Keittiön koristelua

Olen haaveillut keittiöön sellaista ”seinätankoa”, johon saisi roikkumaan keittiövälineitä. Lieden vieressä oleva seinä on tuntunut sopivalta paikalta tuollaiselle ja nyt kun seinä on valmis, niin olen yrittänyt mukavan näköistä kapistusta etsiä. Ajatuksena oli messinginvärinen putki, johon sitten saisi roikkumaan S-koukuilla erinäisiä keittiövälineitä. Valmista tuotetta ei oikein löytynyt, kaikki oli vääränlaisia, ruostumatonta terästä, väärän kokoisia, liian heiveröisiä, jotta niihin uskaltaisi oikeasti ripustaa vaikka kattiloita roikkumaan, tai milloin mitäkin. Pinterestistä löytyy hienoja kuvia tangoista, jotka on tehty kuparisista vesiputkista, mutta ne tuntuivat vähän liian teennäisiltä tähän paikkaan. Yritin myös etsiä muunlaisia ratkaisuja, jolla olisi saanut messinkitangon seinään kiinnitettyä, mutta mitään luontevaa ei oikein tahtonyt löytyä.

Ajattelin asiaa uudestaan ja syntyi jonkinlainen visio tammisesta levystä, johon olisi kiinnitetty koukkuja tai nuppeja. Tammilista näytti hyvältä harmaata seinää vasten, mutta siihen ei oikein löytynytkään paikallisista rautakaupoista sellaisia koukkuja, joita olin mielessäni visioinut. Ostettiin kuitenkin tuollaisia mustia hieman takoraudalta näyttäviä koukkuja, mutta ne eivät sitten oikein istuneet tammilistaan. Hetken aikaa mallailtuani ajattelin, että ehkä vain ruuvaan koukut suoraan seinään kiinni.

Lopputulos on kuitenkin aikalailla sitä mikä oli tarkoituskin, sillä monenlaiset keittiövälineet ovat se visuaalinen juttu tässä, eikä varsinaisesti se, mistä ne roikkuvat. Tämä nyt oli vähän tämmöinen trendijuttu, mutta minusta ihan kivannäköinen. Tykkään sitä paitsi ruoanlaitosta ja siihen liittyviä asioita on kiva pitää esillä. Mutta saa nähdä mitä noissa koukuissa tulemme ajan kanssa pitämään. Ehkä enemmänkin puuhellan ja leivinuunin kanssa tarvittavia asioita, patalappuja, leipälapioita yms.

_MG_3953-web2

Uunimaistiaisia

Leivinuuni alkaa olla vihdoinkin valmis. Muutamia viimeistelyjä on vielä tekemättä. Yksi savupelti vielä on peltisepällä työn alla, valmista ei löytynyt, joten oikeanlainen pelti yhdistellään parista eri aihiosta. Yksi narupellin varsi löytyi pitkien etsintöjen jälkeen, joten sekin laitetaan vielä paikoilleen, kunhan posti toimittaa sen perille. Lisäksi lattian suojapelti on hankkimatta ja tarkoituksena on myös teettää peltisepällä mustasta teräksestä huuva lieden päälle. Silti siihen nähden miltä tämä työmaa on viimeiset viikot näyttänyt, uuni on minun silmissäni käytännössä valmis.

Vanhat luukut ja muut valurautaosat tekevät kyllä äärimmäisen paljon. Niistä tulee tunnelmaa ja vaikka meidän historiamme on vasta alkamassa tämän uunin kanssa, liittyy näihinkin jo paljon tarinoita, kuten olen aiemminkin jo kertonut.

Tarkoituksena oli lopuksi maalata uuni valkoiseksi. Nyt kun se on rapattu ja vedetty tiilitasoite pintaan, se oikeastaan näyttää todella kivalta. Yhtäkkiä alkoi tuntua siltä, että värisävy sopiikin oikeastaan todella hyvin keittiöömme. Nyt se näyttää vielä hieman viimeistelemättömältä, kun nuo edellämainitut pikkuasiat ovat vielä kesken ja ympäristössäkin on vielä tekemistä. Mutta sitten kun huone on muuten valmis, voi olla, että tasoitepinta sopiikin kokonaisuuteen erinomaisesti. Ei tehdä hätiköityjä ratkaisuja tämänkään kanssa, vaan katsotaan rauhassa miltä uuni alkaa tuntua. Sen ehtii maalata vaikka vuodenkin päästä jos siltä alkaa tuntua.

Nyt pitäisi malttaa kuivatella uunia rauhassa, eikä kesällä muutenkaan taida hirveästi olla lämmittämisen tarvetta, tosin pakkohan tätä on päästä kokeilemaan. Mutta syksyn viileneviä iltoja odotellaan tällä kertaa ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Toki kesästäkin nautitaan mahdollisimman pitkään.

_MG_3904-web_MG_3902-web

Vanhan talon saloja

Uuniprojekti on ollut todella mielenkiintoinen ja antoisa kaikin puolin. On ollut mukavaa seurata muurarin työtä ja jutella siinä samalla kaikenlaista rakentamiseen liittyvää ja paljon muutakin. Olen oppinut tulisijoista ja niiden muuraamisesta parin viikon aikana enemmän kuin koko elämäni aikana.

Yksi rakentamisen ja remontoinnin hienoimpia asioita on mielestäni perinteiset käsillä tekemisen taidot. Olen itsekin pitänyt aina konkreettisesta tekemisestä, mutta ajautunut suunnittelemaan asioita tietokoneella. Ehkä juuri senkin vuoksi arvostan tälläisiä  käsityöammatteja todella paljon.

Kaikenlaista kampetta tuotetaan tehtaissa ja niitä saa tilattua lähes mihin tahansa maailmassa, mutta juuri tiettyyn paikkaan rakennettu, sen ominaispiirteiden ja vaatimusten mukaan sovitettu tuote tai rakennelma istuu luontevasti paikoilleen. Se ikään kuin kytkeytyy osaksi taloa, limittyy ja tarttuu kiinteästi vanhaan. Olen jo aiemmin pönttöuunista puhunut, että en oikeastaan kiinnitä siihen kauheasti huomiota, sillä se vain ”on” omalla paikallaan. Nyt kun leivinuunikin on noussut jo lähes täyteen korkeuteen, tuntuu että jotain mikä on ollut jo kauan poissa, palaa takaisin omalle paikalleen. Se konkretisoituu tässä tapauksessa hyvin savupiipun kohdalla. Alapuolelta on aikoinaan purettu leivinuuni pois. Nyt uusi uuni rakennetaan tiili kerrallaan takaisin vanhan piipun alle. Se tavallaan sulautuu osaksi vanhoja rakenteita. Olisi oikeastaan hienoa jättää liitos näkyviin, minusta tuollaisessa on jotakin todella kaunista symbolisesti. Ajat kietoutuvat toisiinsa ja muodostavat jotain uutta.

Omanlaista kauneutta löytyy uunin muurauksesta, jossa tarkoituksenmukaisuus on sanellut kaiken, sillä muuraus on tarkoitus jäädä rappauksen alle piiloon. Tiilet ovat ”nurinpäin”, koska rappaus tarttuu paremmin tiilen takassyrjään kuin sileään etupintaan. Saumoja ei ole mitenkään viimeistelty tai siloteltu yms. Muurausjälki olisi aivan erilaista, jos tarkoituksena olisi ollut tehdä ns. puhtaaksimuurattu uuni ilman rappausta. Varmasti hienoa sekin, mutta funktionaalisuudessa ja koristelemattomuudessa on jotakin todella aitoa.

Sitten päästäänkin kirjoituksen otsikkoon. Oletuksena oli, että leivinuunista lähtee yksi hormi suoraan katolle ja toinen hellasta. Sata vuotta sitten kaikki ruoka on valmistettu hellan ja uunin avulla, kesät ja talvet. Jokainen voi kuvitella näiden kesähelteiden aikaan miltä tuntuisi olla kuumuutta hohkaavan hellan ääressä laittamassa ruokaa, kun sisälämpötila on jo ennestään lähes 30 astetta. Sekä hellassa, että leivinuunissa onkin ollut alunperin kaksi erillistä savukaasujen kiertojärjestelmää, toinen mahdollisimman suoraviivainen, ja toinen, joka kiertää mahdollisimman pitkän reitin, jolloin lämpöä varautuu uunin ja piipun massaan. Uunissa tämä on toteutettu aika nerokkaasti, toinen hormeista on itseasiassa osa piippua ja kulkee vain uunin vasenta kylkeä, jolloin sillä voi myös halutessaan lämmittää enemmän olohuonetta ja toinen taas kulkee oikeaa kylkeä, jolloin se lämmittää enemmän keittiötä. Talvella voi pitää auki molempia peltejä, jolloin koko uuni ja piippu lämpiää mahdollisimman tehokkaasti. Uunin sytyttäminen on myös helpompaa, kun pitää ns. kesäpeltiä auki, koska savukaasuilla on lyhyempi matka katolle, samalla myös piippu lämpiää tasaisemmin ja se ehkäisee lämpölaajenemisesta johtuvia halkeamia. Kuulostaa todella modernilta, mutta kaikki tämä on siis keksitty jo lähes sata vuotta sitten.

Lisäksi uuniin tulee minun mielestäni aika nerokas idea, uuninpesästä voi tiputtaa hiilet alas hellan pesään, jolloin uunin pellit voi sulkea ja lämpö varautuu paremmin. Samoin ruoanlaiton kannalta tämä on kätevää. Hiilet voi poltella turvallisesti loppuun hellan pesässä, jolloin myös sekin lämpiää.

Leivinuunin rakentaminen oli alunperinkin yksi niistä asioista, joita olen eniten odottanut, mutta tämä on ylittänyt kaikki odotukset. Todella vaikeaa edes pukea sanoiksi sitä miten innoissaan koko tästä projektista olen. Ehdottomasti yksi parhaista kokemuksista koko remontin aikana!

_MG_3789-web

_MG_3788-web

Uunin luukkujen kunnostus

Lupasin kirjoittaa vanhojen luukkujen ja liesitason kunnostuksesta, joten tässä hieman omia kokemuksia aiheesta. Täytyy alkuun myöntää, että syvällistä tietoa ei minulla tästä asiasta ole. Jos jollakin on parempia konsteja niin saa laittaa mielellään kommenttia/palautetta.

Olemme haalineet sieltä sun täältä luukkuja, peltejä, lieden osia, ruosteisia ja painavia valurautamöhkäleitä. Näissä tulisijatarvikkeissa on se hyvä puoli, että ne ovat äärimmäisen kestäviä ja pitkäikäisiä. Joskus osat saattavat haljeta, jolloin niiden korjaaminen on käsittääkseni hankalaa, mutta muuten valurautaiset osat saa kunnostettua vaikka ne olisi ollut kaivettuna maahan vuosikaudet.

Käsittelemätön rauta ruostuu pinnalta kosteassa ilmassa. Käytännössä nuo vanhat luukut yms. ovat säilytyksessä lähes aina enemmän tai vähän ruosteessa, mutta se ei haittaa. Se vain on materiaalin ominaispiirre. Rasvalla ne saisi suojattua ruostumiselta.

Kunnostus lähti liikkeelle siis ruosteen poisharjaamisella. Kärsivällinen voi harjata käsin, minä ostin porakoneeseen messinki- ja teräsharjat, joilla työhön saa vähän vauhtia lisää. Messinki on terästä pehmeämpää ja hellävaraisempaa. Sillä lähtee hyvin pintaruoste, mutta sitkeämpiin kohtiin ja pinttyneeseen likaan toimii paremmin teräs.

Harjaamisen jälkeen pyyhin pinnan puhtaaksi ja levitin kankaanpalalla rautakaupasta saatavaa liesimustaa. Tämä on todella palkitsevaa, sillä aine tuntuu imeytyvät erinomaisesti ja näkee kuinka levyt ja luukut muuttuvat hetkessä paremmiksi. En ole varma onko tämä välttämätöntä, mutta jostain luin, että pinta kannattaa polttaa vielä toholla, joten tein senkin. Jotain aineesta tuntuu haihtuvan kun pinta lämpiää, joten ehkä se on tarpeellista. Toki sama varmasti tapahtuu aikanaan käytössä, mutta ilmeisesti tahriminen on vähäisempää, kun pinnan polttaa heti.

Alla olevassa kuvassa on kaksi hellanlevyä, joista toinen on siinä kunnossa kun se oli ostettaessa, toinen on käsitelty kertaalleen edellä mainitulla tavalla. Ero on valtava!

 

_MG_3583-web

Taustalla näkyy pönttöuunin luukku, joka on jollakin maalilla hopeaksi maalattu. Pinta on silti huokoisen tuntuinen, joten kokeilin tuohonkin liesimustaa. Ihan niin hyvin se ei tunnu tarttuvan kuin käsittelemättömään pintaan, johon aine imeytyy hetkessä. Ei se kuitenkaan lähde hankaamalla poiskaan, joten tarkoituksena on käsitellä sekin kokonaan, ehkä useampaan kertaan. Kerron sitten myöhemmin miten väri luukuissa pysyy käytön myötä.

_MG_3582-web

Uuniprojekti, pitäisi olla täydessä vauhdissa suurinpiirtein tällä hetkellä. No, ei ole. Ei ole saanut aikaiseksi. Lupa-asia on vaiheessa, purkutyöt kesken, joitakin tuhkaluukkuja puuttuu edelleen, pitäisi sopia asioita muurarin kanssa, maalata uunien taustaseinät (olisi helpointa ehkä nyt), jne. Pönttöuunin kuoret sentään saatiin vihdoinkin tilattua. Ne tulee Suolahtelaiselta Peltisepänliike Vesa Ilomäeltä. Siinäkin on tosin vielä pari muuttujaa, kuoret pitäisi hakea parin-kolmen viikon päästä pakettiautolla, joka on seissyt koko talven. Auto on katsastamatta, siinä on kesärenkaat, jotka on jäätyneet kiinni auton alla olevaan 20 cm syvään lammikkoon, akku on totaalisen tyhjä ja pieni epäilys ettei auto lähde ihan ensimmäisellä yrittämällä käyntiin vaikka virtaa olisikin. Nyt odotellaan pikaista kevään tuloa, jotta renkaita ei tarvitsisi hakata rautakangella irti maasta ja jotta ei tarvitsisi enää parin viikon takia vaihtaa talvirenkaita alle.

Olisi se autottoman elämä paljon helpompaa. Tekisi mieli myydä tuokin jo pois, mutta tosiasia taitaa olle, että tarvetta sille vielä riittää.

Lämpenemistä ilmassa

On tullut pidettyä taas taukoa. Niin remontista kuin blogin kirjoittamisestakin. Arki on kiireistä, töissä käymistä ja vauvarutiineja. Tähän olen yrittänyt integroida myös henkilökohtaisen remontin eli pienen kunnonkohotusprojektin, joten yksinkertaisesti päivät on täynnä. Varsinkin kun pimeään vuodenaikaan ne tuntuvat muutenkin todella lyhyiltä. Kaikki muu on saanut jäädä.

Nyt kun jälleen yhdestä kaamoksesta on jotakuinkin kunnialla selvitty, voi ajatuksia alkaa suunnata muuhunkin kuin pelkkään arjessa selviytymiseen. Täysipäiväistä remonttia ei vielä tee mieli aloittaa, mutta jotain uutta kuitenkin on tiedossa. Olemme nimittäin pikkuhiljaa järjestellyt leivinuuniasiaa ja se alkaisi muuttua tässä kevään aikana todeksi.

Tarkoituksena on siis tehdä keittiöön alkuperäiselle paikalleen alkuperäisen mallinen leivinuuni/puuhella. Samalla kertaa päätimme tehdä olohuoneeseen puuttuvan pönttöuunin. Taloyhtiöltä on saatu lupa, rakennusvalvonnastakin epämääräiset ohjeet, nuohooja on tarkistanut hormit ja muurarikin on jo tiedossa. Hänen kanssaan on alustavasti suunnitelmat sovittu ja aikataulukin tarkentuu lähiaikoina. Todennäköisesti maalis-huhtikuun vaihteessa muurari pääsisi tekemään hommansa.

Viime viikkoina olemme metsästäneet vanhoja uuninluukkuja sekä hellan osia, ensinnäkin sen vuoksi, että tuollaisten osien kierrätys on mahtavaa ja toisekseen uusien osien patinoituminen kauniiksi kestää pitkään. Kaiken lisäksi halvemmallakin käytettyjä saattaa saada. Hellan kansi on jo löytynyt. Lisäksi  vaimon vanhempien kotitalosta aikanaan puretusta pönttöuunista on tulossa luukut meille uusiokäyttöön, jos vain niiden kaarevuus on sopiva. Toivottavasti on, sillä siitä tulisi jälleen yksi mielenkiintoinen tarina taloon liitettäväksi.

Noista luukkujen yms. kunnostuksesta/entisöinnistä ja uunin muuraamisesta täytyy kirjoittaa myöhemmin lisää. Tiedossa on ainakin messinkiharjalla jynssäystä ja liesimustaa.

Odotan erittäin innolla koko asiaa. Nuo uunit muuttavat merkittävästi koko talon tunnelmaa. Visuaalisesti ne ovat tärkeä osa interiööriä. Lisäksi on vielä puun ja savun tuoksu, sekä säteilevä lämpö. Se on juuri sitä mitä haaveissa on ollut. Odotan paljon myös sitä, että leivinuunia ja hellaa pääsee käyttämään ruoanlaitossa. Joku on voinut pitää minua jo ennestään jonkinlaisena pizzahifistinä, mutta minun mielestäni vasta nyt niitä pääsee kunnolla tekemään! Toki tavalliset jauhot ja pizzaraasteet on jo hylätty aikoja sitten, puhumattakaan ketsupista tai kinkkusuikaleista.. Sen sijaan 00-jauhoista tehty pari päivää kohotettu taikina, kunnon tomaattikastikkeella, itse tehdyllä pestolla ja puhvelinmaitomozzarellalla hieman nokisella kiviarinalla kuumassa uunissa paistettu pizza on se minkä lautaselleni haluan.

Muuten satavuotiaaseen kotiin ei kauheasti edellisen päivityksen jälkeen ole uutta tullut. Aiemmassa postauksessa mainittu lamppu on tosin hankittu ja se roikkuu katossa. Se oli pitkään vain rekvisiittana, mutta nyt virittelin siihen jatkojohdon kautta väliaikaisesti sähköt, koska oikeat asennukset ovat vielä vähän vaiheessa. 🙂 Lisäksi sain tammikuussa synttärilahjaksi Arja Bymanin maalauksen Tuulen tie. Uusia kuvia olohuoneesta piti ottaa maalauksen kanssa, mutta juuri kun sain viriteltyä jalustat ja muut, kamerasta loppui akku, ja minulta motivaatio. No, uusi yritys myöhemmin.

Aika kuluu vauhdilla. Uusin tulokas onkin jo puolivuotias, istuu syöttötuolissa ja kauhoo molemmin käsin jo itse ruokaa suuhuna. Itse olen aloittamassa tälle keväälle myös toista projektia ja ilmoittauduin laitesukelluskurssille. Saa nähdä hurahdanko siihen täysin, ainakin erittäin mielenkiinnolla kurssia odotan. Monet ovat kuvailleet sukeltamista erityisen rauhoittavaksi, voi vain leijua painottomana ja olla tarkkailijana maailmassa, joka on tietyllä tavalla ihmiselämän saavuttamattomissa. Jotkut ovat myös sanoneet, että veden alla eläimet ikään kuin hyväksyvät sukeltajan omaan maailmaansa, varsinkin suljetun kierron laitteita käyttäessä, jolloin uloshengitettäessä ei muodostu häiritseviä kuplia. Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.

Lisään tähän vielä muutaman kuvan myöhemmin.