Vanhan talon saloja

Uuniprojekti on ollut todella mielenkiintoinen ja antoisa kaikin puolin. On ollut mukavaa seurata muurarin työtä ja jutella siinä samalla kaikenlaista rakentamiseen liittyvää ja paljon muutakin. Olen oppinut tulisijoista ja niiden muuraamisesta parin viikon aikana enemmän kuin koko elämäni aikana.

Yksi rakentamisen ja remontoinnin hienoimpia asioita on mielestäni perinteiset käsillä tekemisen taidot. Olen itsekin pitänyt aina konkreettisesta tekemisestä, mutta ajautunut suunnittelemaan asioita tietokoneella. Ehkä juuri senkin vuoksi arvostan tälläisiä  käsityöammatteja todella paljon.

Kaikenlaista kampetta tuotetaan tehtaissa ja niitä saa tilattua lähes mihin tahansa maailmassa, mutta juuri tiettyyn paikkaan rakennettu, sen ominaispiirteiden ja vaatimusten mukaan sovitettu tuote tai rakennelma istuu luontevasti paikoilleen. Se ikään kuin kytkeytyy osaksi taloa, limittyy ja tarttuu kiinteästi vanhaan. Olen jo aiemmin pönttöuunista puhunut, että en oikeastaan kiinnitä siihen kauheasti huomiota, sillä se vain ”on” omalla paikallaan. Nyt kun leivinuunikin on noussut jo lähes täyteen korkeuteen, tuntuu että jotain mikä on ollut jo kauan poissa, palaa takaisin omalle paikalleen. Se konkretisoituu tässä tapauksessa hyvin savupiipun kohdalla. Alapuolelta on aikoinaan purettu leivinuuni pois. Nyt uusi uuni rakennetaan tiili kerrallaan takaisin vanhan piipun alle. Se tavallaan sulautuu osaksi vanhoja rakenteita. Olisi oikeastaan hienoa jättää liitos näkyviin, minusta tuollaisessa on jotakin todella kaunista symbolisesti. Ajat kietoutuvat toisiinsa ja muodostavat jotain uutta.

Omanlaista kauneutta löytyy uunin muurauksesta, jossa tarkoituksenmukaisuus on sanellut kaiken, sillä muuraus on tarkoitus jäädä rappauksen alle piiloon. Tiilet ovat ”nurinpäin”, koska rappaus tarttuu paremmin tiilen takassyrjään kuin sileään etupintaan. Saumoja ei ole mitenkään viimeistelty tai siloteltu yms. Muurausjälki olisi aivan erilaista, jos tarkoituksena olisi ollut tehdä ns. puhtaaksimuurattu uuni ilman rappausta. Varmasti hienoa sekin, mutta funktionaalisuudessa ja koristelemattomuudessa on jotakin todella aitoa.

Sitten päästäänkin kirjoituksen otsikkoon. Oletuksena oli, että leivinuunista lähtee yksi hormi suoraan katolle ja toinen hellasta. Sata vuotta sitten kaikki ruoka on valmistettu hellan ja uunin avulla, kesät ja talvet. Jokainen voi kuvitella näiden kesähelteiden aikaan miltä tuntuisi olla kuumuutta hohkaavan hellan ääressä laittamassa ruokaa, kun sisälämpötila on jo ennestään lähes 30 astetta. Sekä hellassa, että leivinuunissa onkin ollut alunperin kaksi erillistä savukaasujen kiertojärjestelmää, toinen mahdollisimman suoraviivainen, ja toinen, joka kiertää mahdollisimman pitkän reitin, jolloin lämpöä varautuu uunin ja piipun massaan. Uunissa tämä on toteutettu aika nerokkaasti, toinen hormeista on itseasiassa osa piippua ja kulkee vain uunin vasenta kylkeä, jolloin sillä voi myös halutessaan lämmittää enemmän olohuonetta ja toinen taas kulkee oikeaa kylkeä, jolloin se lämmittää enemmän keittiötä. Talvella voi pitää auki molempia peltejä, jolloin koko uuni ja piippu lämpiää mahdollisimman tehokkaasti. Uunin sytyttäminen on myös helpompaa, kun pitää ns. kesäpeltiä auki, koska savukaasuilla on lyhyempi matka katolle, samalla myös piippu lämpiää tasaisemmin ja se ehkäisee lämpölaajenemisesta johtuvia halkeamia. Kuulostaa todella modernilta, mutta kaikki tämä on siis keksitty jo lähes sata vuotta sitten.

Lisäksi uuniin tulee minun mielestäni aika nerokas idea, uuninpesästä voi tiputtaa hiilet alas hellan pesään, jolloin uunin pellit voi sulkea ja lämpö varautuu paremmin. Samoin ruoanlaiton kannalta tämä on kätevää. Hiilet voi poltella turvallisesti loppuun hellan pesässä, jolloin myös sekin lämpiää.

Leivinuunin rakentaminen oli alunperinkin yksi niistä asioista, joita olen eniten odottanut, mutta tämä on ylittänyt kaikki odotukset. Todella vaikeaa edes pukea sanoiksi sitä miten innoissaan koko tästä projektista olen. Ehdottomasti yksi parhaista kokemuksista koko remontin aikana!

_MG_3789-web

_MG_3788-web

Kuvapäivitys uuniprojektista

Uunityömaa etenee. Pieni tilannepäivitys kuvineen on paikallaan, koska paljon on tapahtunut viime päivinä. Pönttöuuni on oikeastaan pieniä viimeistelyjä vaille valmis. Pieniä juttuja mitä tulee vastaan kun vanhaa korjataan. Itselläni ei olisi ollut mitään hajua kuinka hormeihin liittymiset yms. tehdään, onneksi muurarimme on kokenut ja ammattitaitoinen. Kun uutta uunia tehdään, täytyy se tehdä nykyisten määräysten mukaan vanhaankin taloon ja se saattaa aiheuttaa mielenkiintoisia ongelmia. Meidän tapauksessamme välipohjan hormiläpiviennin kanssa tuli pieniä haasteita vastaan. Itse piippu on tehty asianmukaisesti, siinä on välipohjan kohdalla tuplapaksu seinämä paloeristyksen vuoksi, piippu on kierretty kantavilla rakenteilla ja laitettu palovilla väliin. Valitettavasti tuo alla olevassa kuvassa näkyvä liittymäkohta ei ole ihan niin tarkasti tehty ja siinä menee lattiapalkit liian lähellä. Määräysten mukaan tuollaisessa uunissa täytyy hormin sisäpinnasta olla 230 mm palava-aineiseen materiaaliin, mikä ei juuri tuon liittymäpahkan kohdalla täyty. Nyt täytyy siis avata yläkerrasta lattiaa sen verran, että palkkeja saa siirrettyä hieman sivuun. Paljosta se ei ole kiinni, mutta kun raja on jossain niin lähellä oleminen ei riitä. Ei siis auta muuta kuin laittaa asia kuntoon ennen uunin käyttöönottoa.

Senkään jälkeen ei päästä vielä polttamaan tulta vaan uunia täytyy kuivatella useampi viikko. Uuni maalataan vasta sitten kun on saatu kunnolla kuivattua. Kirjoitan siitä sitten aikanaan oman jutun. Väriäkään ei olla vielä päätetty.

Joka tapauksessa uuni näyttää jo nyt erittäin hyvältä. Siihen ei hirveästi kiinnitä edes huomiota kun se tuntuu olevan niin ”omalla paikallaan”. Koko olohuone on toki ollut melko pölyistä työmaata, joten ei siellä ole tullut aikaakaan vietettyä. Tänään tosin saatiin jo vähän siivottua kun työmaa on siirtynyt pääasiassa keittiön puolelle.

_MG_3666-web_MG_3694-web

Keittiön projekti alkoi sillä, että purettiin ylimääräiset levyt, maalit ja tasoitteet pois, jotta ne eivät jää kuumaa uunia vasten. Se oli todella pölyinen ja raskas homma. Sitten muurari aloitti rappaustyöt tekemällä ensin ns. laastikynsiä, jonka jälkeen seuraavana päivänä rappasi pinnan tasaiseksi. Helpon näköistä touhua kun sen osaa. Pinnasta tuli todella siisti. Uunikin alkoi jo nousemaan ja se etenee hyvää vauhtia.

Uunin kanssa pieniä haasteita tuli lähinnä siitä, että uunista tulee sen verran kapea, että hankkimamme luukku ei ihan heittämällä mene siihen. Uunipesästä täytyy tehdä hieman luukkua kapeampi, joten yritämme vielä etsiä tähän hätään Högforsin uunilukkua no.1, joka on pienempään uuniin tarkoitettu. Metsäkylän navetasta sellainen löytyikin, mutta katsotaan vielä ehdimmekö sitä tähän hätään saada. Uuni nousee sellaista vauhtia, että kohta pitäisi päästä luukkua sovittelemaan jo paikoilleen.

Sama ongelma tulee vastaan myös hellassa. Ostimme isomman 3A-kokoisen kannen, joka veisi turhan paljon syvyyttä leivinuunilta ja muutenkin olisi ollut hieman hankala sovitella siististi paikoilleen, joten päätimme vaihtaa senkin pienempään 5A-kokoiseen hellankanteen.

_MG_3679-web_MG_3692-web_MG_3728-web_MG_3751-web

Tiilet tuli taloon

Nyt alkoi tapahtumaan. Viime viikolla tuli tiilikuorma ja perjantaina muurarikin pääsi aloittamaan pönttöuunin kanssa. Remontin makuun (eli suussa maistuva laastipöly) on jälleen päästy. Oviaukot on muovitettu, kaikki tavarat on aivan sekaisin ja joka paikka täynnä pölyä. Taisin joskus mainita, että uuniprojekti on siitä mukava, ettei tarvitse itse tehdä juuri mitään. Olin väärässä. Olen tietysti kantanut viime päivinä mm. tiiliä ja laastisäkkejä sisälle, tosin vasta pönttöuunia varten, myöhemmin tulee lisää. Lisäksi olen maalannut uunin taustaseinää, repinyt irti viimeisetkin seinään liimatut kipsilevynpalaset ja raaputtanut sorkkaraudalla vanhaa rappausta ja maalia irti. Sitä hommaa olisi tosin vieläkin jäljellä. Ostin alkuvuodesta juoksemisen ja kuntoilun motivoimiseksi urheilukellon, jossa on mm. rannesykemittari. Se näytti työskentelyn aikana sykkeeksi reilut 170. Remontointi ei siis todellakaan ole mitään kevyttä puuhaa, jos jollakin on sellainen käsitys. Vertailun vuoksi normaalilla juoksulenkillä syke pysyy minulla n. 130-140 paikkeilla.

Korkeasta sykkeestä voikin siirtyä sujuvasti seuraavaan aiheeseen. Leivinuuni ilmentää minulle jonkinlaista downshiftaamista ja ajattomuuden tunnetta. Sen kanssa ei ole mihinkään kiire. Uunin vakuuttava koko ja massa kuvastaa pysyvyyttä ja tietynlaista kunnioitusta. Se lämpenee hitaasti, mutta myös luovuttaa lämpöä pitkään. Lämmönvaraamiskyky tuntuu aika käsittämättömältä kun sitä tarkemmin ajattelee. Jopa päivien päästä uuni saattaa tuntua lämpimältä. Meidän uunistamme ei toki mikään kovin suuri ole tulossa, mutta kyllä senkin pitäisi jonkin verran lämpöä varata. Uuniin liittyvä toimintakin on jollakin tavalla rauhalliseen ja ajattomaan elämään liittyvää. Pitkään haudutetut ruoat, leipominen, polttopuiden tekeminen, tuvan lämmittäminen elävän tulen avulla. Siinä on jotakin äärimmäisen hienoa.

Olen viimeistä viikkoa töissä ennen kesä- ja isyyslomille jäämistä. Siitä on varmasti yli 15 vuotta aikaa kun olen viimeksi ollut yhtä pitkään poissa töistä/koulusta tms. Odotan sitäkin eräänlaisena elämän hidastumisena, vaikka toki lapsiperheen arki taitaa olla aikalailla sen vastakohta. Työ on todella iso osa ihmisen elämää, usein liiankin hallitseva. Se kuluttaa suurimman osan kognitiivisesta energiasta. On mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu, kun tämän valtavan voimavaran kohdistaakin johonkin muuhun, kuten omiin lapsiin ja omaan elämään.

Aluksi mietin, että miten saan yhdistettyä muutamat asiat, joista halusin kirjoittaa, mutta näillä asioillahan tuntuu olevan suora yhteys toisiinsa. Havainnointikyvyn kohdistamisesta nimittäin tulee mieleeni sukeltaminen. Kävin eilen ensimmäistä kertaa avovedessä sukeltamassa, noin 10 metriä syvässä avolouhoksessa. Kokemus oli todella mielenkiintoinen. Sukeltaminen on teknisesti haastavaa, ainakin näin aloittelijana. Huomio kiinnittyy helposti täysin tasapainon ja hyvän sukellusasennon hakemiseen, jolloin suoritus on enemmän tekninen. Nostetta hallitaan täyttämällä sukellusliiviä ja pukua ilmalla, jos ilmaa on liikaa, alkaa nousemaan pintaan ja jos liian vähän, uppoaa pohjaan. Hankalaksi asian tekee se, että mitä syvemmälle menee, sitä enemmän ilma puristuu kasaan ja ilmaa täytyy lisätä, jotta noste pysyy samana. Jos taas nousee ylöspäin, ilman tilavuus kasvaa ja noste lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla. Tasapaino pyritään hakemaan siten, että korkeusasemaa säädetään hengityksen avulla. Kuivapuvun kanssa joutuu lisäksi säätämään hieman liivin ja puvun sisällä olevan ilmamäärän suhdetta, jotta sukellusasento pysyy hyvänä. Mutta kun tasapaino löytyy, huomio kiinnittyy itse kokemukseen, joka on varmasti se asia, joka ihmiset saa yhä uudestaan hyppäämään veteen kymmenien kilojen painoiset, pinnalla hyvin epämukavat varusteet yllään. Vedessä painottomuuden tunne ja pienillä räpylän potkuilla liitäminen nimittäin tuntuu aika mahtavalta, kaiken sen vaivan arvoiselta.

Uunin luukkujen kunnostus

Lupasin kirjoittaa vanhojen luukkujen ja liesitason kunnostuksesta, joten tässä hieman omia kokemuksia aiheesta. Täytyy alkuun myöntää, että syvällistä tietoa ei minulla tästä asiasta ole. Jos jollakin on parempia konsteja niin saa laittaa mielellään kommenttia/palautetta.

Olemme haalineet sieltä sun täältä luukkuja, peltejä, lieden osia, ruosteisia ja painavia valurautamöhkäleitä. Näissä tulisijatarvikkeissa on se hyvä puoli, että ne ovat äärimmäisen kestäviä ja pitkäikäisiä. Joskus osat saattavat haljeta, jolloin niiden korjaaminen on käsittääkseni hankalaa, mutta muuten valurautaiset osat saa kunnostettua vaikka ne olisi ollut kaivettuna maahan vuosikaudet.

Käsittelemätön rauta ruostuu pinnalta kosteassa ilmassa. Käytännössä nuo vanhat luukut yms. ovat säilytyksessä lähes aina enemmän tai vähän ruosteessa, mutta se ei haittaa. Se vain on materiaalin ominaispiirre. Rasvalla ne saisi suojattua ruostumiselta.

Kunnostus lähti liikkeelle siis ruosteen poisharjaamisella. Kärsivällinen voi harjata käsin, minä ostin porakoneeseen messinki- ja teräsharjat, joilla työhön saa vähän vauhtia lisää. Messinki on terästä pehmeämpää ja hellävaraisempaa. Sillä lähtee hyvin pintaruoste, mutta sitkeämpiin kohtiin ja pinttyneeseen likaan toimii paremmin teräs.

Harjaamisen jälkeen pyyhin pinnan puhtaaksi ja levitin kankaanpalalla rautakaupasta saatavaa liesimustaa. Tämä on todella palkitsevaa, sillä aine tuntuu imeytyvät erinomaisesti ja näkee kuinka levyt ja luukut muuttuvat hetkessä paremmiksi. En ole varma onko tämä välttämätöntä, mutta jostain luin, että pinta kannattaa polttaa vielä toholla, joten tein senkin. Jotain aineesta tuntuu haihtuvan kun pinta lämpiää, joten ehkä se on tarpeellista. Toki sama varmasti tapahtuu aikanaan käytössä, mutta ilmeisesti tahriminen on vähäisempää, kun pinnan polttaa heti.

Alla olevassa kuvassa on kaksi hellanlevyä, joista toinen on siinä kunnossa kun se oli ostettaessa, toinen on käsitelty kertaalleen edellä mainitulla tavalla. Ero on valtava!

 

_MG_3583-web

Taustalla näkyy pönttöuunin luukku, joka on jollakin maalilla hopeaksi maalattu. Pinta on silti huokoisen tuntuinen, joten kokeilin tuohonkin liesimustaa. Ihan niin hyvin se ei tunnu tarttuvan kuin käsittelemättömään pintaan, johon aine imeytyy hetkessä. Ei se kuitenkaan lähde hankaamalla poiskaan, joten tarkoituksena on käsitellä sekin kokonaan, ehkä useampaan kertaan. Kerron sitten myöhemmin miten väri luukuissa pysyy käytön myötä.

_MG_3582-web

Uuniprojekti, pitäisi olla täydessä vauhdissa suurinpiirtein tällä hetkellä. No, ei ole. Ei ole saanut aikaiseksi. Lupa-asia on vaiheessa, purkutyöt kesken, joitakin tuhkaluukkuja puuttuu edelleen, pitäisi sopia asioita muurarin kanssa, maalata uunien taustaseinät (olisi helpointa ehkä nyt), jne. Pönttöuunin kuoret sentään saatiin vihdoinkin tilattua. Ne tulee Suolahtelaiselta Peltisepänliike Vesa Ilomäeltä. Siinäkin on tosin vielä pari muuttujaa, kuoret pitäisi hakea parin-kolmen viikon päästä pakettiautolla, joka on seissyt koko talven. Auto on katsastamatta, siinä on kesärenkaat, jotka on jäätyneet kiinni auton alla olevaan 20 cm syvään lammikkoon, akku on totaalisen tyhjä ja pieni epäilys ettei auto lähde ihan ensimmäisellä yrittämällä käyntiin vaikka virtaa olisikin. Nyt odotellaan pikaista kevään tuloa, jotta renkaita ei tarvitsisi hakata rautakangella irti maasta ja jotta ei tarvitsisi enää parin viikon takia vaihtaa talvirenkaita alle.

Olisi se autottoman elämä paljon helpompaa. Tekisi mieli myydä tuokin jo pois, mutta tosiasia taitaa olle, että tarvetta sille vielä riittää.

Lämpenemistä ilmassa

On tullut pidettyä taas taukoa. Niin remontista kuin blogin kirjoittamisestakin. Arki on kiireistä, töissä käymistä ja vauvarutiineja. Tähän olen yrittänyt integroida myös henkilökohtaisen remontin eli pienen kunnonkohotusprojektin, joten yksinkertaisesti päivät on täynnä. Varsinkin kun pimeään vuodenaikaan ne tuntuvat muutenkin todella lyhyiltä. Kaikki muu on saanut jäädä.

Nyt kun jälleen yhdestä kaamoksesta on jotakuinkin kunnialla selvitty, voi ajatuksia alkaa suunnata muuhunkin kuin pelkkään arjessa selviytymiseen. Täysipäiväistä remonttia ei vielä tee mieli aloittaa, mutta jotain uutta kuitenkin on tiedossa. Olemme nimittäin pikkuhiljaa järjestellyt leivinuuniasiaa ja se alkaisi muuttua tässä kevään aikana todeksi.

Tarkoituksena on siis tehdä keittiöön alkuperäiselle paikalleen alkuperäisen mallinen leivinuuni/puuhella. Samalla kertaa päätimme tehdä olohuoneeseen puuttuvan pönttöuunin. Taloyhtiöltä on saatu lupa, rakennusvalvonnastakin epämääräiset ohjeet, nuohooja on tarkistanut hormit ja muurarikin on jo tiedossa. Hänen kanssaan on alustavasti suunnitelmat sovittu ja aikataulukin tarkentuu lähiaikoina. Todennäköisesti maalis-huhtikuun vaihteessa muurari pääsisi tekemään hommansa.

Viime viikkoina olemme metsästäneet vanhoja uuninluukkuja sekä hellan osia, ensinnäkin sen vuoksi, että tuollaisten osien kierrätys on mahtavaa ja toisekseen uusien osien patinoituminen kauniiksi kestää pitkään. Kaiken lisäksi halvemmallakin käytettyjä saattaa saada. Hellan kansi on jo löytynyt. Lisäksi  vaimon vanhempien kotitalosta aikanaan puretusta pönttöuunista on tulossa luukut meille uusiokäyttöön, jos vain niiden kaarevuus on sopiva. Toivottavasti on, sillä siitä tulisi jälleen yksi mielenkiintoinen tarina taloon liitettäväksi.

Noista luukkujen yms. kunnostuksesta/entisöinnistä ja uunin muuraamisesta täytyy kirjoittaa myöhemmin lisää. Tiedossa on ainakin messinkiharjalla jynssäystä ja liesimustaa.

Odotan erittäin innolla koko asiaa. Nuo uunit muuttavat merkittävästi koko talon tunnelmaa. Visuaalisesti ne ovat tärkeä osa interiööriä. Lisäksi on vielä puun ja savun tuoksu, sekä säteilevä lämpö. Se on juuri sitä mitä haaveissa on ollut. Odotan paljon myös sitä, että leivinuunia ja hellaa pääsee käyttämään ruoanlaitossa. Joku on voinut pitää minua jo ennestään jonkinlaisena pizzahifistinä, mutta minun mielestäni vasta nyt niitä pääsee kunnolla tekemään! Toki tavalliset jauhot ja pizzaraasteet on jo hylätty aikoja sitten, puhumattakaan ketsupista tai kinkkusuikaleista.. Sen sijaan 00-jauhoista tehty pari päivää kohotettu taikina, kunnon tomaattikastikkeella, itse tehdyllä pestolla ja puhvelinmaitomozzarellalla hieman nokisella kiviarinalla kuumassa uunissa paistettu pizza on se minkä lautaselleni haluan.

Muuten satavuotiaaseen kotiin ei kauheasti edellisen päivityksen jälkeen ole uutta tullut. Aiemmassa postauksessa mainittu lamppu on tosin hankittu ja se roikkuu katossa. Se oli pitkään vain rekvisiittana, mutta nyt virittelin siihen jatkojohdon kautta väliaikaisesti sähköt, koska oikeat asennukset ovat vielä vähän vaiheessa. 🙂 Lisäksi sain tammikuussa synttärilahjaksi Arja Bymanin maalauksen Tuulen tie. Uusia kuvia olohuoneesta piti ottaa maalauksen kanssa, mutta juuri kun sain viriteltyä jalustat ja muut, kamerasta loppui akku, ja minulta motivaatio. No, uusi yritys myöhemmin.

Aika kuluu vauhdilla. Uusin tulokas onkin jo puolivuotias, istuu syöttötuolissa ja kauhoo molemmin käsin jo itse ruokaa suuhuna. Itse olen aloittamassa tälle keväälle myös toista projektia ja ilmoittauduin laitesukelluskurssille. Saa nähdä hurahdanko siihen täysin, ainakin erittäin mielenkiinnolla kurssia odotan. Monet ovat kuvailleet sukeltamista erityisen rauhoittavaksi, voi vain leijua painottomana ja olla tarkkailijana maailmassa, joka on tietyllä tavalla ihmiselämän saavuttamattomissa. Jotkut ovat myös sanoneet, että veden alla eläimet ikään kuin hyväksyvät sukeltajan omaan maailmaansa, varsinkin suljetun kierron laitteita käyttäessä, jolloin uloshengitettäessä ei muodostu häiritseviä kuplia. Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.

Lisään tähän vielä muutaman kuvan myöhemmin.

Lomailua ja uuden opettelua

On kulunut melkein kuukausi edellisestä kirjoituksesta. Mitä siis Satavuotiaaseen kotiin kuuluu?

Kevät ja alkukesä oli suoraan sanottuna aika raskasta. Käytännössä kaikki vapaa-aika meni keittiön remontoimiseen. Jossain vaiheessa sitä alkoi kaipaamaan muutakin elämää. Kuten normaalia vapaa-aikaa, lukemista, soittamista, jopa tv:n katselua. Päätin, että kun keittiökalusteet on asennettu, remppahommat saavat jäädä hetkeksi. Kesälomakin oli tulossa. Se tuntui ihan tarpeelliselta nimenomaan lomana, eikä vain väliaikaisena työnkuvan muutoksena. Jossain vaiheessa ajattelin käyttää tuon hukkaan menevän ajan hyödyksi tekemällä diplomityötäni, mutta tulin onneksi toisiin ajatuksiin. Kyllä välillä saa levätä.

Lomailu tarkoitti tässä tapauksessa myös lomaa blogista, vaikka se ei sinänsä mikään tarkoitus ollutkaan. Blogi on keskittynyt tähän mennessä suurimmaksi osaksi remonttiin, vaikka tarkoituksena onkin ollut kirjoittaa hieman laajemmin asumisesta ja elämästä. Tähän asti elämä on ollut yhtä kuin remonttia, mutta jatkossa varmasti paljon muutakin.

Keittiön seinistä puuttuu edelleen muutama huokolevy, tapetointia, maalausta ja listojen laittoa, mutta kyllä ne sinne tulevat aikanaan. Keittiössä ei ole tällä hetkellä valoja ollenkaan, joten pimenevät syysillat toimivat aikanaan hyvänä motivaationa remontin jatkamiselle.

Lampuksi on valittu jo Hayn 30 degrees, joka yhdistyy mukavasti tammiseen työtasoon ja pyöretään tammiseen ruokapöytään. Se on aika moderni vanhaan taloon, mutta toisaalta geometriset perusmuodot ovat klassismia puhtaimmillaan, joten ehkä sen vuoksi tuo ei tunnu yhtään vieraalta. Lamppua saa useampaa eri kokoa, joten vielä täytyisi päättää tuleeko keskelle huonetta yksi isompi lamppu vai 2-3 pienempää.

1600
Hay 30 degrees

Esittelytekstissäni olen jo ovelasti vihjannut, että uusi asukas on tulossa taloon. Nyt teksti täytyisi päivittää. Elämän keskiössä on uusi pieni tyttö ja arjen ajankohtaisia asioita syöminen ja nukkuminen, sekä neljässä vuodessa lahjakkaasti unohdettujen vauvanhoitotaitojen uudelleenopettelu. Haalarit vaihtuu nyt vähäksi aikaa kantoliinaan.

Monia kauhistuttaa ajatus keskeneräisestä remontista keskellä vauva-arkea. Vanha talo kaikkine ominaispiirteineen ei välttämättä ole helpoin tapa selvitä tuosta ajasta jyrkkine portaineen ja ahtaine ovineen. Miten Satavuotias koti ja nollavuotias pienokainen tulee toimeen keskenään? Siitä riittää varmasti kerrottavaa syksyn aikana.

Keittiön teettäminen puusepällä

Keittiöistä on tänä päivänä valtavasti tarjontaa. Ei tarvitse kuin kävellä rautakauppaan ja mainita asiasta niin hetken päästä istuu jo keittiösuunnittelijan pöydän ääressä ja parhaimmillaan keittiö saadaan siltä istumalta tilattua. Materiaalit ja mallit löytyy liikkeestä, niitä pääsee heti katsomaan ja koskettelemaan. Helppoa ja mukavaa. Laadukkaita ja todella hienoja vaihtoehtoja on tarjolla, mutta helppouden vuoksi menettää myös paljon mahdollisuuksia. Jokaisella valmistajalla on omat vakioratkaisunsa ja vaihtoehdot on rajattu järkevään määrään.

Entä jos rajoituksia ei olisi? Entä jos jokaisen pienenkin yksityiskohdan voisi tehdä juuri niin kuin haluaa? Haluan tässä jakaa hieman kokemuksiani keittiön teettämisestä puusepällä. En ole koskaan ostanut keittiötä keittiöliikkeeltä, alku on pelkkää arvailua, joten keskityn lähinnä siihen miten projekti meidän kohdalla meni.

Alussa on tyhjä paperi
Suunnittelussa vaikeinta on oikeastaan se, että lähes kaikki on mahdollista. Suurimmat rajoitteet ovat omassa mielessä, näitä rajoituksia tulisi pystyä hieman hölläämään. Mitä kaikkea keittiö todellisuudessa voikaan olla? Se on vain omasta mielikuvituksesta kiinni.  Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki mikä on mahdollista, ei ole välttämättä järkevää. Keittiöt ovat nykyään sellaisia kuin ovat, koska ihmiset haluavat juuri sellaisia. Se on aikojen kuluessa kehittynyt nykyiseen muotoonsa. Kaikille asioille on perusteensa, jotka on hyvä tiedostaa. Ihmiset ja heidän tarpeensa ovat kuitenkin erilaisia. Keskiarvo ei oikeastaan edusta ketään. Hajontaa on todellisuudessa paljon enemmän. Tämän tarkoituksena on sanoa, että ei kannata takertua siihen mitä muut tekevät, mutta kuitenkin ymmärtää miksi niin tehdään.

Ensimmäiset viivat
Mittakaavassa oleva pohjapiirustus on paras työkalu keittiön layoutin luonnosteluun. Toki myös itse tilassa suunnittelu on tärkeää. Meillä koko keittiöremontti lähti siitä ajatuksesta, että halusin siirtää keittiön toiselle seinustalle, jotta leivinuunin pystyy tekemään hormin viereen. Alusta asti oli selvää, että keittiö tulee olemaan I-mallinen. Se ei ole toiminnallisuudeltaan optimaalinen, mutta tilan kannalta paras ratkaisu. Keittiön siirtäminen vaatii aina putki- ja sähkötöitä. Määräävin tekijä on altaan viemäri, joka vaatii kallistuksen vuoksi paljon tilaa korkeussuunnassa. Mitä kauemmaksi allas viedään pystyviemäristä, sitä enemmän tilaa tarvitaan. Meillä allas siirtyi toiselle puolelle huonetta, mikä ei välttämättä ole kaikissa taloissa mahdollista ilman suurempia muutostöitä. Tiesin, että monissa naapureissa sama muutos on tehty ja rossilattiassa on reilusti tilaa viemärille, joten en edes ajatellut asiaa sen enempää. Todellisuudessa viemäri mahtui juuri ja juuri.

Keittiö alkaa saada muotonsa
Kalusteiden sijainti ja malli antaa sopivat raamit, joihin voi keittiötä alkaa suunnittelemaan. Helpointa on aloittaa laittamalla paikoilleen koneet ja vesipiste. Tässä vaiheessa hyvä apu on RT-kortti keittiösuunnittelusta (RT 93-10929). Asuntosuunnittelu-sarjan RT-kortit on julkaistu myös kirjana, jota löytyy kirjastoista. Kortista löytyy mittoja erilaisten toimintojen tilatarpeille. Ohjeet ovat juurikin aiemmin mainitsemiani keskiarvoja, joten ainoana totuutena niitä ei tule pitää. Hyvän lähtökohdan ne kuitenkin antavat.

Samaan aikaan voi miettiä miltä keittiö näyttää. Laitteiden sijoittelu ei ole pelkästään toiminnallinen haaste vaan se määrää hyvin pitkälle minkälainen hahmo tai muoto keittiöllä on. Kaapistot muodostavat vahvoja linjoja huoneeseen. Jääkaappi ja/tai pakastin on yksi hallitsevimmista asioista korkeutensa vuoksi. Kaikki muut koneet saa halutessaan työtason alle, mutta jääkaappi töröttää valtavana massana aina jossakin. Minä ratkaisin asian siten, että jääkaappi tulee integroituna korkeaan kaappiin seinän viereen. Yksi korkea kaappi tuntui hieman yksinäiseltä, joten viereen tehtiin toinen. Samalla tuli hyvä peruste nostaa uuni ergonomiselle tasolle, eli n. 700-900 mm lattiasta. Haaveena oli, että seinustalla olisi ollut pelkkä työtaso ja alakaapit, mutta esteettisyyden ja toiminnallisuuden kanssa joutuu tekemään kompromisseja. Huone on niin iso, että toisella puolella oleva jääkaappi olisi ollut hieman hankala käyttää.

Luonnokset valmiiksi
Kun keittiölle sai muodostettua pääpiirteet, loppu tuli lähes itsestään. Tein luonnokset yhdeltä istumalta valmiiksi ja lopputuloskin on aika pitkälti niiden mukainen. Vain joitakin mittatarkennuksia tuli myöhemmässä vaiheessa. Suunnittelutyötä oli tehty jo paljon etukäteen päässä, joten tämä vaihe oli vain niiden puhtaaksi piirtämistä.

Luonnoksen ei tarvitse olla näin valmis suunnitelma, paljon vähempikin riittää. Hinta-arviota varten kuitenkin täytyisi saada jonkinlainen käsitys kalusteiden määrästä ja koosta. Keittiötä ei ole myöskään pakko suunnitella kokonaan itse, vaikka ei käyttäisikään keittiöliikkeiden suunnittelupalveluita. Suunnitteluun voi palkata myös ammattilaisen, esim. kalustemuotoilijan tai sisustusarkkitehdin. Ammattilainen jatkaa siitä, mihin omat tiedot ja taidot loppuvat.

Oli luonnos minkälainen tahansa, sen kanssa on kuitenkin hyvä lähteä tarkentamaan suunnitelmia yhdessä puusepän kanssa.

kettioluonnos.jpg

Aika etsiä puuseppä
Viimeistään tässä vaiheessa olisi hyvä ryhtyä etsimään tekijöitä. Olen ylipäätänsä sitä mieltä, että kaikki suunnitteluun vaikuttavat henkilöt on hyvä ottaa mukaan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Minä pyysin luonnoksen perusteella alustavia tarjouksia, mutta se oli oikeastaan turhaa. Sanoisin, että suunnitteluratkaisuilla on paljon suurempi merkitys hintaan kuin mitä kilpailuttamalla voi saavuttaa. Tärkeämpää on löytää hyvä tekijä, jonka kanssa yhteistyö sujuu. Tapasimme kahta puuseppää muutaman kerran, molemmat kävivät paikan päällä. Molempien kanssa keskusteltiin erilaisista ratkaisuista ja ajauduttiin kahteen melko erilaiseen toteutustapaan. Näiden keskustelujen ja luonnosten perusteella saa jo melko hyvän arvion hinnastakin.

Puusepän kanssa tarkennettiin materiaalit ja valmistustavat. Lopulta päädyimme siihen, että keittiön rungot tehdään männystä, ovet ja näkyvät rungot kestävämmästä koivusta. Koivu on mäntyä arvokkaampaa, joten runkomateriaalin vaihdoksella saimme keittiön hinnan budjettiimme sopivaksi. Yhtenä vaihtoehtona oli se, että rungot olisi tehty vanerista, joka olisi ollut vielä edullisempaa. Päädyimme kuitenkin mäntyyn, koska kaappien ja laatikoiden sisukset haluttiin jättää puunväriseksi. Hyllyt päätettiin tehdä kiinteiksi, jolloin ne tukevat koko runkorakennetta ja estää hieman puun elämisestä (joka männyllä on hieman voimakkaampaa kuin koivulla) johtuvia muodonmuutoksia. Jotain muitakin detaljeja myös tarkennettiin, mutta pääasia oli siinä, että pääsemme samalle aallonpituudelle ja että tekijä varmasti ymmärtää mitä olemme hakemassa.

Luonnoksista työpiirustuksiksi
Kun puusepän kanssa saatiin sovituksi materiaalit ja niiden vahvuudet, aloin tarkentamaan luonnoksia työkuvaksi. Eli piirustus, joka sisältää kaiken tarvittavan tiedon valmistamiseen. Sitä varten täytyi valita tarkat mallit kaikista koneista ja laitteista, jotta niiden asennusohjeet voi ottaa huomioon. Näiden perusteella sitten suunnitelmia tarkennetaan ja mitoitetaan kaikki osat millilleen. Asennusohjeet eivät ole aina niin selkeitä ja yksiselitteisiä, joten tämä oli ehdottomasti työläin vaihe koko projektissa. Ja myös asia joka eniten aiheutti stressiä.

Piirustuksista valmiiksi keittiöksi
Pikkuhiljaa piirustukset alkavat muuttua levyiksi. Levyt rungoiksi, rungot valmiiksi kaapeiksi, kaapit keittiöksi. Valmistuksen seuraaminen oli jännittävää. Tässä on varmasti suurin ero keittiöliikkeestä tilatun keittiön ja puusepän tekemän välillä. Liikkeessä pystyy hipelöimään ja katselemaan kaikkia ratkaisuja, mutta puusepän tekemänä kaikki on pelkkiä mielikuvia ennen kuin se on oikeasti tehty.

Keittiön asennus
Tiesin, että keittiön asentaminen ei ole mikään helppo homma, varsinkaan vanhaan taloon. Olinkin todella tyytyväinen siihen, että puuseppä lupautui itse myös asentamaan kalusteet paikoilleen. Voi olla että integrointiovet olisi jäänyt minulta asentamatta.. Suosittelen lämpimästi irroittautumista tuosta hommasta jos vain mahdollista.

Debriefing
Nyt uskaltaa jo sanoa, että keittiöprojekti meni loistavasti. Mitään isompia mokia ei tullut vastaan. Muutamia pieniä huomioita kuitenkin. Keittotason asennusohjeessa ei ollut mitään mainintaa kaapelin vaatimasta reitistä. Ilmeisesti sen on ajateltu mahtuvan hyvin ohjeen mukaisesta ilmanottoaukosta. Keittotaso oli mitoitettu muutenkin aika tiukkaan pystysuunnassa ja pienen informaatiokatkosten vuoksi tuo ilmanottoaukko kaapin takana jäi hieman pienemmäksi kuin oli tarkoitus. Sähkömies halusi vielä vaihtaa laitteen mukana tulleen kaapelin paksumpaan, n. 1 cm halkaisijaltaan olevaan kumikaapeliin. Lopputuloksena tuo paksu kumikaapeli ei meinannut mahtua kulkemaan laatikon takaa. Aukkoa porattiin paikan päällä isommaksi ja kaapeli saatiin mahtumaan, joten mitään vahinkoa ei tästä onneksi tullut. Lähinnä harmittaa se, ettei tuota huomannut aiemmin.

Toinen asia mikä hieman harmittaa näin jälkikäteen, menee täysin omaan piikkiin. Alun perinkin minua harmitti se, ettei korkeiden kaappien alaovia saanut tason alakaappien ovien kanssa samankorkuisiksi. Mutta tuo johtui täysin jääkaapista, eikä siihen voinut vaikuttaa. Uunia laskettiin siis sen verran alaspäin, että sen alapuolinen kaappi on samankorkuinen pakastinosan oven kanssa. Ajattelin alunperin, että jääkaapin ja pakastimen ovien väliin olisi saanut 18 mm ”valerungon”, jotta sauma olisi ollu samanlainen kuin kaikkialla muuallakin, mutta se todettiin hankalaksi ja sovittiin puhelimessa, että rako pienennetään pariin milliin. Menin ajattelematta sanomaan, että kasvatetaan kumpaakin ovea sen 8 mm, jotta sauma tulee viereisen runkolevyn puoliväliin. Mutta nyt pakastimen ovi on 8 mm korkeampi kuin viereinen kaapinovi, eli rako olisi pitänyt tietysti tasata viereisen oven mukaan mukaan. Tuo on sellainen asia, jota kukaan muu tuskin koskaan edes huomaa, mutta minkäs teet kun perfektionistin aivoon sattuu. No, pystyn minä onneksi elämään tuon kanssa.

Lisäksi yksi huomio, jota en tullut riittävän paljon ajatelleeksi. Tiesin, että vanhassa talossa seinät tai kulmat eivät ole suoria. Se on otettu huomioon mm. säätöjalkojen ja sivupeitelevyjen muodossa. Mutta enpä tullut huomioineeksi sitä, että taustaseinä voi olla hieman aaltoileva. Levyn ruuvaamiseen on käytetty liian vähän ruuveja (onkin muuten ainoa paikka koko talossa, jossa ruuveja on liian vähän). Kun tuota seinää vasten työntää pitkän tason, jonka reunat on varmasti suorat, saumassa näkyy tuo levyjen aaltoilu ja seinien vinous. Onneksi silikonin väri sattui olemaan täsmälleen sama kuin seinän väri, joten rakoa ei kovin helposti edes huomaa. Vaikka ei tuollaiset asiat minusta vanhassa talossa edes haittaa, ne kuuluvat asiaan.