Hei, meillä on valot!

On kulunut jo puolitoista vuotta siitä, kun aloittelimme keittiöremonttia. Ensimmäisten työvaiheiden joukossa oli katon halltex-levyjen poistaminen. Samassa yhteydessä lähti katosta kaikki valaisimet. Kesällä on valoisaa, joten asia ei paljon mieltä vaivannut. Sitten tuli syksy, ja sitten talvi. Keittiössä olen  muutenkin talvisin pitänyt kirkasvalolamppua, joten se toimi myös yleisvalona. Suoraan sivusta tai hieman alaviistosta tuleva valo on aika häiritsevää, eikä oikeastaan edes valaise sitä, mihin valoa tarvitsee. Työtasoa, ruokapöytää jne. Talvesta kuitenkin selvittiin ja alkoi tulla taas luonnonvaloa, joten asialla ei jälleen tuntunut olevan mitään kiirettä. Kunnes kesälomat loppuivat, ilmat alkoivat viiletä ja puiden lehdet muuttua yhä enemmän keltaisen ja punaisen sävyisiksi. Nyt tälle asialle täytyy tehdä jotakin.

Parastahan tässä on se, että valaisimet ovat riippuneet katosta jo ainakin vuoden. Niistä puutui enää sähköt. Olkkarinkin sähkötyöt tehnyt sähkömies suostui tulemaan vielä takaisin ja sai valaisimille ja katkaisijoille vedettyä sähköt ja pari muutakin pientä juttua yhdessä illassa. Nyt meillä sitten on keittiössä ihan oikeat valot, ylhäältä alaspäin tuleva, miellyttävä, häikäisemätön valo. Ihminen osaa tarvittaessa olla onnellinen hyvinkin pienistä asioista.

Erityisen hienoa oli vihdoinkin nähdä miten keittiön työtason valaistus toimii. Ja sehän toimii juuri niin kuin oli tarkoituskin. Työskentelyvaloa tulee hyvin ja valaistus näyttää kivalta. Katosta riippuva Hayn 30 degree -valaisin tulee ruokapöydän päälle ja saa kaveriksi vielä ainakin toisen samanlaisen, riippuen miltä keittiö alkaa näyttämään kunhan uusi ruokapöytämme saapuu.

Keittiön listoitus jäi vaiheeseen, koska takaseinän listan taakse tuli työtason valaisimien johdotukset. Nyt listojakin voi taas jatkaa. Olkkarin puolellakin vanhan ”tarjoiluaukon” taustapuolen voi nyt levyttää ja tehdä valmiiksi, koska sen sisään jäävä pistorasia on nyt kytketty.

_MG_4024-web_MG_4017-web

Keittiön koristelua

Olen haaveillut keittiöön sellaista ”seinätankoa”, johon saisi roikkumaan keittiövälineitä. Lieden vieressä oleva seinä on tuntunut sopivalta paikalta tuollaiselle ja nyt kun seinä on valmis, niin olen yrittänyt mukavan näköistä kapistusta etsiä. Ajatuksena oli messinginvärinen putki, johon sitten saisi roikkumaan S-koukuilla erinäisiä keittiövälineitä. Valmista tuotetta ei oikein löytynyt, kaikki oli vääränlaisia, ruostumatonta terästä, väärän kokoisia, liian heiveröisiä, jotta niihin uskaltaisi oikeasti ripustaa vaikka kattiloita roikkumaan, tai milloin mitäkin. Pinterestistä löytyy hienoja kuvia tangoista, jotka on tehty kuparisista vesiputkista, mutta ne tuntuivat vähän liian teennäisiltä tähän paikkaan. Yritin myös etsiä muunlaisia ratkaisuja, jolla olisi saanut messinkitangon seinään kiinnitettyä, mutta mitään luontevaa ei oikein tahtonyt löytyä.

Ajattelin asiaa uudestaan ja syntyi jonkinlainen visio tammisesta levystä, johon olisi kiinnitetty koukkuja tai nuppeja. Tammilista näytti hyvältä harmaata seinää vasten, mutta siihen ei oikein löytynytkään paikallisista rautakaupoista sellaisia koukkuja, joita olin mielessäni visioinut. Ostettiin kuitenkin tuollaisia mustia hieman takoraudalta näyttäviä koukkuja, mutta ne eivät sitten oikein istuneet tammilistaan. Hetken aikaa mallailtuani ajattelin, että ehkä vain ruuvaan koukut suoraan seinään kiinni.

Lopputulos on kuitenkin aikalailla sitä mikä oli tarkoituskin, sillä monenlaiset keittiövälineet ovat se visuaalinen juttu tässä, eikä varsinaisesti se, mistä ne roikkuvat. Tämä nyt oli vähän tämmöinen trendijuttu, mutta minusta ihan kivannäköinen. Tykkään sitä paitsi ruoanlaitosta ja siihen liittyviä asioita on kiva pitää esillä. Mutta saa nähdä mitä noissa koukuissa tulemme ajan kanssa pitämään. Ehkä enemmänkin puuhellan ja leivinuunin kanssa tarvittavia asioita, patalappuja, leipälapioita yms.

_MG_3953-web2

Pöytäkuume

Rakastan puisia huonekaluja, niissä on jotain todella kaunista. Puu on myös minusta yksi kaikkein hienoimmin patinoituvista asioista. Niin elävänä kuin kaadettunakin. Olen alkanut vakuuttua aina vain enemmän siitä, että vanhojen puiden arvoa ei voi edes mitata rahassa. Mutta siitä enemmän ehkä joskus toiste.

Ostimme joitakin vuosia sitten edelliseen asuntoomme pyöreän massiivitammisen ruokapöydän ja tuolit. Olen pitänyt pöydästä todella paljon ja vähän ollut harmistunut siitä, että se on nykyisessä keittiössämme aika pieni tilaan nähden. Pöytä on sopiva 4 ihmiselle, mikä muistuu mieleen aina kun on vieraita, eikä kaikki mahdu pöytään yhtä aikaa. Asialle ei ole tehty mitään oikeastaan sen takia, että pöytä on niin kiva.

Nyt kun keittiö alkaa olla lähempänä valmistumista, pöydän koko tuli taas puheeksi. Olisi kiva saada iso pöytä, johon mahtuisi isompikin porukka kerralla syömään tai pelaamaan lautapelejä. Todellisuuden kohtaaminen harmitti, nytkö pöydästä joutuisi luopumaan. Mutta luopuminen on aina myös mahdollisuus, hetken aikaa kun selaili nettiä, aloinkin innostumaan asiasta. Entä jos uusi pöytä olisikin entistä isompi, vieläkin upeampi tamminen pöytä! Sellaisiahan alkoi löytymään ja tykästyin Skovbyn 240 cm pitkään lankkupöytään. Ei mennyt pitkään kun alkoi tuntua, että vanhasta pitääkin päästä eroon.

Skovby #106

Jo edellistä pöytää harkitessa olimme jo tilaamassa sitä puusepältä, mutta satuimme löytämään juuri samanlaisen tehdasvalmisteisen pöydän, joten päädyimme silloin siihen. Nyt kun meillä on tiedossa keittiökalusteet rakentanut luottopuuseppä, miksemme tilaisi pöytää häneltä? Laadukkaan massiivipuisen kalusteen hinta huonekaluliikkeessa ja puusepän yksilöllisesti tekemänä ei juurikaan eroa toisistaan. Tietysti omat valinnat ja suunnitteluratkaisut vaikuttavat, sarjatuotantoon suunnitelluissa kalusteissa on kustannustehokkuus varmasti otettu huomioon, mutta toki myös varastointi, kuljetus yms. seikat ovat vaikuttaneet.

Nyt siis pitäisi päättää minkälaisen pöydän haluamme?

Yksi seinä kerrallaan

En tiedä onko muilla remontin tekeminen samanlaista, mutta meillä on tullut jostain syystä tavaksi edetä yksi seinä kerrallaan. On aika huvittavan näköistä kun saman huoneen eri seinät saattavat olla hyvinkin eri vaiheissa. Toinen on täysin valmis, ja toinen suurinpiirtein rangalla. Laitoin tuohon keittiön ja olohuoneen väliseen seinään huokolevyt osittain noin vuosi sitten, jotta keittiön kaapit saa asennettua niitä vasten. Siihen se sitten jäikin. Nyt sitten saatiin viikossa seinästä aukko umpeen, tapetoitua, maalattua ja listatkin paikoilleen (no joo, kattolistat puuttuu). Nyt keittiössä on siis jo kaksi valmista seinää, enää kaksi jäljellä. Kun joka puolella on tottunut näkemään keskeneräisiä asioita, yhdenkin seinän valmistuminen tuntuu suurelta edistykseltä.

Seinän lisäksi pari muutakin pikkujuttua tuli tehtyä loppuun. Olohuoneen puolella yksi valokatkaisija on roikkunut vuoden katosta koukun varassa. Nyt kun oviaukko ja listat on paikoillaan, sai myös katkaisijan vihdoinkin kiinnitettyä.

Toinen asia, mikä on ollut to do -listalla jo pitkään, on ilmanvaihdon parantaminen. Tilanne on ollut se, että kellarin kylpyhuoneessa on yksi korvausilmaventtiili. Poistoja hormin kautta on mennyt yksi wc:stä ja toinen yläkerrasta. Lisäksi olen pitänyt pönttöuunin peltejä auki. Painovoimainen ilmanvaihto toimii kyllä itsestään, mutta kyllä senkin tulisi toimia hallitusti. Korvausilmaa on siis tähän mennessä tullut todennäköisimmin kellarin kautta, koska siellä räppänät ovat auki. Sanotaan, että painovoimaista ilmanvaihtoa säädetään korvausilman määrää säätämällä ja nyrkkisääntönä voinee pitää, että jokaiseen oleskelutilaan tulisi olla yksi säädettävä korvausilmaventtiili. Tein nyt alkuun keittiöön uuden lautasmallin venttiilin. Todennäköisesti lisätään vielä myöhemmin toinen olohuoneeseenkin.

Ei tullut valitettavasti otettua yhtään kuvia itse venttiilin asennuksesta. Yritin itsekin etsiä ohjeita netistä, mutta sellaisia ei oikein tahtonut löytyä. Korvausilmaventtiili suositellaan laitettavaksi ikkunan yläpuolelle, koska ikkunapatterista nouseva lämmin ilma sekoittuu tällöin ulkoa tulevaan viileään ilmaan, jolloin vedontunne vähenee. Taloyhtiössämme venttiilit on asennettu pääasiassa ikkunan yläkarmin tasalle ikkunan  viereen, joten siihen minäkin sen laitoin. Hirsitalossa joutuu joka tapauksessa menemään hirren läpi, joten kohdalla ei ole niin väliä, mutta rankatalossa pitää venttiilin osua rankatolppien väliin. Porasin aluksi pitkällä 5 mm poranterällä seinästä läpi, eikä osunut tolppaan. Sitten aloin poraamaan ympärille uusia reikiä putken vaatima tila huomioiden ja varautuen siihen, että reikää joutuu sivusuunnassa siirtämään. Sattui hyvä tuuri ja rankatolppaa ei osunut lähellekkään.

Reijän tekeminen seinään kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei kyllä ollut. Totesin, että reikäsaha on kaikkea muuta kuin oikea työkalu tuohon. Sillä saa kyllä ohueen levyyn tehtyä reijän ja ensimmäisestä levystä olisi varmasti päässytkin läpi, mutta sen jälkeen olisi mennyt hankalaksi. Koska tässä tapauksessa aukon reunoista ei tarvinnut tulla äärimmäisen siistejä, totesin parhaaksi tavaksi porata reikiä koko kehän ympäri. Tikkaiden päällä hankalassa asennossa lähellä kattoa sekään ei ole liian helppoa.

Koska ulkoseinä on paksu (tässä talossa tosin vain 25 cm), ei pelkästään sisäpuolelta poraaminen ole järkevää tai mahdollista. Ulkopuolelta piti siis lähteä vastaan. Siellä reikä on vielä korkeammalla ja piti tasapainotella pitkien nojatikkaiden päässä ja porata vasemmalla kädellä, koska tikkaita ei toiselle puolelle oikein saanut.

Jossain vaiheessa kävin ostamassa monitoimityökalun, koska porakaan ei näköjään ole ihan tarkoitettu tuohon tarkoitukseen. Voi olla, että olisi jäänyt reikä tekemättä ilman sitä. Tosin 3 metrin korkeudessa senkään käyttö vasemmalla kädellä yrittäen samalla pitää jostakin kiinni siltä varalta, että tikkaat kaatuvat, ei ole sieltä turvallisimmasta päästä.

Loppujen lopuksi seinässä oli oikean kokoinen reikä, johon sain työnnettyä läpivientiputken. Tiivistin reunat akryylimassalla ja laitoin venttiilit paikoilleen. Maalasin sisäpuolen venttiilin seinän värillä, joten lopputulos on yllättävänkin huomaamaton ja siisti.

_MG_3927-web_MG_3932-web_MG_3935-web

Keittiön remontti jatkuu

Nyt kun uuni on saatu valmiiksi, on ehkä aiheellista hieman jatkaa muutakin remonttia, jotta joskus saataisiin valmistakin. Olen kertonut aiemmin keittiön ja olohuoneen välisestä aukosta, joka on jo pidemmän aikaa odottanut lähinnä lopullista päätöstä mitä sille tehdään. Nyt purimme seinän alas asti, ehkä vain kokeilun vuoksi, miltä se tulisi näyttämään. Avaruus ja valoisuus lisääntyi huomattavasti, mutta ratkaisu tuntui liian vieraalta ja modernilta tähän taloon. Heti perään aloinkin laittamaan aukkoa umpeen. Ei se purkaminen silti ihan turhaa ollut, oikeastaan se helpotti uuden seinän tekoa, koska pääsi tekemään kunnollisen alustan huokolevylle jne.

Huokolevy esiliisteröidään vehnäjauholiisterillä. Liisterin tein Menolippu maalle -blogin ohjeen mukaan. Levyjen saumoihin laitettiin kassanauhapaperi, jonka reunat revittiin, päälle tulee Kymin palokärjeltä ostettu tasoitetapetti tai siis käytännössä vain painoväritön paperitapetti. Se sitten maalataan Uulan Into-sisämaalilla. Väriksi tulee sama tummanharmaa kuin keittiön taustaseinälläkin.

Joku saattaa ihmetellä, että miksi ihmeessä teemme näin? Eikö olisi helpompi laittaa vain kipsilevyä seinään? Syitä on monia. Ensinnäkin haluan suosia mahdollisimman päästöttömiä ja luonnonmukaisia materiaaleja. Puukuitulevy on myös akustisesti miellyttävä materiaali ja se sopii erinomaisesti hieman epätasaisille alustoille, toisin kuin kipsilevy. Vanhassa talossa liian tasaiset ja viimeistellyt pinnat pistävät silmään. Tavoitteena on saada seinästä luonteva osa taloa, joten materiaalivalinnoilla ja työmenetelmillä pyritään myös siihen. Lisäksi nämä materiaalit ovat halpoja ja niitä on mukava työstää. Koko talo on myös minulle eräänlainen koelaboratorio, jossa voi kokeilla erilaisia asioita, jotka ammatillisista tai muista syistä kiinnostavat.

Alla on kuva keittiöstä olohuoneeseen päin. Heti kun seinä oli laitettu umpeen, tuntui ratkaisu oikealta, näin sen pitääkin olla. Tiedän jo, että siitä tulee hyvä, kunhan saa maalattua ja listat paikoilleen. Pikkuhiljaa löytää myös uusia kuvakulmia, kun paikat alkaa valmistua. Keltainen keittiömme jää kuvassa vasemmalle, aukon takaa löytyy olohuone, jota onkin jo esitelty enemmän. Nurkassa uusi upea uunimme, josta puuttuu vielä huuva. Tarkkasilmäiset saattavat huomata pienen oranssin hehkun luukun raosta, aivan oikein! Olen polttanut uuninpesässä kynttilöitä kuivattamiseksi. Pikkuhiljaa tulta voi isontaa, tosin lopputarkastus pitäisi myös pitää.

Lisäys 9.7.2018

Sama paikka seuraavana päivänä. Seinä on tapetoitu makulatuuripaperilla ja aukon pielet levytetty. Listojakin on jo vähän leikelty ja mallailtu paikoilleen. Oviaukko kierretään jalkalistalla samalla tavalla kuin olohuoneessakin. Olen tainnut jossain vaiheessa mainita, että odotan tätä nimenomaista näkymää keittiöstä olohuoneeseen, nyt se alkaa pikkuhiljaa olla todellisuutta. Enää seinän maalaus tumman harmaalla ja listat paikoilleen.

Kuvassa näkyy myös keittiön korkeat kaapit, jotka on tainnut jäädä kaikista kuvista pois, juurikin tämän viereisen seinän keskeneräisyyden vuoksi. Olen ollut todella tyytyväinen uunin sijoittamisesta ”ergonomiselle” korkeudelle. Jos keittiön malli olisi ollut erilainen, olisin ehdottomasti laittanut myös astianpesukoneen hieman lattiatasoa korkeammalle. Oikeanpuolimmaisessa kaapissa on jääkaappi ja pakastin. Sokkelissa näkyy vielä reijät, jotka porattiin väliaikaisesti, koska emme löytäneet sopivaa säleikköä. Saa nähdä tuleeko tuolle koskaan tehtyä mitään.

_MG_3912-web

Uunimaistiaisia

Leivinuuni alkaa olla vihdoinkin valmis. Muutamia viimeistelyjä on vielä tekemättä. Yksi savupelti vielä on peltisepällä työn alla, valmista ei löytynyt, joten oikeanlainen pelti yhdistellään parista eri aihiosta. Yksi narupellin varsi löytyi pitkien etsintöjen jälkeen, joten sekin laitetaan vielä paikoilleen, kunhan posti toimittaa sen perille. Lisäksi lattian suojapelti on hankkimatta ja tarkoituksena on myös teettää peltisepällä mustasta teräksestä huuva lieden päälle. Silti siihen nähden miltä tämä työmaa on viimeiset viikot näyttänyt, uuni on minun silmissäni käytännössä valmis.

Vanhat luukut ja muut valurautaosat tekevät kyllä äärimmäisen paljon. Niistä tulee tunnelmaa ja vaikka meidän historiamme on vasta alkamassa tämän uunin kanssa, liittyy näihinkin jo paljon tarinoita, kuten olen aiemminkin jo kertonut.

Tarkoituksena oli lopuksi maalata uuni valkoiseksi. Nyt kun se on rapattu ja vedetty tiilitasoite pintaan, se oikeastaan näyttää todella kivalta. Yhtäkkiä alkoi tuntua siltä, että värisävy sopiikin oikeastaan todella hyvin keittiöömme. Nyt se näyttää vielä hieman viimeistelemättömältä, kun nuo edellämainitut pikkuasiat ovat vielä kesken ja ympäristössäkin on vielä tekemistä. Mutta sitten kun huone on muuten valmis, voi olla, että tasoitepinta sopiikin kokonaisuuteen erinomaisesti. Ei tehdä hätiköityjä ratkaisuja tämänkään kanssa, vaan katsotaan rauhassa miltä uuni alkaa tuntua. Sen ehtii maalata vaikka vuodenkin päästä jos siltä alkaa tuntua.

Nyt pitäisi malttaa kuivatella uunia rauhassa, eikä kesällä muutenkaan taida hirveästi olla lämmittämisen tarvetta, tosin pakkohan tätä on päästä kokeilemaan. Mutta syksyn viileneviä iltoja odotellaan tällä kertaa ihan eri tavalla kuin aikaisemmin. Toki kesästäkin nautitaan mahdollisimman pitkään.

_MG_3904-web_MG_3902-web

Vanhan talon saloja

Uuniprojekti on ollut todella mielenkiintoinen ja antoisa kaikin puolin. On ollut mukavaa seurata muurarin työtä ja jutella siinä samalla kaikenlaista rakentamiseen liittyvää ja paljon muutakin. Olen oppinut tulisijoista ja niiden muuraamisesta parin viikon aikana enemmän kuin koko elämäni aikana.

Yksi rakentamisen ja remontoinnin hienoimpia asioita on mielestäni perinteiset käsillä tekemisen taidot. Olen itsekin pitänyt aina konkreettisesta tekemisestä, mutta ajautunut suunnittelemaan asioita tietokoneella. Ehkä juuri senkin vuoksi arvostan tälläisiä  käsityöammatteja todella paljon.

Kaikenlaista kampetta tuotetaan tehtaissa ja niitä saa tilattua lähes mihin tahansa maailmassa, mutta juuri tiettyyn paikkaan rakennettu, sen ominaispiirteiden ja vaatimusten mukaan sovitettu tuote tai rakennelma istuu luontevasti paikoilleen. Se ikään kuin kytkeytyy osaksi taloa, limittyy ja tarttuu kiinteästi vanhaan. Olen jo aiemmin pönttöuunista puhunut, että en oikeastaan kiinnitä siihen kauheasti huomiota, sillä se vain ”on” omalla paikallaan. Nyt kun leivinuunikin on noussut jo lähes täyteen korkeuteen, tuntuu että jotain mikä on ollut jo kauan poissa, palaa takaisin omalle paikalleen. Se konkretisoituu tässä tapauksessa hyvin savupiipun kohdalla. Alapuolelta on aikoinaan purettu leivinuuni pois. Nyt uusi uuni rakennetaan tiili kerrallaan takaisin vanhan piipun alle. Se tavallaan sulautuu osaksi vanhoja rakenteita. Olisi oikeastaan hienoa jättää liitos näkyviin, minusta tuollaisessa on jotakin todella kaunista symbolisesti. Ajat kietoutuvat toisiinsa ja muodostavat jotain uutta.

Omanlaista kauneutta löytyy uunin muurauksesta, jossa tarkoituksenmukaisuus on sanellut kaiken, sillä muuraus on tarkoitus jäädä rappauksen alle piiloon. Tiilet ovat ”nurinpäin”, koska rappaus tarttuu paremmin tiilen takassyrjään kuin sileään etupintaan. Saumoja ei ole mitenkään viimeistelty tai siloteltu yms. Muurausjälki olisi aivan erilaista, jos tarkoituksena olisi ollut tehdä ns. puhtaaksimuurattu uuni ilman rappausta. Varmasti hienoa sekin, mutta funktionaalisuudessa ja koristelemattomuudessa on jotakin todella aitoa.

Sitten päästäänkin kirjoituksen otsikkoon. Oletuksena oli, että leivinuunista lähtee yksi hormi suoraan katolle ja toinen hellasta. Sata vuotta sitten kaikki ruoka on valmistettu hellan ja uunin avulla, kesät ja talvet. Jokainen voi kuvitella näiden kesähelteiden aikaan miltä tuntuisi olla kuumuutta hohkaavan hellan ääressä laittamassa ruokaa, kun sisälämpötila on jo ennestään lähes 30 astetta. Sekä hellassa, että leivinuunissa onkin ollut alunperin kaksi erillistä savukaasujen kiertojärjestelmää, toinen mahdollisimman suoraviivainen, ja toinen, joka kiertää mahdollisimman pitkän reitin, jolloin lämpöä varautuu uunin ja piipun massaan. Uunissa tämä on toteutettu aika nerokkaasti, toinen hormeista on itseasiassa osa piippua ja kulkee vain uunin vasenta kylkeä, jolloin sillä voi myös halutessaan lämmittää enemmän olohuonetta ja toinen taas kulkee oikeaa kylkeä, jolloin se lämmittää enemmän keittiötä. Talvella voi pitää auki molempia peltejä, jolloin koko uuni ja piippu lämpiää mahdollisimman tehokkaasti. Uunin sytyttäminen on myös helpompaa, kun pitää ns. kesäpeltiä auki, koska savukaasuilla on lyhyempi matka katolle, samalla myös piippu lämpiää tasaisemmin ja se ehkäisee lämpölaajenemisesta johtuvia halkeamia. Kuulostaa todella modernilta, mutta kaikki tämä on siis keksitty jo lähes sata vuotta sitten.

Lisäksi uuniin tulee minun mielestäni aika nerokas idea, uuninpesästä voi tiputtaa hiilet alas hellan pesään, jolloin uunin pellit voi sulkea ja lämpö varautuu paremmin. Samoin ruoanlaiton kannalta tämä on kätevää. Hiilet voi poltella turvallisesti loppuun hellan pesässä, jolloin myös sekin lämpiää.

Leivinuunin rakentaminen oli alunperinkin yksi niistä asioista, joita olen eniten odottanut, mutta tämä on ylittänyt kaikki odotukset. Todella vaikeaa edes pukea sanoiksi sitä miten innoissaan koko tästä projektista olen. Ehdottomasti yksi parhaista kokemuksista koko remontin aikana!

_MG_3789-web

_MG_3788-web