pöydän valmistettua, mutta halusin kuitenkin piirtää itse varsinaiset työpiirustuksetkin. Piirtämällä mittakuvia huomaa asioita, joihin ei ehkä muuten tulisi kiinnittäneeksi huomiota. Suunnittelu yleensä jatkuu piirustuspöydällä. Piirsin ensin kannen, johon hahmottelin lankkujakoa ja mm. käännettyjen päätyjen leveyttä. Annoin puusepälle kuitenkin vapauksia sommitella kantta materiaalin ehdoilla.

Jalkojen mitoitusta arvioin valokuvien perusteella Skovbyn pöydästä. Jalkojen sijainti on suunniteltu 6 ihmisen mukaan, koska ajattelimme sen olevan paremmin arkikäyttöä palveleva. Jalkojen väliin mahtuu mukavan väljästi 3 ihmistä molemmille puolille. Kun pöydässä on 8 henkilöä, jalka on reunassa istuvilla jalkojen välissä ja aika syvällä pöydän alla, jolloin se ei ole kovinkaan häiritsevä. Päädyt ovat sen verran pitkät, että niissäkin pystyy istumaan hyvin. Pöydän ääreen mahtuu tarvittaessa 10 ihmistä. Sitten vielä muutama detalji. Jalkoja käännettiin hieman ulospäin ja kannen reunaan tehtiin pieni viiste ja pyöristys. Tästä saimme kaksi mallikappaletta, joista jälkimmäinen todettiin hyväksi. Sitten jäimmekin vain jännityksellä odottelemaan.

Mittapiirustus puusepälle ruokapöydästäMittapiirustus puusepälle ruokapöydästä.

Muutaman viikon jälkeen Taipuu Woodworksin pojat kävivät tuomassa pöydän uuteen kotiin. En ollut itse paikalla kun pöytä tuli, joten näin sen ensimmäistä kertaa vasta kun se oli jo koottu ja oikealla paikallaan. Pöytä näkyy heti, kun astuu sisälle eteiseen. En malttanut edes riisua ulkovaatteita, koska piti päästä heti hipelöimään upeaa pöytää. Se oli täsmälleen sellainen kuin pitikin ja mitä olin kuvitellut, mutta samalla vieläkin hienompi. Se oli uusi, mutta kuitenkin jollakin tavalla jo tuttu. Aivan kuin pöytä olisi ollut aina tuossa. Muuta en osaa sanoa kuin että se on täydellinen!

_MG_4601-webTaipuu Woodworksin pieni logo pöydän reunassa ja hieno liitosdetalji vieressä.

_MG_4593-webVanhat ruokapöydän tammiset tuolit jätettiin ennalleen, ne sopivat uuden pöydän kanssa hyvin yhteen. 

Pöytäkuume

Rakastan puisia huonekaluja, niissä on jotain todella kaunista. Puu on myös minusta yksi kaikkein hienoimmin patinoituvista asioista. Niin elävänä kuin kaadettunakin. Olen alkanut vakuuttua aina vain enemmän siitä, että vanhojen puiden arvoa ei voi edes mitata rahassa. Mutta siitä enemmän ehkä joskus toiste.

Ostimme joitakin vuosia sitten edelliseen asuntoomme pyöreän massiivitammisen ruokapöydän ja tuolit. Olen pitänyt pöydästä todella paljon ja vähän ollut harmistunut siitä, että se on nykyisessä keittiössämme aika pieni tilaan nähden. Pöytä on sopiva 4 ihmiselle, mikä muistuu mieleen aina kun on vieraita, eikä kaikki mahdu pöytään yhtä aikaa. Asialle ei ole tehty mitään oikeastaan sen takia, että pöytä on niin kiva.

Nyt kun keittiö alkaa olla lähempänä valmistumista, pöydän koko tuli taas puheeksi. Olisi kiva saada iso pöytä, johon mahtuisi isompikin porukka kerralla syömään tai pelaamaan lautapelejä. Todellisuuden kohtaaminen harmitti, nytkö pöydästä joutuisi luopumaan. Mutta luopuminen on aina myös mahdollisuus, hetken aikaa kun selaili nettiä, aloinkin innostumaan asiasta. Entä jos uusi pöytä olisikin entistä isompi, vieläkin upeampi tamminen pöytä! Sellaisiahan alkoi löytymään ja tykästyin Skovbyn 240 cm pitkään lankkupöytään. Ei mennyt pitkään kun alkoi tuntua, että vanhasta pitääkin päästä eroon.

Skovby #106

Jo edellistä pöytää harkitessa olimme jo tilaamassa sitä puusepältä, mutta satuimme löytämään juuri samanlaisen tehdasvalmisteisen pöydän, joten päädyimme silloin siihen. Nyt kun meillä on tiedossa keittiökalusteet rakentanut luottopuuseppä, miksemme tilaisi pöytää häneltä? Laadukkaan massiivipuisen kalusteen hinta huonekaluliikkeessa ja puusepän yksilöllisesti tekemänä ei juurikaan eroa toisistaan. Tietysti omat valinnat ja suunnitteluratkaisut vaikuttavat, sarjatuotantoon suunnitelluissa kalusteissa on kustannustehokkuus varmasti otettu huomioon, mutta toki myös varastointi, kuljetus yms. seikat ovat vaikuttaneet.

Nyt siis pitäisi päättää minkälaisen pöydän haluamme?

Vanhan talon saloja

Uuniprojekti on ollut todella mielenkiintoinen ja antoisa kaikin puolin. On ollut mukavaa seurata muurarin työtä ja jutella siinä samalla kaikenlaista rakentamiseen liittyvää ja paljon muutakin. Olen oppinut tulisijoista ja niiden muuraamisesta parin viikon aikana enemmän kuin koko elämäni aikana.

Yksi rakentamisen ja remontoinnin hienoimpia asioita on mielestäni perinteiset käsillä tekemisen taidot. Olen itsekin pitänyt aina konkreettisesta tekemisestä, mutta ajautunut suunnittelemaan asioita tietokoneella. Ehkä juuri senkin vuoksi arvostan tälläisiä  käsityöammatteja todella paljon.

Kaikenlaista kampetta tuotetaan tehtaissa ja niitä saa tilattua lähes mihin tahansa maailmassa, mutta juuri tiettyyn paikkaan rakennettu, sen ominaispiirteiden ja vaatimusten mukaan sovitettu tuote tai rakennelma istuu luontevasti paikoilleen. Se ikään kuin kytkeytyy osaksi taloa, limittyy ja tarttuu kiinteästi vanhaan. Olen jo aiemmin pönttöuunista puhunut, että en oikeastaan kiinnitä siihen kauheasti huomiota, sillä se vain ”on” omalla paikallaan. Nyt kun leivinuunikin on noussut jo lähes täyteen korkeuteen, tuntuu että jotain mikä on ollut jo kauan poissa, palaa takaisin omalle paikalleen. Se konkretisoituu tässä tapauksessa hyvin savupiipun kohdalla. Alapuolelta on aikoinaan purettu leivinuuni pois. Nyt uusi uuni rakennetaan tiili kerrallaan takaisin vanhan piipun alle. Se tavallaan sulautuu osaksi vanhoja rakenteita. Olisi oikeastaan hienoa jättää liitos näkyviin, minusta tuollaisessa on jotakin todella kaunista symbolisesti. Ajat kietoutuvat toisiinsa ja muodostavat jotain uutta.

Omanlaista kauneutta löytyy uunin muurauksesta, jossa tarkoituksenmukaisuus on sanellut kaiken, sillä muuraus on tarkoitus jäädä rappauksen alle piiloon. Tiilet ovat ”nurinpäin”, koska rappaus tarttuu paremmin tiilen takassyrjään kuin sileään etupintaan. Saumoja ei ole mitenkään viimeistelty tai siloteltu yms. Muurausjälki olisi aivan erilaista, jos tarkoituksena olisi ollut tehdä ns. puhtaaksimuurattu uuni ilman rappausta. Varmasti hienoa sekin, mutta funktionaalisuudessa ja koristelemattomuudessa on jotakin todella aitoa.

Sitten päästäänkin kirjoituksen otsikkoon. Oletuksena oli, että leivinuunista lähtee yksi hormi suoraan katolle ja toinen hellasta. Sata vuotta sitten kaikki ruoka on valmistettu hellan ja uunin avulla, kesät ja talvet. Jokainen voi kuvitella näiden kesähelteiden aikaan miltä tuntuisi olla kuumuutta hohkaavan hellan ääressä laittamassa ruokaa, kun sisälämpötila on jo ennestään lähes 30 astetta. Sekä hellassa, että leivinuunissa onkin ollut alunperin kaksi erillistä savukaasujen kiertojärjestelmää, toinen mahdollisimman suoraviivainen, ja toinen, joka kiertää mahdollisimman pitkän reitin, jolloin lämpöä varautuu uunin ja piipun massaan. Uunissa tämä on toteutettu aika nerokkaasti, toinen hormeista on itseasiassa osa piippua ja kulkee vain uunin vasenta kylkeä, jolloin sillä voi myös halutessaan lämmittää enemmän olohuonetta ja toinen taas kulkee oikeaa kylkeä, jolloin se lämmittää enemmän keittiötä. Talvella voi pitää auki molempia peltejä, jolloin koko uuni ja piippu lämpiää mahdollisimman tehokkaasti. Uunin sytyttäminen on myös helpompaa, kun pitää ns. kesäpeltiä auki, koska savukaasuilla on lyhyempi matka katolle, samalla myös piippu lämpiää tasaisemmin ja se ehkäisee lämpölaajenemisesta johtuvia halkeamia. Kuulostaa todella modernilta, mutta kaikki tämä on siis keksitty jo lähes sata vuotta sitten.

Lisäksi uuniin tulee minun mielestäni aika nerokas idea, uuninpesästä voi tiputtaa hiilet alas hellan pesään, jolloin uunin pellit voi sulkea ja lämpö varautuu paremmin. Samoin ruoanlaiton kannalta tämä on kätevää. Hiilet voi poltella turvallisesti loppuun hellan pesässä, jolloin myös sekin lämpiää.

Leivinuunin rakentaminen oli alunperinkin yksi niistä asioista, joita olen eniten odottanut, mutta tämä on ylittänyt kaikki odotukset. Todella vaikeaa edes pukea sanoiksi sitä miten innoissaan koko tästä projektista olen. Ehdottomasti yksi parhaista kokemuksista koko remontin aikana!

_MG_3789-web

_MG_3788-web

Keittiön teettäminen puusepällä

Keittiöistä on tänä päivänä valtavasti tarjontaa. Ei tarvitse kuin kävellä rautakauppaan ja mainita asiasta niin hetken päästä istuu jo keittiösuunnittelijan pöydän ääressä ja parhaimmillaan keittiö saadaan siltä istumalta tilattua. Materiaalit ja mallit löytyy liikkeestä, niitä pääsee heti katsomaan ja koskettelemaan. Helppoa ja mukavaa. Laadukkaita ja todella hienoja vaihtoehtoja on tarjolla, mutta helppouden vuoksi menettää myös paljon mahdollisuuksia. Jokaisella valmistajalla on omat vakioratkaisunsa ja vaihtoehdot on rajattu järkevään määrään.

Entä jos rajoituksia ei olisi? Entä jos jokaisen pienenkin yksityiskohdan voisi tehdä juuri niin kuin haluaa? Haluan tässä jakaa hieman kokemuksiani keittiön teettämisestä puusepällä. En ole koskaan ostanut keittiötä keittiöliikkeeltä, alku on pelkkää arvailua, joten keskityn lähinnä siihen miten projekti meidän kohdalla meni.

Alussa on tyhjä paperi
Suunnittelussa vaikeinta on oikeastaan se, että lähes kaikki on mahdollista. Suurimmat rajoitteet ovat omassa mielessä, näitä rajoituksia tulisi pystyä hieman hölläämään. Mitä kaikkea keittiö todellisuudessa voikaan olla? Se on vain omasta mielikuvituksesta kiinni.  Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki mikä on mahdollista, ei ole välttämättä järkevää. Keittiöt ovat nykyään sellaisia kuin ovat, koska ihmiset haluavat juuri sellaisia. Se on aikojen kuluessa kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Kaikille asioille on perusteensa, jotka on hyvä tiedostaa. Ihmiset ja heidän tarpeensa ovat kuitenkin erilaisia. Keskiarvo ei oikeastaan edusta ketään. Hajontaa on todellisuudessa paljon enemmän. Tämän tarkoituksena on sanoa, että ei kannata takertua siihen mitä muut tekevät, mutta kuitenkin ymmärtää miksi niin tehdään.

Ensimmäiset viivat
Mittakaavassa oleva pohjapiirustus on paras työkalu keittiön layoutin luonnosteluun. Toki myös itse tilassa suunnittelu on tärkeää. Meillä koko keittiöremontti lähti siitä ajatuksesta, että halusin siirtää keittiön toiselle seinustalle, jotta leivinuunin pystyy tekemään hormin viereen. Alusta asti oli selvää, että keittiö tulee olemaan I-mallinen. Se ei ole toiminnallisuudeltaan optimaalinen, mutta tilan kannalta paras ratkaisu. Keittiön siirtäminen vaatii aina putki- ja sähkötöitä. Määräävin tekijä on altaan viemäri, joka vaatii kallistuksen vuoksi paljon tilaa korkeussuunnassa. Mitä kauemmaksi allas viedään pystyviemäristä, sitä enemmän tilaa tarvitaan. Meillä allas siirtyi toiselle puolelle huonetta, mikä ei välttämättä ole kaikissa taloissa mahdollista ilman suurempia muutostöitä. Tiesin, että monissa naapureissa sama muutos on tehty ja rossilattiassa on reilusti tilaa viemärille, joten en edes ajatellut asiaa sen enempää. Todellisuudessa viemäri mahtui juuri ja juuri.

Keittiö alkaa saada muotonsa
Kalusteiden sijainti ja malli antaa sopivat raamit, joihin voi keittiötä alkaa suunnittelemaan. Helpointa on aloittaa laittamalla paikoilleen koneet ja vesipiste. Tässä vaiheessa hyvä apu on RT-kortti keittiösuunnittelusta (RT 93-10929). Asuntosuunnittelu-sarjan RT-kortit on julkaistu myös kirjana, jota löytyy kirjastoista. Kortista löytyy mittoja erilaisten toimintojen tilatarpeille. Ohjeet ovat juurikin aiemmin mainitsemiani keskiarvoja, joten ainoana totuutena niitä ei tule pitää. Hyvän lähtökohdan ne kuitenkin antavat.

Samaan aikaan voi miettiä miltä keittiö näyttää. Laitteiden sijoittelu ei ole pelkästään toiminnallinen haaste vaan se määrää hyvin pitkälle minkälainen hahmo tai muoto keittiöllä on. Kaapistot muodostavat vahvoja linjoja huoneeseen. Jääkaappi ja/tai pakastin on yksi hallitsevimmista asioista korkeutensa vuoksi. Kaikki muut koneet saa halutessaan työtason alle, mutta jääkaappi töröttää valtavana massana aina jossakin. Minä ratkaisin asian siten, että jääkaappi tulee integroituna korkeaan kaappiin seinän viereen. Yksi korkea kaappi tuntui hieman yksinäiseltä, joten viereen tehtiin toinen. Samalla tuli hyvä peruste nostaa uuni ergonomiselle tasolle, eli n. 700-900 mm lattiasta. Haaveena oli, että seinustalla olisi ollut pelkkä työtaso ja alakaapit, mutta esteettisyyden ja toiminnallisuuden kanssa joutuu tekemään kompromisseja. Huone on niin iso, että toisella puolella oleva jääkaappi olisi ollut hieman hankala käyttää.

Luonnokset valmiiksi
Kun keittiölle sai muodostettua pääpiirteet, loppu tuli lähes itsestään. Tein luonnokset yhdeltä istumalta valmiiksi ja lopputuloskin on aika pitkälti niiden mukainen. Vain joitakin mittatarkennuksia tuli myöhemmässä vaiheessa. Suunnittelutyötä oli tehty jo paljon etukäteen päässä, joten tämä vaihe oli vain niiden puhtaaksi piirtämistä.

Luonnoksen ei tarvitse olla näin valmis suunnitelma, paljon vähempikin riittää. Hinta-arviota varten kuitenkin täytyisi saada jonkinlainen käsitys kalusteiden määrästä ja koosta. Keittiötä ei ole myöskään pakko suunnitella kokonaan itse, vaikka ei käyttäisikään keittiöliikkeiden suunnittelupalveluita. Suunnitteluun voi palkata myös ammattilaisen, esim. kalustemuotoilijan tai sisustusarkkitehdin. Ammattilainen jatkaa siitä, mihin omat tiedot ja taidot loppuvat.

Oli luonnos minkälainen tahansa, sen kanssa on kuitenkin hyvä lähteä tarkentamaan suunnitelmia yhdessä puusepän kanssa.

kettioluonnos.jpg

Aika etsiä puuseppä
Viimeistään tässä vaiheessa olisi hyvä ryhtyä etsimään tekijöitä. Olen ylipäätänsä sitä mieltä, että kaikki suunnitteluun vaikuttavat henkilöt on hyvä ottaa mukaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Minä pyysin luonnoksen perusteella alustavia tarjouksia, mutta se oli oikeastaan turhaa. Sanoisin, että suunnitteluratkaisuilla on paljon suurempi merkitys hintaan kuin mitä kilpailuttamalla voi saavuttaa. Tärkeämpää on löytää hyvä tekijä, jonka kanssa yhteistyö sujuu. Tapasimme kahta puuseppää muutaman kerran, molemmat kävivät paikan päällä. Molempien kanssa keskusteltiin erilaisista ratkaisuista ja ajauduttiin kahteen melko erilaiseen toteutustapaan. Näiden keskustelujen ja luonnosten perusteella saa jo melko hyvän arvion hinnastakin.

Puusepän kanssa tarkennettiin materiaalit ja valmistustavat. Lopulta päädyimme siihen, että keittiön rungot tehdään männystä, ovet ja näkyvät rungot kestävämmästä koivusta. Koivu on mäntyä arvokkaampaa, joten runkomateriaalin vaihdoksella saimme keittiön hinnan budjettiimme sopivaksi. Yhtenä vaihtoehtona oli se, että rungot olisi tehty vanerista, joka olisi ollut vielä edullisempaa. Päädyimme kuitenkin mäntyyn, koska kaappien ja laatikoiden sisukset haluttiin jättää puunväriseksi. Hyllyt päätettiin tehdä kiinteiksi, jolloin ne tukevat koko runkorakennetta ja estää hieman puun elämisestä (joka männyllä on hieman voimakkaampaa kuin koivulla) johtuvia muodonmuutoksia. Jotain muitakin detaljeja myös tarkennettiin, mutta pääasia oli siinä, että pääsemme samalle aallonpituudelle ja että tekijä varmasti ymmärtää mitä olemme hakemassa.

Luonnoksista työpiirustuksiksi
Kun puusepän kanssa saatiin sovituksi materiaalit ja niiden vahvuudet, aloin tarkentamaan luonnoksia työkuvaksi. Eli piirustus, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon valmistamiseen. Sitä varten täytyi valita tarkat mallit kaikista koneista ja laitteista, jotta niiden asennusohjeet voi ottaa huomioon. Näiden perusteella sitten suunnitelmia tarkennetaan ja mitoitetaan kaikki osat millilleen. Asennusohjeet eivät ole aina niin selkeitä ja yksiselitteisiä, joten tämä oli ehdottomasti työläin vaihe koko projektissa. Ja myös asia joka eniten aiheutti stressiä.

Piirustuksista valmiiksi keittiöksi
Pikkuhiljaa piirustukset alkavat muuttua levyiksi. Levyt rungoiksi, rungot valmiiksi kaapeiksi, kaapit keittiöksi. Valmistuksen seuraaminen oli jännittävää. Tässä on varmasti suurin ero keittiöliikkeestä tilatun keittiön ja puusepän tekemän välillä. Liikkeessä pystyy hipelöimään ja katselemaan kaikkia ratkaisuja, mutta puusepän tekemänä kaikki on pelkkiä mielikuvia ennen kuin se on oikeasti tehty.

Keittiön asennus
Tiesin, että keittiön asentaminen ei ole mikään helppo homma, varsinkaan vanhaan taloon. Olinkin todella tyytyväinen siihen, että puuseppä lupautui itse myös asentamaan kalusteet paikoilleen. Voi olla että integrointiovet olisi jäänyt minulta asentamatta.. Suosittelen lämpimästi irroittautumista tuosta hommasta jos vain mahdollista.

Debriefing
Nyt uskaltaa jo sanoa, että keittiöprojekti meni loistavasti. Mitään isompia mokia ei tullut vastaan. Muutamia pieniä huomioita kuitenkin. Keittotason asennusohjeessa ei ollut mitään mainintaa kaapelin vaatimasta reitistä. Ilmeisesti sen on ajateltu mahtuvan hyvin ohjeen mukaisesta ilmanottoaukosta. Keittotaso oli mitoitettu muutenkin aika tiukkaan pystysuunnassa ja pienen informaatiokatkosten vuoksi tuo ilmanottoaukko kaapin takana jäi hieman pienemmäksi kuin oli tarkoitus. Sähkömies halusi vielä vaihtaa laitteen mukana tulleen kaapelin paksumpaan, n. 1 cm halkaisijaltaan olevaan kumikaapeliin. Lopputuloksena tuo paksu kumikaapeli ei meinannut mahtua kulkemaan laatikon takaa. Aukkoa porattiin paikan päällä isommaksi ja kaapeli saatiin mahtumaan, joten mitään vahinkoa ei tästä onneksi tullut. Lähinnä harmittaa se, ettei tuota huomannut aiemmin.

Toinen asia mikä hieman harmittaa näin jälkikäteen, menee täysin omaan piikkiin. Alun perinkin minua harmitti se, ettei korkeiden kaappien alaovia saanut tason alakaappien ovien kanssa samankorkuisiksi. Mutta tuo johtui täysin jääkaapista, eikä siihen voinut vaikuttaa. Uunia laskettiin siis sen verran alaspäin, että sen alapuolinen kaappi on samankorkuinen pakastinosan oven kanssa. Ajattelin alunperin, että jääkaapin ja pakastimen ovien väliin olisi saanut 18 mm ”valerungon”, jotta sauma olisi ollu samanlainen kuin kaikkialla muuallakin, mutta se todettiin hankalaksi ja sovittiin puhelimessa, että rako pienennetään pariin milliin. Menin ajattelematta sanomaan, että kasvatetaan kumpaakin ovea sen 8 mm, jotta sauma tulee viereisen runkolevyn puoliväliin. Mutta nyt pakastimen ovi on 8 mm korkeampi kuin viereinen kaapinovi, eli rako olisi pitänyt tietysti tasata viereisen oven mukaan mukaan. Tuo on sellainen asia, jota kukaan muu tuskin koskaan edes huomaa, mutta minkäs teet kun perfektionistin aivoon sattuu. No, pystyn minä onneksi elämään tuon kanssa.

Lisäksi yksi huomio, jota en tullut riittävän paljon ajatelleeksi. Tiesin, että vanhassa talossa seinät tai kulmat eivät ole suoria. Se on otettu huomioon mm. säätöjalkojen ja sivupeitelevyjen muodossa. Mutta enpä tullut huomioineeksi sitä, että taustaseinä voi olla hieman aaltoileva. Levyn ruuvaamiseen on käytetty liian vähän ruuveja (onkin muuten ainoa paikka koko talossa, jossa ruuveja on liian vähän). Kun tuota seinää vasten työntää pitkän tason, jonka reunat on varmasti suorat, saumassa näkyy tuo levyjen aaltoilu ja seinien vinous. Onneksi silikonin väri sattui olemaan täsmälleen sama kuin seinän väri, joten rakoa ei kovin helposti edes huomaa. Vaikka ei tuollaiset asiat minusta vanhassa talossa edes haittaa, ne kuuluvat asiaan.

Korjaamisen filosofiaa

Välillä on hyvä pysähtyä miettimään korjaamista muutenkin kuin käytännön tasolla. Toki paljon asioita tulee pohdittua suunnitteluratkaisuja tehdessä ja tietysti itse työmaalla (jotka hyvin usein tapahtuu samanaikaisesti).

Tärkein asia korjaamisessa on minusta se, että kaikkea vanhan purkamista tai hävittämistä on syytä harkita tarkkaan. Sanotaan, että satavuotiaalla talolla on sadan vuoden toimitusaika. Uutta voi aina rakentaa, mutta vanhaa ei saa takaisin. Minäkin olen kuskannut kaatopaikalle ja kierrätykseen tavaraa kymmeniä pakettiautollisia. Onko kaikki tuo ollut aivan välttämätöntä? Ei varmasti ole. Lattiakerrosten purkamisessa talosta hävisi osa sen historiaa, vaikka olenkin säilyttänyt pienet palat jokaisesta kerroksesta, ei se ole sama asia. Lattian rakenteellisen toiminnan kannalta kuitenkin tiiviit muovimattopinnat eivät ole hyvä asia, joten niiden poistaminen on sinänsä ihan perusteltua. Kattohalltexien purkaminenkaan ei ihan hirveästi sureta, yksi aikakausi talon historiassa menetetään, mutta muutakaan vaihtoehtoa hienon alkuperäisen paneelikaton palauttamiseksi ei ole. Purkaminen on helpompaa silloin, jos se on luonteeltaan palauttavaa, mutta jos olisin jostain syystä halunnut verhoilla katon uudestaan, niin halltexit olisi voinut jättää kerrostumaksi alle.

Sen sijaan alkuperäisten kattolistojen purkaminen harmittaa. Listat oli jätetty uusien seinälevytysten vuoksi upoksiin ja osa oli poistettu jo aiemmin. Niiden saaminen ehjänä pois olisi tarkoittanut seinän yläosan purkamista, joten päädyin purkamaan listat palasina pois, jotta uusi lista mahtuu tilalle. Osan vanhoista listoista pystyi onneksi jättämään ehjänä alle. Olen repinyt myös jonkin verran vanhoja pinkopahveja kaikkine tapettikerroksineen. Se kyllä kieltämättä raastoi sydäntä. Nämäkin kohdat ovat tosin vain paikallisia, kaappien takaa paljastettuja seiniä, joissa pinkopahvi oli osittain tai täysin irti seinästä. Olettaisin, että samat kerrostumat ovat kuitenkin tallella viereisten seinälevytysten takana. Myös itse kaappien purkaminen kyllä tuntui pahalta, mutta se oli lattian avaamisen vuoksi välttämätöntä.

Purkaminen tarkoittaa yleensä sitä, että jotain uutta pitää rakentaa. Ja uusi näyttää uudelta, siitä puuttuu kaikki se patina, mikä vanhassa oli. Patina on kolhuja, ajan kulkua, materiaalien elämistä, maalikerrostumia, hajuja. Kaikki uusi vanhassa talossa pistää silmään, joten uuden sovittaminen vanhaan täytyy tehdä huolella. En todellakaan ole sitä mieltä, että vanhaan taloon ei saisi tehdä mitään muutoksia tai uutta. Konservointi ja museointi on tärkeää, mutta ajan kulkua ei saa myöskään pysäyttää. Edelleen haluan muistuttaa, että monet tänä päivänä suojellut ja tarkkaan varjellut kohteet ovat kokeneet aikanaan suuria muutoksia. Paljon arvokasta ja kaunista olisi jäänyt tekemättä, jos kaikki olemassa oleva olisi haluttu säilyttää sellaisenaan, koskemattomana. Suunnittelijana haluan kuitenkin painottaa sitä, että kaikki muutokset on tehtävä harkiten, ymmärtäen, että kyse on aina vuoropuhelusta uuden ja vanhan kesken. Tuo suhde voi olla painotukseltaan minkälainen vain, kunhan se on tehty hyvin ja tiedostaen. Hyvällä suunnittelulla on lupa rikkoa myös totuttuja tapoja ja sääntöjä, jos lopputulos on parempi niin. Hieno esimerkki taiteen puolelta on Wall Streetin härkäveistoksen viereen tehty ”Peloton tyttö”. Uusi veistos muuttaa täysin vanhan luonteen, härkäveistoksen tekijä on pahoittanut mielensä, mutta mielestäni uusi veistos on aivan loistava kaikin puolin. Se kuvastaa tätä aikaa, uuden sukupolven arvomaailmaa, haastaa samalla ”vanhempiaan”. Se ottaa huomioon ympäristönsä ja muuttaa sitä rohkeasti, mutta kuitenkin hyvin harkiten ja huolella. Vuoropuhelu on oikeastaan koko veistoksen idea ja kantava voima. Sen sijaan vastareaktiona paikalle tuotu ”pissaava koira” -veistos osoittaa vain huonoa makua.

33736548216_ffaca997e9_k
Kuva: Anthony Quintano (CC)

Väreistä

Värivalintamme herättävät ehkä joissakin ihmetystä, eikä varmasti ole kaikkien mieleen. Itsekin olen ollut aikaisemmin melko puristi värien suhteen. Ja tavallaan olen edelleenkin sitä mieltä, että värit tulevat ensisijaisesti materiaalista. Välillä olen ollut lähes kaikkea maalaamista vastaan. Luonnolliset materiaalit ja niiden väritys on aina kaunista, eivätkä ne kaipaa ylimääräistä koristamista. Jos olisimme rakentaneet uuden talon, olisin todennäköisesti noudattanut siinä näitä periaatteita.

Miksi sitten nyt teemme kokonaan turkoosin huoneen, kirkkaankeltaisen keittiön ja mitä muuta vielä onkaan tulossa? En ihan suoraan osaa vastata, mutta koitan hieman avata värifilosifiaani.

Kaupunkisuunnittelun kautta olen alkanut lämmetä väreille. Minusta kaavoitustapa, jossa suuria alueita pakotetaan julkisivumateriaaleiltaan ja väreiltään samaksi, ei toimi. Jostain syystä yhtenäinen ympäristö on usein kaupunkisuunnittelun tavoitteena, vaikka oikeastaan kaupunkien perusolemus on olla vaihteleva, rikas, kerroksellinen ja jatkuvasti muuttuva. Historia saa aikaan luonnollista vaihtelua, mutta ongelmia syntyy kun alueita rakennetaan kerralla, samanlaiset rakennustavat tuottavat samanlaisia rakennuksia. Värit ovat siinä tapauksessa erinomainen keino tuottaa visuaalisesti rikasta ympäristöä, vaikka tyyli olisikin yhtenäinen. Yksi hieno esimerkki on minusta esim. Huvilakatu Helsingissä. En sano, että kaikkialla pitäisi olla värikästä, mutta jos ei vaihtelua muuten synny niin mielummin polykrominen kuin monotoninen.

91ba5d1291aee4ac0fb0cae909e27cb8

Toinen asia mistä haluaisin päästä eroon, on ylimääräinen vakavuus ja totisuus. Sillekin on toki oma paikkansa, mutta jos elinympäristö voi saada aikaan hyvää mieltä ja positiivisuutta, en näe siinä kovinkaan paljon huonoja puolia. Haluan kuitenkin täsmentää, että hyväntuulinen on eri asia kuin hauska tai vitsikäs. Kauneus, hyvä suunnittelu ja oivaltavat detaljit saavat jo itsessään katsojan hymyilemään. Tässä on yksi esimerkki siitä, mitä tarkoitan hyväntuulisella designilla. Hyväntuulisuus tulee tässä siitä, että ”ongelma” on käännetty vahvuudeksi. Tuollainen suhtautuminen kuvastaa  positiivista elämänasennetta, asioista nähdään niiden hyvät ominaisuudet ongelmien sijaan. Vanha viisaus sanoo, että jos et voi hävittää ongelmaa, korosta sitä. Ei se tietysti aina toimi, mutta tuo on sellainen rajapinta, josta hyvin usein löytyy myös jotain uutta.

tumblr_l3t0vj1DBk1qz4wkro1_500

Kolmas asia, jota vastaan haluan taistella, on tylsyys ja mitäänsanomattomuus. Asioissa täytyy olla vähän särmää, rosoa ja persoonallisuutta. Mielummin jotain, kuin ei mitään. Varovaisuus johtaa harvoin mihinkään uuteen. Tosin meidän kodissamme kirkkaat värit eivät ole mikään uusi juttu. Kaapistojen takaa löytyi vanhaa maalipintaa, joka on itseasiassa sävyltään todella lähellä sitä mikä keittiökalusteisiimme on tulossa.

Olettaisin, että keittiömme on ollut 60-70 -luvulla kokonaan kirkkaankeltainen, jalkalistat ovat olleet punaiset ja muistelisin jossakin kuvassa nähneeni myös tummansiniset keittiönkaapit. Siihen verrattuna melko hillityillä väreillä mennään.

_MG_2513-web.jpg

Keittiö päätökseen

Olen luvannut toimittaa keittiöpiirustukset puusepälle tämän viikon aikana. Käytännössä se tarkoittaa, että kaikki siihen liittyvä pitäisi päättää ja lyödä lukkoon. Kun mikään keittiössä ei ole standardien mukaista, on vastuu itsellä aika suuri, että kaikki toimii ja sopii paikoilleen. Hankalan tilanteesta tekee se, että asennusohjeet ja mittapiirrokset on tehty ainoastaan ”normikeittiöitä” varten. Vielä hankalamman tilanteesta tekee se, että ei oikein tahdo riittää aika keskittyä kunnolla itse suunnitteluun. Se on oikeastaan syntynyt vähän vahingossa kaiken muun sivussa. Toisaalta ei ne asiat jahkailemalla parane. Kaikesta huolimatta odotukset on keittiön suhteen korkealla.

keittiopiirustus

Tilasin listat vasta toissapäivänä ja yllätyksenä eilen jo tuli viesti, että ne ovat noudettavissa. Nopeaa toimintaa! Lisäksi jälki näyttää erinomaiselta. Sähkömies tavattiin myös eilen ja siihen liittyvät asiat on kunnossa. Pitäisi vain vielä tilata ne sähkötarvikkeet, mitä ei haluta sähkötukusta… eli kaikki mikä jää näkyville. Pari seinää on vielä maalaamatta olohuoneesta, listojen maalaus ja asennus, sen jälkeen alkaisi olohuone olla tältä erää valmis. Myöhempään vaiheeseen jää vielä pönttöuuni ja sähköpatterien vaihto.

_MG_2471-web_MG_2473-web

Jos joku on ihmetellyt, miksi kaikki kuvat ovat samasta paikasta otettuja niin siihen on melko luonnollinen syy. Kuvassa vasemmalla on hirveä romuläjä ja muovitettu keittiön ovi. Sama juttu selän takana. Lisäksi valitettavasti kovin laajakulmaista objektiivia ei minulla tällä hetkellä ole, joten kuvakulmat on erittäin rajalliset. Kunhan huone alkaa valmistua, niin toki otan siitä kunnolliset kuvat.

Tänään on kuitenkin remontointivapaa-ilta (listojen noutoa lukuunottamatta, mikä sekin on jo enemmän kuin toissapäiväinen pensselinostoreissu). Loppuillan ohjelmana on lasi punaviiniä ja Kari Ikonen Trio.