Lattiasta lisää

Kaiken kiireen keskellä remontti etenee melko hitaasti. Haalarit tulee vedettyä niskaan vain parina iltana viikossa ja silloinkaan ei voi ainakaan äänekästä remontointia harrastaa kovin pitkään hyvin alkaneen naapurisovun vuoksi. Kaikesta huolimatta lattia on saatu jo kokonaan näkyviin! Jonkin verran on vielä liimaa rapsutettavana irti, mutta nyt pääsee jo vähän tunnelmoimaan miltä lattia tuntuu jalkojen alla. Ja kyllähän se tuntuu! Juuri sellaiselta kuin olin toivonutkin. Lankut on laitettu perinteiseen tapaan sydänpuoli ylöspäin, jolloin lattia kestää paremmin kulutusta sydänpuun ollessa kovempaa. Kuivuessaan lankut käpristyvät keskeltä ylöspäin, jolloin saumat eivät aukea. Lattiapinta on hieman aaltoileva, mikä luo juuri sen oikean tunnelman.

Rautakaupassa heti ehdotettiin parketinhiomakonetta, jotta lattiasta saa tasaisen. Ja myös haukuttiin Uulan maalit, eikä edes niiden ominaisuuksien vuoksi vaan sen, minkälaiset ohjeet valmistaja antaa maalimyyjille! Onneksi tässä tapauksessa asiakas tiesi mitä haluaa, joku toinen olisi voinut lähteä kaupasta ”asiantuntijan” neuvomana betolux-purkin ja lattiahiomakoneen kanssa! Vastaavaa itseasiassa olen kuullut tapahtuvan useamminkin. Rakentaja tai remontoija suunnittelee itselleen mieleiset ratkaisut yksin tai yhdessä ammattilaisten kanssa, mutta kun he menevät hankkimaan rautakaupasta tarvikkeita, myyjät saavat heidän päänsä pyörälle mitä ihmeellisimmillä pelotteluilla ja vaihtamaan lennosta tarkkaan harkitsemansa tuotteet ”korvaaviin”.

Lattia näkyy jo kokonaan.

Lattian väriä valitessamme yritin etsiä netistä kuvia tietyllä värillä maalatuista lattioista, mutta niitä oli todella hankala löytää. Lupaan nyt tehdä oman osani internetin ja muiden remontoijien hyväksi ja ottaa hyvät kuvat lattiasta sen valmistuttua käytetyn maalityypin kanssa. Valitsimme lattian väriksi Uulan perinnevärikartasta Kasteen (1006). Katsotaan kuitenkin vielä koemaalauksen jälkeen vaihdetaanko astetta tummempaan.

Ulkokuva pihan puolelta.

Viikonloppuna juhlitaan synttäreitä, remppa keskeytetään hetkeksi, lattia hiotaan kertaalleen, pölyt pestään ja huone siivotaan väliaikaisesti, jotta saadaan hieman tilaa juhlijoille. Synttäreiden jälkeen sitten avataan lattia kokonaan.

Kurkistetaan lattian alle

Lattian rapsutushommat alkaa olemaan voiton puolella. Pääsimme vihdoinkin katsomaan mitä lattian alta löytyy. Lattiapinta vaikutti hyvältä, mutta sekään ei vielä takaa mitään. Irroitimme reunimmaisen lankun, jota ei valitettavasti saanut ehjänä irti, koska se meni melko paljon huoneistojen välisen seinän alle. Lautaa lohkotessa huomasi kuitenkin, että se on sisältä täysin vaaleaa ja rutikuivaa. Ei uskoisi että lankulla on ikää lähes sata vuotta! Myös lattian alla olevat purut ja turvepehku on täysin kuivaa. Tähän mennessä vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Eilen kävimme rautakaupassa ja mukaan lähti maalinkaavin. Lattiapinta on vielä kauttaaltaan kovettuneen liiman peitossa, mutta tuolla kaapimella se vaikuttaa lähtevän huomattavasti helpommin kuin teräslastalla tai hiomakoneella. Kun on monta päivää raapinut pahvia irti parin sentin siivuina, tuo tuntuu jopa mukavalta hommalta!

Mukaan otettiin myös Uulan värikarttoja, tässä pikkuhiljaa pitää jo alkaa miettimään värejäkin, kun toimitusaika Uulan maaleilla oli kuulemma 1,5 viikkoa.

_MG_2284-web.jpgLähes sata vuotta vanhaa lankkua.

_mg_2283-webLattian alla on eristeenä kutterinlastua ja turvepehkua.

Kun on remppa päässyt vauhtiin, on hyvä alkaa vähitellen myös suunnittelemaan sitä! Remonttisuunnitelma on vielä alustava ja esim. eteisen ja vessan kohtalo edelleen avoinna. Aloitimme rempan toisesta olohuoneesta, jonka sai kätevimmin eristettyä muista tiloista. Siinä huoneessa ei myöskään ollut enää pönttöuunia, joten lämmittäminen onnistuu myös remontin aikana. Muutkin tilat on edelleen asuttavia ja käytössä. Asunnon läpikierrettävyys on remontin vaiheistamisen kannalta kätevää! Tarkoituksena on siirtyä olohuoneen jälkeen joko keittiöön tai toiseen olo/työhuoneeseen. Huoneissa teemme ainoastaan ”pintaremontin”, mutta keittiössä tulee suurempia muutoksia. Alkuperäiselle paikalleen muurataan uusi leivinuuni ja puuhella. Massiivinen leivinuuni varaa hyvin lämpöä ja toivottavasti tasaa hieman sisälämpötilaa talvella. Keittiökaapistot siirretään peräseinälle pitkäksi I-keittiöksi. Yläkaapit pyritään jättämään pois, sen sijaan tulee avohyllyjä, jossa voi säilyttää asioita lasipurkeissa yms.  Tarkoituksena on teettää keittiökalusteet puusepällä, kunhan sellainen ensin löydetään. Työhuoneessa tai edellisten asukkaiden makuuhuoneessa on kiintokalusteissa hienot vanhat ovet lankavetimineen ja ulkopuolisine nostosaranoineen. Ajattelimme käyttää vanhat ovet joko keittiön tai eteisen kalusteissa. Alkuperäinen keittiö on ollut leivinuunin vieressä, mutta se on sisältänyt käytännössä ainoastaan pesualtaan ja kuivauskaapin. Keittiö tehdään kokonaan uudestaan nykyvaatimusten mukaisesti. Induktioliesi ja astianpesukone on asioita, joista en suostu joustamaan edes vanhan talon kohdalla. 🙂 Alunperäisen keittiön väritys on kirkkaan keltainen, aluksi hieman vastustelin ajatusta keltaisesta keittiöstä, mutta olen kyllä alkanut jo lämmetä sille.

Vessa on tällä hetkellä tilana hieman epämääräinen, siinä on suihku, joka ei ole ollut vuosikausiin käytössä, pesukone, lämminvesivaraaja ja hieman eteisen kalusteita. Lisäksi se on melko huonokuntoinen, repsottavaa muovimattoa 90-luvulta. Märkätilaa tuskin vessasta teemme, koska puurakenteisena vanhassa talossa sellainen on hieman epävarma. Kellarissa on sauna ja suihku ja taloyhtiössä pihasauna, joten ne saavat riittää. Alkuperäisten piirustusten mukaan vessa on ollut puolet nykyisestä, kapea pikkuvessa. Sellaiseksi sen haluaisimme ehkä palauttaa, jolloin eteiseen saisi hieman enemmän tilaa. Läpikierrettävyys halutaan kuitenkin ehdottomasti säilyttää. Ongelmana on pyykinpesukone ja lämminvesivaraaja, mikä pitäisi lähivuosina joka tapauksessa uusia. Kellarissa olisi molemmille tilaa, mutta se taas aiheuttaisi remontin laajenemisen sinne… Kellari oli tarkoitus jättää vielä toistaiseksi nykykuntoon. Vessa taas on järjestyksessä ensimmäisiä asioita, mitä halusimme rempata, joten täytyy vielä pohtia lisää erilaisia ratkaisuja.

nayttokuva-2016-11-06-kello-16-00-15Alustavaa korjaussuunnitelmaa.

Muuttoa ja remontin alkua

Muutto saatiin hoidettua. Pakettiautolla kuskattiin tavaraa ainakin 6 lastia. Suurin osa tavaroista on edelleen pahvilaatikoissa, pusseissa ja ties missä. Osa tavaroista on löytänyt jopa paikoilleenkin. Sänkyä ei edelleenkään ole. Mutta, olemme kuitenkin uudessa kodissa. Piha ja koko kortteli on erittäin viehättävä, se oli yksi suurimmista syistä koko asunnonvalinnassa. Ja jos pihasta voi sanoa, että se on tähän aikaan vuodesta viihtyisä, niin sen täytyy todella olla sitä! Itse asuntokin tuntuu mukavalta. Kun ensimmäisen kerran sytytimme tulen pönttöuuniin, tunne oli lähes epätodellinen. Elävä tuli, puiden ritinä ja uunin säteilemä lämpö on jotain sellaista mitä jollain primitiivisellä tasolla tuntuu kaipaavan. Myös tulen katsominen on lumoavaa.

Alkuperäinen ajatus oli asettua taloon hiljalleen ja alkaa sitten suunnittelemaan remonttitarpeita. Yksi asia, mitä molemmat olemme haaveilleet ja haluamme ehdottomasti taloon, on lankkulattia. Asunnossa oli tällä hetkellä koivuparkettia jäljittelevä muovimatto. Emme millään malttaneet olla kurkkaamatta maton alle, sillä alkuperäisen lautalattian kunto ja olemassaolo oli pelkkien kuulopuheiden varassa.

Tämänhetkinen muovimatto uudehkon näköinen, ajoittaisin sen 2000-luvun alkupuolelle, sitä ei ole liimattu tai kiinnitetty millään, joten se lähti helposti rullaamalla pois. Alta löytyi marjapuuron värinen stragula-matto, todennäköisesti sodan ajoilta. Pahvipohjainen pula-ajan korvikelinoleum oli kuivaa ja sekin lähti irti helposti isoina paloina. Stragula-maton alla oli ohut lastulevy, joka oli naulattu kiinni. Lastulevyn jälkeen löytyi vielä tummanruskea painokuvioinen linoleum, joka voisi hyvin olla 30-lukua. Linoleumimaton alla oli vielä harmaa pahvi, jonka alta löytyi kuin löytyikin hyväkuntoinen lakattu ponttilautalattia! Pahvi on kuitenkin melko tiukasti kiinni lattiassa, joten rapsutushommia riittää tästä eteenpäin.

Tuntuu harmilliselta hävittää ajallisia kerrostumia ja osaa talon historiasta. Tämä asia kuitenkin ratkaistiin näin. Syynä on mm. se, että haluan tarkistaa välipohjan eristeiden kunnon ja varmistua rakenteen toimivuudesta lähinnä myöhemmin rakennetun alapuolisen saunan/pesuhuoneen kohdalta. Lisäksi tiivistää lattiarakenne niin, ettei epäpuhdasta ilmaa kulkeudu kellarista lattian läpi. Tarkoituksena on siis varovasti ottaa lankut irti, tutkia eristetilaa, täyttää painuneita kohtia, korjata mahdolliset lahovauriot ja poistaa kostuneet eristeet, laittaa ilmansulkupaperi ja vanhat lankut takaisin, kevyt hionta ja maalaus öljymaalilla. Se ei ole aivan uskollinen talon historialle, sillä asunnot ovat alunperin olleet virkamiesten asuntoja, joten voi olla mahdollista, että tuo kuvioitu linoleumimatto on jopa sitä alkuperäisintä asua, tosin jonkun aikaa puulattiakin on ollut käytössä, koska uunineduspellin jälki näkyy selvästi lattiassa.

Sama homma on tarkoitus tehdä myöhemmin muissakin alakerran huoneissa. Tosin edellisen omistajan mukaan toisen huoneen ja vessan lattia on vaihdettu kokonaan. Katsotaan mitä sieltä löytyy ja mihin ratkaisuun päädymme.

_mg_2267-webAjallisia kerrostumia.

_mg_2269-webPahvin rapsuttaminen irti lankuista on hidasta puuhaa.

_mg_2276-webToisen päivän jälkeen lattiasta n. 1/5 saatu paljaaksi.