Retkeilemässä lasten kanssa

Pamilonkosken luontopolulla.

En voi väittää olevani mikään varsinainen eräihminen, mutta viihdyn luonnossa ja varsinkin viime vuosina kiinnostus patikointiin ja retkeilyyn on alkanut heräillä. Hyväkuntoiset, merkityt luontopolut ovat helppoja retkikohteita ja niitä onneksi löytyy Suomesta todella hyvin. Reittejä on vaativuudeltaan monen tasoisia ja -pituisia. Pienten lasten yhdistäminen ulkoiluharrastuksiin ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys.

Harrastin lenkkeilyä jo esikoisen syntymän aikoihin ja se olikin pitkään erinomainen harrastus. Vauva nukahti helposti rattaisiin ja lenkille tuli usein lähdettyä pelkästään päikkäreiden vuoksi. Lenkkeily on tosin myös aika meditatiivista. Keskittyminen hengitykseen ja askeleiden tasaiseen rytmiin raikkaassa ulkoilmassa toimii hyvänä vastapainona arjen hälinälle. Puolisokin saa hetken omaa rauhaa.

Muutaman vuoden iässä iso H (olkoon tytöt tästä lähtien iso H ja pikku H) kyllästyi juoksuharrastukseeni. Hän alkoi järjestelmällisesti matkustamaan rattaissa lähinnä seisten eikä nukkumisesta ollut enää tietoakaan. Ilman vaunuja juoksemaan lähteminen ei käytännössä ollut mahdollista, joten lenkkeily loppui siltä erää. Nyt toisen lapsen kanssa olen taas aloittanut uudelleen juoksemisen ja se sujuu jälleen erinomaisesti. Pikku H nukkuu ja viihtyy vaunuissa hyvin myös hereillä ollessaan, maisemia katsellen. Nyt tiedän, että tästä ajasta täytyy nauttia, sillä se ei ehkä kestä kovin pitkään.

Isompi H pyöräilee jo sen verran vauhdikkaasti, että vieressä pystyy juoksemaan vaunujen kanssa varsin hyvää vauhtia, jos edes pysyy perässä. Pelkkä lenkkeily ei tosin riitä motivaatioksi vaan yleensä täytyy käyttää hienostuneempia keinoja, kuten lahjontaa, tai yhdistää lenkki esim. kaupassa käyntiin.

Kun jotkut sanovat, että lenkille lähteminen on helppoa, vetäisee vain lenkkarit jalkaan ja ampaisee ovesta ulos, olen melko varma ettei heillä ole pieniä lapsia..

Entäs se retkeily sitten? Voisi kuvitella, että se ei ainakaan helpompaa ole? Kyllähän siihen tarvitaan joustavuutta ja mukautumiskykyä. Jos haaveena on kymmenien tai satojen kilometrien viikkoja kestävä erämaapatikointi luonnon armoilla, niin ehkä kannattaa jättää johonkin toiseen elämäntilanteeseen. Mutta luontoon pääsee muutenkin. Parin kilometrin helppojen reittien käveleminen on myös mukavaa ulkoilua ja nuotiopaikalla eväiden syönti sallittua, vaikkei takana olisikaan päiväkausien näännyttävää vaellusta.

Pikku H on tottunut kulkemaan kantorepussa ja noin kymmenen kilometrin reitit menee selässä kantaen aika vaivattomasti, suurin osa matkasta nukkuen. Kokeilu on myös vaativampia maastoja, kuten Kolille ja Jyväskylän Kanavuorelle kiipeämistä. Täytyy vain olla äärimmäisen varovainen, varsinkin alaspäin laskeutuessa, ettei liukastu. Tervettä järkeä käyttämällä ja riskejä ottamatta niistäkin selviää kuitenkin turvallisesti.

Isompi taas jaksaa yllättävänkin pitkiä matkoja itse kävellä. Tuon ikäiset lapset juoksisivat lähestulkoon aamusta iltaan pihalla, joten kyse on enemmänkin motivoinnista. Hyviä vinkkejä on tietenkin eväät, erilaiset tehtävät tai kaverin pyytäminen mukaan. Ja toki reitti ja tauot täytyy miettiä lasten ehdoilla. Alkuun kannattaa kokeilla ihan vaikka lähimmälle nuotiopaikalle kävelyä ja takaisin. Sitten pikkuhiljaa pidentää matkaa.

Eväiden syönti nuotiopaikalla on usein retken kohokohta, enkä puhu pelkästään lapsista.

Kävimme viimeksi kävelemässä koko porukalla Pamilonkosken n. 3,5 km pituisen luontopolun. Reitti oli osittain aika vaikeakulkuinenkin, hieman louhikkoinen. Maisemat hienot, reitti kulkee kosken vierellä. Taukopaikkana hyvin hoidettu laavu upealla paikalla. Tarkoituksena oli jättää iso H taukopaikalla ukin kyytiin ja jatkaa vielä kosken toista reunaa takaisin, mutta alkoi tulla jo pimeä, joten viivyimme hieman pidempään nuotiolla ja lähdimme koko porukalla pois autokyydillä. Harmillisen usein tulee jätettyä iso järjestelmäkamera kotiin, mutta tällä kertaa se oli onneksi mukana ja muutamia kivoja kuviakin tuli otettua.

Tälläinen on Satavuotias koti

Myönnän, että olen tarkoituksella kuvannut vain remonttiin liittyviä asioita ja valmistuneita kohtia. Olen kuitenkin koko ajan halunnut tehdä talostamme kattavan esittelyn, mutta tuollaisilla asioilla on tapana siirtyä aina vaan eteenpäin. Yhdenkin julkaisukelpoisen kuvan ottaminen tuntuu välillä todella työläältä, joten kokonainen kuvareportaasi on tuntunut täysin epärealistiselta jo ajatuksenakin.

Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että meillä on joka paikassa aivan kamala kaaos. Siis oikeasti, ei mikään kengät vinksinvonksin-kaaos vaan ihan todellinen kaaos-kaaos. Pikkulapsiperhe-kaaos. Konmarin vastakohta -kaaos. Tiedätte kyllä. Miten sellaisen ylipäätänsä saisi kuvattavaan kuntoon? Siivoaminen, järjestely, kuvakulmien miettiminen, kaikki veisi suunnattomasti aikaa. Ajattelin, että entä jos esittelisinkin asunnon siinä kunnossa, missä se sattuu juuri tällä hetkellä olemaan? Miksipäs ei. Joten tervetuloa kierrokselle Satavuotiaaseen kotiin, keskelle pullantuoksuista arkea.

Alakerta

alakertaAlakerran pohja muistuttaa hyvin paljon rintamamiestaloja. Keskellä on piippu, jonka ympärillä tulisijat. Huoneet kiertävät sen ympäri. 

_MG_4042-web_MG_4069-webEteinen on pieni ja ahdas. Monien ovien avautuminen tekee siitä vieläkin hankalammin käytettävän, säilytystilaa ei juurikaan ole. 

_MG_4063-webWc/kodinhoitohuone on myös ahdas ja siellä on vähän säilytystilaa. Kestovaippapyykkivuori kuuluu tähän elämänvaiheeseen. 

_MG_4064-webWc on aika huonokuntoinen ja vähän epäkäytännöllinen. Muovimattojen saumat repsottavat, lavuaari vuotaa ja heiluu. Eteinen ja wc onkin seuraavien remonttikohteiden listalla aika ylhäällä. 

_MG_4047-web.jpgKeittiö onkin tutumpi blogia lukeneille. Tältä se näyttää arjen keskellä. Ruokapöytä on aika pieni huoneeseen nähden, mutta uusi pöytä on jo tulossa! Astianpesukoneen ovi tahtoo jostain syystä aina olla auki.

_MG_4049-webKaikki ruoka ei vielä vuoden ikäisenä mene suuhun.  Jos sen antaa kuivua lattialle, se on helpompi lakaista rikkalapiolla pois. 

_MG_4054-webEi se keittiö ihan valmis vielä ole. Toinen puoli odottaa inspiraatiota. Kasvi on ollut tuossa lattialla jo useamman kuukauden, ei mitään hajua miksi se tuossa on. 

_MG_4050-web_MG_4059-webOlohuoneeseen on ilmestynyt hieno Arja Bymanin taulu. Vaikka taitaa olla talon siistein huone, on sielläkin jonkinlaista kaaosta johtuen erinäisistä musiikkiharrastukseen liittyvistä projekteista. Mm. patja pianon ja naapurin seinän välissä. Harjoittelen välillä aika paljon. 

_MG_4062-webAlakerran kolmas huone, jolla ei oikein ole vielä nimeä, eikä tarkoitustakaan. Se oli takkahuone, mutta kun uuneja on nyt jokaisessa huoneessa niin tuntuu vähän hassulta sanoa tätä takkahuoneeksi. Huone, jolla ei ole käyttötarkoitusta, tahtoo myös kerätä kaikenlaista romua, jolle ei ole muutakaan paikkaa. Siellä kissat ruokailee, säilytetään vieraspatjoja ja erinäisiä remonttiin liittyviä tavaroita, sekä huonekaluja, joilla ei ole muutakaan paikkaa. Tähänkin huoneeseen on tarkoitus tehdä remontti, vaihtaa puulattia ja maalata seinät, jonka jälkeen siitä ehkä tulee meidän makuuhuoneemme. Ei mikään kiireellisin homma, mutta vessaan verrattuna sen verran helppo homma, että ehkä tehdään seuraavaksi. 

Yläkerta

ylakertaYläkerta on vaatehuonetta lukuunottamatta yksi avoin iso tila, mikä on minusta kiva. Sellaisena se on tarkoitus pitääkin ainakin toistaiseksi. Vaatehuonekompleksi on vähän epäkäytännöllinen ja vie paljon tilaa, mutta alakerta on tarkoitus tehdä valmiiksi ennen kuin ylös tehdään mitään, paitsi mitä nyt lattia on auki täälläkin..

_MG_4043-webKapea portaikko lähtee heti eteisestä. Portaissa on hieman tyyliin sopimattomat liukuestetarrat, mutta muuten vanhat portaat ovat sympaattiset. Ehkä joskus maalaillaan, vaihdetaan maalattu ”lista” oikeaan yms. Portaan nurkka on paikka, jonne aina heitetään ylhäältä alas menevät tavarat ja alhaalta ylös menevät tavarat. Kukaan ei kuitenkaan koskaan niitä siirrä siitä kumpaankaan suuntaan. Ei mikään maailman toimivin käytäntö. 

_MG_4081-web_MG_4075-web_MG_4074-webYlhäällä on ihan liikaa tavaraa, eikä millekkään oikein ole mitään paikkaa. Täällä on mm. edelleen avaamattomia muuttolaatikoita. Kaaos on välillä niin hirveä, että on vain suljettava silmänsä ja käveltävä varoen sänkyyn nukkumaan. 

_MG_4079-webEsikoistytön verholla eroteltu oma ”huone”. En tiedä onko tämä muun kaaoksen syy vai seuraus, ehkä rajakin on häilyvä. Täytyy tosin myöntää, että tähän sotkuun olen itse osittain syypää, koska lakaisin hieman tavaroita edestä pois, jotta pääsen tekemään remonttia piipun ympärillä. 

_MG_4084-webPerimmäisessä nurkassa on telkkari. Sitä käytetään aika harvoin, joten ympäristökin on yllättävän siisti. Takana näkyvää lautapelipinoa kulutetaan hieman useammin. 

Kellari

kellariKellari on osittain lämmitettyä tilaa. Siellä on pieni aula, pesuhuone ja sauna. Toinen puoli on kylmää varastotilaa. Monet naapurit ovat tehneet koko kellarista lämpimän ja se hieman houkuttelisi joskus tulevaisuudessa. Remontti tulisi kuitenkin olemaan aika iso, joten ainakaan tässä tilanteessa siihen ei ole mahdollisuutta. 

_MG_4071-webPesuhuone on aika askeettinen, mutta ajaa asiansa. Saunaa emme ole käyttäneet yli vuoteen, koska pihasaunassa on paljon mukavampi käydä. 

_MG_4072-web_MG_4073-webKellarissakin on kaaos. Sinne kuskataan ylhäällä remontissa purettu tavara odottamaan jatkotoimenpiteitä. Osa menee polttopuiksi, osa kaatopaikalle. Vanhoja ovia emme tietenkään tuhoa, vaan ne jäävät odottelemaan mahdollisesti uutta käyttöä. 

Lomailua ja uuden opettelua

On kulunut melkein kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Mitä siis Satavuotiaaseen kotiin kuuluu?

Kevät ja alkukesä oli suoraan sanottuna aika raskasta. Käytännössä kaikki vapaa-aika meni keittiön remontoimiseen. Jossain vaiheessa sitä alkoi kaipaamaan muutakin elämää. Kuten normaalia vapaa-aikaa, lukemista, soittamista, jopa tv:n katselua. Päätin, että kun keittiökalusteet on asennettu, remppahommat saavat jäädä hetkeksi. Kesälomakin oli tulossa. Se tuntui ihan tarpeelliselta nimenomaan lomana, eikä vain väliaikaisena työnkuvan muutoksena. Jossain vaiheessa ajattelin käyttää tuon hukkaan menevän ajan hyödyksi tekemällä diplomityötäni, mutta tulin onneksi toisiin ajatuksiin. Kyllä välillä saa levätä.

Lomailu tarkoitti tässä tapauksessa myös lomaa blogista, vaikka se ei sinänsä mikään tarkoitus ollutkaan. Blogi on keskittynyt tähän mennessä suurimmaksi osaksi remonttiin, vaikka tarkoituksena onkin ollut kirjoittaa hieman laajemmin asumisesta ja elämästä. Tähän asti elämä on ollut yhtä kuin remonttia, mutta jatkossa varmasti paljon muutakin.

Keittiön seinistä puuttuu edelleen muutama huokolevy, tapetointia, maalausta ja listojen laittoa, mutta kyllä ne sinne tulevat aikanaan. Keittiössä ei ole tällä hetkellä valoja ollenkaan, joten pimenevät syysillat toimivat aikanaan hyvänä motivaationa remontin jatkamiselle.

Lampuksi on valittu jo Hayn 30 degrees, joka yhdistyy mukavasti tammiseen työtasoon ja pyöretään tammiseen ruokapöytään. Se on aika moderni vanhaan taloon, mutta toisaalta geometriset perusmuodot ovat klassismia puhtaimmillaan, joten ehkä sen vuoksi tuo ei tunnu yhtään vieraalta. Lamppua saa useampaa eri kokoa, joten vielä täytyisi päättää tuleeko keskelle huonetta yksi isompi lamppu vai 2-3 pienempää.

1600
Hay 30 degrees

Esittelytekstissäni olen jo ovelasti vihjannut, että uusi asukas on tulossa taloon. Nyt teksti täytyisi päivittää. Elämän keskiössä on uusi pieni tyttö ja arjen ajankohtaisia asioita syöminen ja nukkuminen, sekä neljässä vuodessa lahjakkaasti unohdettujen vauvanhoitotaitojen uudelleenopettelu. Haalarit vaihtuu nyt vähäksi aikaa kantoliinaan.

Monia kauhistuttaa ajatus keskeneräisestä remontista keskellä vauva-arkea. Vanha talo kaikkine ominaispiirteineen ei välttämättä ole helpoin tapa selvitä tuosta ajasta jyrkkine portaineen ja ahtaine ovineen. Miten Satavuotias koti ja nollavuotias pienokainen tulee toimeen keskenään? Siitä riittää varmasti kerrottavaa syksyn aikana.

Lapsiperheenä kaupungissa

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa tästä aiheesta. Olen tainnut joskus aloittaakin, mutta minulla on vähän huono tapa poukkoilla asiasta toiseen. Voi olla, että lopetan tekstin aivan eri aiheesta kuin mistä olen aloittanut. Jos olen eksynyt aiheesta todella pahasti, olen saattanut karsia kokonaan alun pois ja vaihtaa otsikon. Yritän kovasti kehittyä kirjoittamisessa, mutta liika keskittyminen usein katkaisee kokonaan sanojen virran. Mutta tässä se taas nähtiin, eksyin heti aiheesta.

Olen kotoisin taajama-alueen rajamailta ja hyvin sitkeänä mielikuvana on ollut oma talo omalla pihalla, luonnon ympäröimänä. Omia aikaisempia koteja valitessa kaupungin keskustasta on piirretty n. 5 km säteellä ympyrä, jonka ulkokehältä asuntoja on katseltu. Ei liian kaukana, mutta ei liian läheltäkään.

Viimeisten 5 vuoden aikana oma ajatusmaailma on kuitenkin muuttunut. Tai oikeastaan haluan ajatella, että se on laajentunut. Opiskelujen vuoksi on joutunut pohtimaan mitä asuminen ja koti merkitsee. Mistä tekijöistä se koostuu ja mitä eri vaihtoehtoja on tarjolla. Samaan aikaan maailmalla on tapahtunut/tapahtumassa melko iso muutos, kun jakamistalous yleistyy aina vain uusilla elämänalueilla. Itselläni ainakin omistamisen merkitys on muuttunut lähes täysin, vaikka ajatusmallit ja toimintatavat tavaran ja omaisuuden haalimiseen elääkin edelleen sitkeästi mielessä. Huomaan, että olen jälleen lipsumassa aiheesta, mutta tämä on niin mielenkiintoinen aihe, että pakko vielä jatkaa. Muistan erään keskustelun silloisen työnantajani kanssa ehkä n. 8-9 vuotta sitten. Musiikin suoratoistopalvelut olivat kovassa kasvussa. Tajusin, että musiikin omistamisen merkitys tulee muuttumaan täysin, kun ihmiset oppivat luottamaan siihen, että heidän haluamansa musiikki on aina saatavilla ilman, että siitä omistaa fyysistä kappaletta. Omistamisessa on kyse juuri tuosta luottamuksesta ja turvallisuuden tunteesta. Jakamistalous taas on mahdollista, kun luottamus ”markkinoihin” syntyy ilmiön yleistymisen kautta.

Nyt on ehkä aika vetää yhteys tämän kaiken ja asumisen välille. Kun mietin mihin kaikkeen omaa pihaa oikeastaan kaipaan, tajusin, että mikään niistä ei oikeastaan ole riippuvainen siitä onko piha oma. Minusta yksi pihan tärkeimmistä tehtävistä on olla näkymänä sisältä ulos. Se on monelle todella tärkeä ja vain näkymän omistaminen tuo riittävän varmuuden siitä, että se pysyy muuttumattomana. Muutoksissa pahinta on kuitenkin muutos. Kun on kiinnostunut oman alueensa kehittämisestä ja parhaimmillaan osallistuu sen suunnitteluun, eivät muutokset tule yllätyksenä ja oikeastaan ne tuntuvat enemmänkin mahdollisuudelta. Erityisesti pihan suhteen vaikuttamismahdollisuudet ovat monesti vain omasta halusta kiinni.

Korttelipiha
Korttelipiha rajautuu joka suunnalta rakennuksin tai aidoin. 

Toinen tärkeä asia on vapaa-ajan viettäminen, lasten leikkiminen ja ylipäätänsä oleskelu. Lasten kannalta iso, yhteinen, rajattu piha-alue on aivan mahtava. Korttelissa asuu paljon eri ikäisiä lapsia ja varsinkin kesäaikaan pihalta löytyy lähes aina leikkikavereita. Aikuisetkin löytävät kyllä juttuseuraa mikäli haluavat, mutta aivan varmasti saa myös vaikka lukea rauhassa kenenkään häiritsemättä.
Jos vertaa nykyistä korttelipihaamme aiemman asunnon ”omaan” rivitalopihaan, en keksi yhtään huonompaa puolta tai asiaa, jota ei enää pystyisi tekemään. Päinvastoin, nykyään pihalla tulee vietettyä huomattavasti enemmän aikaa. Ennen kävin vain muutaman kerran kesässä leikkaamassa nurmikon ja joulun alla virittelemässä jouluvalot.

Korttelipiha
Vehreällä pihalla ollessa unohtaa, että on lähes keskellä kaupunkia. 

Yksi asia mitä sijainnilla halusin ennen saavuttaa, oli asumisen väljyys ja omakotimaisuus. Halusin päästä asunnosta suoraan ulos. Nykyisessä kodissamme se toteutuu, mikä on todella harvinaista kaupunkialueella. Tämä liittyykin varsinaiseen aiheeseen. Lapsiperheitä saa parhaiten houkuteltua kaupunkiin asumaan tarjoamalla heille sopivia asuntotyyppejä. Asuntotuotanto on Suomessa hyvin monotonista, eikä vaihtoehtoja uudistuotannossa oikein tahdo löytyä. Vaihtelua alkaa löytyä vasta kun palaa historiassa taaksepäin ja se onkin yksi syy, miksi mekin päädyimme Satavuotiaaseen kotiimme.

Suojattu, puistomainen sisäpiha, suuret ja muuntojoustavat asunnot, laadukkaat ja monipuoliset yhteistilat ja omakotimaisuus, asuntojen avautumista moneen suuntaan, terasseja, inhimillistä mittakaavaa, kylämäisyyttä ja visuaalisesti rikasta ympäristöä. Miksei näitä piirteitä voisi tuoda myös uusiin asuinalueisiin?

Tärkeä asia on myös luonnonläheisyys. Aarniometsän ei tarvitse alkaa suoraan ulko-ovelta, mutta jonkinlainen kosketus luontoon täytyy olla. Vuodenaikojen vaihtelua täytyy pystyä seuraamaan niin sisältä kuin lähiympäristössäkin. Kevät tulee sulaneen maan tuoksusta ja siitä kun ympärillä alkaa vihertää. Korttelipihalla, puistoilla ja ulkoilualueilla on tässä asiassa ehdottoman tärkeä tehtävä.

Löysimme kodin, jossa kaikki nämä vaatimukset täyttyvät. Mutta niiden lisäksi torille on vain 900 metriä matkaa. Päivään tuli 2 tuntia lisää kun välimatkat lyhenivät. Noille kahdelle tunnille keksii helposti muutakin käyttöä kuin käyttää se paikasta toiseen siirtymiseen. Tässä elämäntilanteessa asumisratkaisu tuntuukin lähes täydelliseltä.