Projektien aikatauluista

Aloitin 16.7. purkamaan yläkerrasta piipun ympäriltä valaisin/pistorasiakoteloita. Purkutyöt eteni nopeasti kunnes kaikki irtoava oli irroitettu ja viimeiset osat vaatisi sähkömiehen käyntiä. Tuollaista varten ei kuitenkaan viitsi erikseen sähkömiestä hälyttää, joten asia jäi odottamaan keittiön valaisimien asennusta.

Sähkömies kävi 30.8. ja poisti turvallisesti sähköasennukset, jolloin pääsin purkamaan loputkin kotelot ja avaamaan lattiaa.

Kuukausi meni, että sain sahattua lattialankut auki ja irroitettua palkit. Näistä olenkin kirjoittanut aiemmin, joten ei siitä sen enempää. Jossain välissä kävin myös ostamassa valmiiksi lattialankut paikkaamista varten.

2.10. muurari tuli rappaamaan piipun välipohjan sisällä olevan osuuden. Hän myös ”liimasi” saneerauslaastilla ensimmäisen 50 mm kerroksen palovillaa piippuun kiinni. Villa loppui kuitenkin kesken, joten toinen kerros täytyi tehdä itse. Sen sain valmiiksi viime viikolla. Tein myös osittain jo tarvittavat tuennat lankuille.

Tänä viikonloppuna aloitin vihdoinkin sirkkelöimään friisilankkuja ja sovittamaan niitä paikoilleen. Tämä on aika hidasta, koska jokainen lankku täytyy muotoilla kokeilemalla. Lankkujen pohjaan täytyy sahata koloja vanhojen palkkien kiinnikkeille, höylätä viistoksi, koska palkit ovat hieman käyriä. Mikään kulma tai linja ei ole täysin suora, koska kuten kuvasta näkyy, piippu ei ole aivan tasareunainen.

_MG_4671-web.jpgLattian korjaus etenee vähitellen. Nyt on päästy jo sovittelemaan friisilankkuja paikoilleen. 

Tämä projekti alkoi 14 viikkoa sitten. En olisi koskaan osannut aikatauluttaa tälläistä työtä. Ensinnäkään alussa ei ollut minkäänlaista tietoa työn laajuudesta. Se selviäisi vasta kun lattian saa auki. Toisekseen, tämä arki nyt on mitä on. Lähes 100 päivän aikana on ollut ehkä 4 päivää, jolloin olen pystynyt remonttia oikeasti tekemään.

Asia on hyvin yksinkertainen. Lasten kanssa ei sirkkelin huudattaminen onnistu. On kokeiltu. Siis oikeasti on. Laitoin pikku-H:lle peltorit päähän ja yritin huijata leikkimään mahdollisimman kauas, mutta näköyhteyden päähän. Sain yhden laudan sahattua ja totesin että ei. Hän huomasi, että yritän tehdä jotain ja hirveä huutohan siitä tuli. Olen myös purkanut eteisen alakattoa lasten kanssa. Vienyt taas pikku-H:n turvallisen etäisyyden päähän, jotta mitään vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Parin paneelin jälkeen totesin että ei. Mikään ei sillä hetkellä ole kiinnostavampaa kuin juuri se mitä minä olen tekemässä. Olen myös yrittänyt maalata listoja lasten kanssa. Sama lopputulos kuin edellä. Paitsi että sormet maalissa. Muitakin yrityksiä on ollut, mutta ei se oikeastaan muuta asiaa mihinkään. Ei se vain onnistu.

Teemme molemmat tällä hetkellä osittaista työtä ja hoidamme pikku-H:ta kotona vuorotellen. Kun lisätään omat ja vanhemman lapsen menot, emme ole yhtäaikaa kotona käytännössä koskaan. Aikaa remontointiin on vain ja ainoastaan päiväunien aikana. Noille kultaisille minuuteille on ottajia vaikka muille jakaa. Esim. pyykkien pesemistä tai ruoan tekemistä ilman häiriötekijöitä. Saati sitten että ajan käyttäisi johonkin omaan, vaikka pianon soittamiseen tai lukemiseen. Eikä kovin huono vaihtoehto olisi nukkua itsekin päiväunet.

Projekteilla voi olla minun puolestani aikataulut ja suunnitelmat, mutta kun yhtälöön lisätään juuri kävelemään opetteleva taapero, ei niistä ole paljon iloa. Sen takia meillä on ollut yläkerran lattiassa reikä 3,5 kuukautta ja on varmaan vielä pari kuukautta eteenpäinkin.

Jos jollekkin tämä kyseisen projektin tarkoitus on vielä mysteeri niin lyhyt kertaus. Teimme uuden leivinuunin ja pönttöuunin alakertaan. Alapuolelta kokeillessa hormissa tuntui parissa paikassa hieman irtonaisia tiiliä, jolloin pelkkään kaksinkertaiseen tiililimitykseen perustuva paloeristys välipohjan kohdalla ei ole aivan riittävä. Määräysten mukaan hormin sisäpinnasta tulee olla 230 mm palava-aineiseen rakennusosaan. Varmuuden vuoksi tiilen ulkopinta rapattiin, jotta siitä tulee tiivis ja puiset palkit siirrettiin 100 mm päähän piipusta niillä sivuilla, joilla irtonaisia tiiliä tuntui. Väli täytettiin palovillalla, joka liimattiin tiiviisti saneerauslaastilla kiinni piippuun. En tiedä olisiko viranomaiset koskaan edes vaatineet mitään tälläistä, mutta muurari halusi tehdä asian kunnolla ja minäkin otan paloturvallisuusasiat vakavasti, joten näin tehtiin.

Ruuvauskärjet

Tarkoitan niitä pieniä juttuja, joille ei kaikilla myyjillä ole edes kunnon nimeä. Palasarja. Mikä ihmeen pala? Englanniksi niitä kutsutaan nimellä bit, joten alunperinkin huono nimi on tietysti pitänyt kääntää palaksi. Pala on todella huono nimi. Se ei kerro mitään. Löysin onneksi myös vaihtoehtoisen nimityksen, ruuvauskärki. No, juuri sitähän ne ovat. Paljon kivempi mennä rautakauppaan kysymään ruuvauskärkiä kuin epämääräistä palaa.

Ne ovat siis niitä pieniä juttuja, joita laitetaan ruuvinvääntimen päähän. Ilmeisesti ainoa myyntikeino niissä on erilaisten osien lukumäärä. Niitä myydään noin 10-20 euron sarjoissa, joihin yritetään keksiä mahdollisimman monta erilaista palaa. Parhaimmillaan taidetaan mennä reilusti yli sadan. Niitä on siis aivan liikaa, eikä yksikään taatusti istu juuri siihen ruuvinkantaan mikä pitäisi saada avattua. Kun luulee löytäneensä oikean, se kuitenkin pyörähtää ympäri ja kärki kuluu samantien sileäksi, jonka jälkeen kyseisellä palalla ei tee enää yhtään mitään. Onneksi on kuitenkin 99 muuta epäsopivaa kärkeä jäljellä..

Kun entropian määrä jossakin asiassa menee tietyn pisteen yli, minun on aivan pakko ottaa asia hallintaan. Nyt jäi niin sanotusti viimeisen kerran pala kurkkuun kiinni. Päätin että hankin kerralla kunnolliset ruuvauskärjet, joilla pärjää remonttihommissa ilman ylimääräistä tuskaa. Kuten aiemmassa postauksessani Työkaluiloa mainitsin, ilman kunnollisia työkaluja, ei remontista tule mitään muuta kuin mielipahaa. Hyvillä ja oikeilla vehkeillä se on jopa mukavaa.

_MG_4634-web.jpgTyökalupakista löytyi tälläinen kasa käyttökelvottomia ruuvauskärkiä. Oli jo aikakin siivota. 

Tässä talossa on tullut vastaan noin miljoona ruuvia, joista joka kolmas on ollut erilainen verrattuna viereisiin, sekä kaikkiin aiempiin ruuveihin. Voisi hyvin kuvitella, että tuollainen yli sadan ruuvauskärjen sarja olisi se oikea hankinta. Mutta ei. Ruuveja on toki tuhansia erilaisia kierteineen, kantoineen ja materiaaleineen, mutta hahlotyyppejä, eli siis niitä erilaisia kuvioita, joihin meisseli tökätään, on yleisesti käytössä oikeastaan kolme: Philips-ristipää (PH), Pozidriv-ristipää (PZ) ja Torx. Phillips on se perinteinen ristipää, pozidriv on ristipää, jossa on pienet viisteet sisänurkissa ja torx on se rattaan muotoinen, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana yleistynyt huomattavasti. Perinteistä talttapäätä ei ihan hirveän usein tule vastaan, toki sellaisiinkin on hyvä varautua. Kuusiokoloa käytetään huonekaluissa ja esim. polkupyörissä paljon, mutta täytyy myöntää, että harvemmin olen niitäkään akkukoneella kasannut.

Ristipääruuvien hahlon koko ilmoitetaan numerolla 0-4. 0 on pienin ja 4 isoin. Remppahommissa eniten tulee vastaan 1 ja 2 -koon ruuveja. Torx-ruuveissa on koot merkitään T-10, T-15, T-20, T-25, T-30 ja T-40. Näitä tulee vastaan harmillisesti aika tasaisesti ainakin tuonne T-25:n asti.

Periaatteessa aika pitkälle pärjää, jos työkalupakista löytyy PH1-3, PZ1-3 ja T-10-25. Lisäksi kaksi eri kokoista talttaa. Pieni ja iso. Yhteensä 12 kärkeä. Oikeanlainen pää löytyy todennäköisesti paljon helpommin noiden joukosta, kuin jos vaihtoehtoja on 100. Porkkanana tässä on tietysti se, että kun kärkiä on vähemmän, voi ostaa myös laadukkaampia ja kestävämpiä. Halpiskärjet kuluvat hetkessä käyttökelvottomaksi, eivätkä välttämättä alunperinkään istu kunnolla ruuvin kantaan.

Wera valmistaa laadukkaita työkaluja ammattilaisten käyttöön ja kun etsin netistä tietoa laadukkaista ruuvauskärjistä, tuo nimi tuli vastaan usein. Kärkiä saa ostettua yksittäin, jolloin voi ostaa juuri omaan käyttöön sopivat, eikä yhtään ylimääräistä. Heillä on myös fiksu värikoodaus kärjissä, jolloin yhdellä silmäyksellä löytää juuri oikean osan. Punainen on PH, musta PZ, vihreä Torx, sininen kuusiokolo ja keltainen taltta. Jokaisessa kärjessä on pieni värillinen panta, jossa on lisäksi koko. En osaa omia kokemuksia vielä sanoa, mutta yritys ainakin vaikuttaa siltä, että se haluaa tehdä juuri sen oman juttunsa, eli ruuvimeisselit ja muut vääntötyökalut, mahdollisimman hyvin. Se millä tavalla vaikkapa noihin ruuvauskärkiin on panostettu verrattuna muiden merkkien pelkällä määrällä myyviin sarjoihin antaa hyvin viitteitä tuotteiden laadustakin. Ostin kokeeksi muutaman peruskärjen, PH2, PZ1 ja 2 sekä T-10. Kun lukaisin heidän esitteitään, kannattaisi ostaa myös heidän ”bit holder”, koska se ilmeisesti osallistuu jollakin tavalla vääntökuormien jakamiseen. Otetaan kokeiluun.

Samalla inventoin oman ruuvauskärkirasiani, johon on koottu kaikki erilaisista työkalusarjoista tulleet osat. Sieltä löytyikin aikamoinen kasa käyttökelvottomaksi ajettuja kärkiä, jotka kuuluvat oikeastaan roskikseen työkalupakin sijaan. Kaksoiskappaleista valitsin hyväkuntoisimman ja loput siirsin syrjään. Rasia siistiytyi huomattavasti ja samalla tuli hieman tutustuttua ruuvien maailmaan. Nyt oikean kärjen löytäminen vaikuttaa huomattavasti helpommalta kuin aiemmin.

Selvennyksenä vielä, että minulla ei ole minkäänlaista yhteistyötä Weran tai minkään muunkaan mainitsemani tuotteen tai yrityksen kanssa. Jos sellaisia joskus tulevaisuudessa tulee, mainitsen asiasta erikseen.

Työkaluiloa

On ihme, etten ole kahden vuoden remontin aikana kirjoittanut yhtään postausta työkaluista. Jokainen remonttia elämänsä aikana itse tehnyt varmasti allekirjoittaa tämän: vääränlaisilla tai huonoilla työkaluilla remontin tekeminen on yhtä tuskaa.

Remonttikuluistamme kohtalainen siivu on mennyt työkalujen ja tarvikkeiden hankintaan, sillä entuudestaan niiden valikoima oli pienehkö: pikkuinen ruuvinväännin, Dremel ja epämääräinen kasa ruuvimeisseleitä. Remontin aikana on tullut hankittua mm. katkaisusirkkeli, monitoimityökalu, akkuporakone, sorkkarauta, poranteriä, isompi sorkkarauta, pensseleitä, tapettiharja, maalausteloja, maalinkaapimia, maalivispilä, hiomapaperia (paljon), mittanauhoja, a-tikkaat + millon mitäkin. Lisäksi edellinen asukas jätti meille työmaaimurin, höylän, pistosahan, käsisirkkelin, hiomakoneen ja yläjyrsimen, joista osa olisi pitänyt joka tapauksessa hankkia. Työkaluja onkin kertynyt jo yksi kirjahyllyllinen, vaikkei siinä taida olla edes kaikki. Silti lähes aina kun siirtyy tekemään jotakin uutta työvaihetta, huomaa ettei työskentely jostain syystä oikein tahdo sujua, kunnes tajuaa, että yrittää taas tehdä jotakin jollakin mihin sitä ei todellakaan ole tarkoitettu.

Jouduin avaamaan yläkerran lattiaa piipun ympäriltä, koska siinä olevat puurakenteet täytyy siirtää 100 mm päähän tiilen ulkopinnasta. Nyt ne ovat osin 50 mm päässä. Lisäksi pönttöuunin päällä oleva piipun liittymä täytyy rapata, jotta siitä tulee tiivis. Koska yläkerrassa on ihan siisti mäntylankkulattia, en halua tuhota sitä yhtään enempää kuin on pakko. Ajatuksena on katkaista lankut piipun ympäriltä ja korjata se ns. friisilankuilla, eli piippua kiertävällä lankulla, tai tässä tapauksessa kahdella, koska lattiaa täytyi avata sen verran paljon. Irroitin ensimmäisen lankun palasen monitoimityökalulla, jonka jälkeen näki missä lattianiskat menevät ja uskalsi ajaa pistosahalla. Sirkkeli olisi ehkä ollut nopeampi, mutta koska en tiennyt mitä kaikkea lattian alla menee, pistosaha tuntui vähemmän brutaalilta ja helpommin hallittavalta. Lopulta lattiassa oli aukko.

_MG_3960-web.jpg

Koko asia on painanut mieltäni jo jonkin aikaa, sillä pelkäsin sitä, että piipun vierestä menee pitkät, seinästä seinään kulkevat kantavat palkit, joiden siirtäminen, katkaiseminen tai oikeastaan mikä tahansa muukin kuulostaa hirvittävältä. Ei pelkästään työmäärän vuoksi, vaan koska ylipäätänsä kantaviin rakenteisiin kajoaminen on vanhassa talossa hieman kyseenalaista ja oikeastaan myös luvanvaraista. Lisäksi se olisi tarkoittanut käytännössä koko yläkerran menemistä remonttiin. Helpotuksekseni huomasin, että liian lähellä kulkevat palkit ovat piippua kiertäviä välipalkkeja, jotka kannattelevat ainostaan lattialankkuja. Lisäksi ne ovat sen verran lyhyitä, että avaamalla lattiaa kahden 145 mm lankun leveyden verran, niihin pitäisi päästä käsiksi. Kaksi lankkua vaikutti vielä ihan siistiltä ja mahdolliselta korjaukselta.

_MG_4040-web.jpgFriisilankkujen mallailua. Tarkoituksena on korjata aukko kahdella lankkurivillä. Kulma sahataan jiiriin. Lankkujen kiinnitykseen täytyy keksiä luovia ratkaisuja. 

Seuraava ongelma oli kuitenkin se, että millä ihmeellä saan nuo lankut irti tilassa, johon juuri ja juuri mahtuu käsi. Lankut oli paksuilla vanhoilla nauloilla kiinni viereisissä palkeissa, sekä myös alakerran helmipaneeleissa (tai ehkä ennemminkin toisinpäin) alapuolelta naulattuna. Ainoa mahdollisuus olisi katkaista naulat, mutta miten? Sattumalta muurari oli tulossa käymään naapurissa, joten pyysin hänet samalla vilkaisemaan tätä meidän avattua lattiaa. Hän ehdotti että nauloja voisi kokeilla katkaista puukkosahalla, jollainen löytyi häneltä auton takakontista ja sain ystävällisesti lainata kyseistä menopeliä. Metalliterällä paksutkin naulat napsahti hetkessä poikki. Aivan mahtava työkalu! Puukkosahaa kutsutaan joskus myös rosvosahaksi, olen ennen aina nauranut nimitykselle, mutta enää en sitä ihmettele. Tuolla pääsee hetkessä vaikka seinästä läpi!

Paneelit sen sijaan sai irti monitoimityökalulla, jonka terän sai helposti työnnettyä lankun ja paneelin väliin ja naulat poikki. Terän sai käännettyä vieläpä sellaiseen asentoon, että työ sujui ihan normaalilta tuntuvassa asennossa. Yhteen naulaan ei mikään työkalu kuitenkaan yltänyt. Olisi niihin varmasti ollut pidempiä teriä saatavilla, mutta malttamattomana päädyin katkaisemaan sen ns. perinteisesti, eli aivan väärillä työkaluilla ja aivan väärällä tavalla. Irroitin metallikäsisahasta terän ja pelkällä terällä sahasin aivan mahdottomassa asennossa kädet veressä vähintään puoli tuntia, jotta sain tuon yhden naulan poikki. Mitä tästä opin. Oikeilla työkaluilla remontin tekeminen sujuu ja on jopa mukavaa, väärillä ei. Näin se vain on.

_MG_4034-web.jpgReikä lattiassa ja siirrettävä lankku irroitettuna.

Joka kerta kun olen ostanut jonkun kalliin uuden vempeleen, olen tuntenut siitä hieman syyllisyyttä. Ehkä sen vuoksi, että uusien juttujen ostaminen on minusta kivaa. Ehkä sen takia, että en ole aina varma onko hankinta oikeasti tarpeellinen. Ja tietysti sen takia, että siihen kuluu paljon rahaa, jolle olisi varmasti muutakin käyttöä.

Virheostoksiakin on toki tullut. Ensimmäinen hankkimani sorkkarauta oli auttamatta liian pieni lattialankkujen irroittamiseen. Työergonomia oli hirveää ja rasitti selkää. Ostin heti perään isomman ja työ muuttui taas paljon helpommaksi. Pienemmälle sorkkaraudalle on tosin ollut myöhemmin runsaasti muuta käyttöä. Lankkujen irroittamisen aikoihin ostin heräteostoksena puupölkkyjen katkaisuun tarkoitetun rautakiilan. Se osoittautui aika kömpelöksi käyttää ja ostos on kieltämättä jäänyt harmittamaan.

Muuten kaikki on ollut oikeasti tarpeen, jopa välttämätöntä. Pienestä ruuvinvääntimestä oli jatkuvasti akku lopussa, mikä hidasti huomattavasti työntekoa. Siinä ei myöskään riittänyt vääntö isompiin ruuveihin, mitä tässä talossa on käytetty paljon. Uusi akkuporakone on mukava käyttää ja olen todella tyytyväinen, että tuli ostettua hyvä sellainen, eikä halvinta mitä kaupasta saa. Ilman sirkkeliä listojen tekeminen on käytännössä mahdotonta. Monitoimityökalukin on lunastanut paikkansa, erityisesti tuossa viimeisimmässä hommassa. En keksi oikein mitään muuta keinoa millä tuollaisen homman olisi saanut tehtyä. Myös aiemmin hankkimani Dremel on ollut ehdoton mm. pienten kolojen tekemisessä listoihin, lattialankkujen hiomisessa yms. Kulmahiomakonetta eli rälläkkää en omista, mutta dremeliin saa pikkuisen katkaisulaikan, jolla on tähän mennessä pärjännyt.

Tässä elämäntilanteessa jokainen asia, joka säästää aikaa ja/tai hermoja on kullanarvoinen. Remontoidessa molempia saa tuhlattua yllin kyllin, erityisesti vääränlaisilla välineillä. Rohkaisuna siis kaikille, jotka tyhjentävät remonttikassaa uusiin leluihin, älkää murehtiko, teette vain palveluksen itsellenne ja muille.

Hei, meillä on valot!

On kulunut jo puolitoista vuotta siitä, kun aloittelimme keittiöremonttia. Ensimmäisten työvaiheiden joukossa oli katon halltex-levyjen poistaminen. Samassa yhteydessä lähti katosta kaikki valaisimet. Kesällä on valoisaa, joten asia ei paljon mieltä vaivannut. Sitten tuli syksy, ja sitten talvi. Keittiössä olen  muutenkin talvisin pitänyt kirkasvalolamppua, joten se toimi myös yleisvalona. Suoraan sivusta tai hieman alaviistosta tuleva valo on aika häiritsevää, eikä oikeastaan edes valaise sitä, mihin valoa tarvitsee. Työtasoa, ruokapöytää jne. Talvesta kuitenkin selvittiin ja alkoi tulla taas luonnonvaloa, joten asialla ei jälleen tuntunut olevan mitään kiirettä. Kunnes kesälomat loppuivat, ilmat alkoivat viiletä ja puiden lehdet muuttua yhä enemmän keltaisen ja punaisen sävyisiksi. Nyt tälle asialle täytyy tehdä jotakin.

Parastahan tässä on se, että valaisimet ovat riippuneet katosta jo ainakin vuoden. Niistä puutui enää sähköt. Olkkarinkin sähkötyöt tehnyt sähkömies suostui tulemaan vielä takaisin ja sai valaisimille ja katkaisijoille vedettyä sähköt ja pari muutakin pientä juttua yhdessä illassa. Nyt meillä sitten on keittiössä ihan oikeat valot, ylhäältä alaspäin tuleva, miellyttävä, häikäisemätön valo. Ihminen osaa tarvittaessa olla onnellinen hyvinkin pienistä asioista.

Erityisen hienoa oli vihdoinkin nähdä miten keittiön työtason valaistus toimii. Ja sehän toimii juuri niin kuin oli tarkoituskin. Työskentelyvaloa tulee hyvin ja valaistus näyttää kivalta. Katosta riippuva Hayn 30 degree -valaisin tulee ruokapöydän päälle ja saa kaveriksi vielä ainakin toisen samanlaisen, riippuen miltä keittiö alkaa näyttämään kunhan uusi ruokapöytämme saapuu.

Keittiön listoitus jäi vaiheeseen, koska takaseinän listan taakse tuli työtason valaisimien johdotukset. Nyt listojakin voi taas jatkaa. Olkkarin puolellakin vanhan ”tarjoiluaukon” taustapuolen voi nyt levyttää ja tehdä valmiiksi, koska sen sisään jäävä pistorasia on nyt kytketty.

_MG_4024-web_MG_4017-web

Keittiön koristelua

Olen haaveillut keittiöön sellaista ”seinätankoa”, johon saisi roikkumaan keittiövälineitä. Lieden vieressä oleva seinä on tuntunut sopivalta paikalta tuollaiselle ja nyt kun seinä on valmis, niin olen yrittänyt mukavan näköistä kapistusta etsiä. Ajatuksena oli messinginvärinen putki, johon sitten saisi roikkumaan S-koukuilla erinäisiä keittiövälineitä. Valmista tuotetta ei oikein löytynyt, kaikki oli vääränlaisia, ruostumatonta terästä, väärän kokoisia, liian heiveröisiä, jotta niihin uskaltaisi oikeasti ripustaa vaikka kattiloita roikkumaan, tai milloin mitäkin. Pinterestistä löytyy hienoja kuvia tangoista, jotka on tehty kuparisista vesiputkista, mutta ne tuntuivat vähän liian teennäisiltä tähän paikkaan. Yritin myös etsiä muunlaisia ratkaisuja, jolla olisi saanut messinkitangon seinään kiinnitettyä, mutta mitään luontevaa ei oikein tahtonyt löytyä.

Ajattelin asiaa uudestaan ja syntyi jonkinlainen visio tammisesta levystä, johon olisi kiinnitetty koukkuja tai nuppeja. Tammilista näytti hyvältä harmaata seinää vasten, mutta siihen ei oikein löytynytkään paikallisista rautakaupoista sellaisia koukkuja, joita olin mielessäni visioinut. Ostettiin kuitenkin tuollaisia mustia hieman takoraudalta näyttäviä koukkuja, mutta ne eivät sitten oikein istuneet tammilistaan. Hetken aikaa mallailtuani ajattelin, että ehkä vain ruuvaan koukut suoraan seinään kiinni.

Lopputulos on kuitenkin aikalailla sitä mikä oli tarkoituskin, sillä monenlaiset keittiövälineet ovat se visuaalinen juttu tässä, eikä varsinaisesti se, mistä ne roikkuvat. Tämä nyt oli vähän tämmöinen trendijuttu, mutta minusta ihan kivannäköinen. Tykkään sitä paitsi ruoanlaitosta ja siihen liittyviä asioita on kiva pitää esillä. Mutta saa nähdä mitä noissa koukuissa tulemme ajan kanssa pitämään. Ehkä enemmänkin puuhellan ja leivinuunin kanssa tarvittavia asioita, patalappuja, leipälapioita yms.

_MG_3953-web2

Yksi seinä kerrallaan

En tiedä onko muilla remontin tekeminen samanlaista, mutta meillä on tullut jostain syystä tavaksi edetä yksi seinä kerrallaan. On aika huvittavan näköistä kun saman huoneen eri seinät saattavat olla hyvinkin eri vaiheissa. Toinen on täysin valmis, ja toinen suurinpiirtein rangalla. Laitoin tuohon keittiön ja olohuoneen väliseen seinään huokolevyt osittain noin vuosi sitten, jotta keittiön kaapit saa asennettua niitä vasten. Siihen se sitten jäikin. Nyt sitten saatiin viikossa seinästä aukko umpeen, tapetoitua, maalattua ja listatkin paikoilleen (no joo, kattolistat puuttuu). Nyt keittiössä on siis jo kaksi valmista seinää, enää kaksi jäljellä. Kun joka puolella on tottunut näkemään keskeneräisiä asioita, yhdenkin seinän valmistuminen tuntuu suurelta edistykseltä.

Seinän lisäksi pari muutakin pikkujuttua tuli tehtyä loppuun. Olohuoneen puolella yksi valokatkaisija on roikkunut vuoden katosta koukun varassa. Nyt kun oviaukko ja listat on paikoillaan, sai myös katkaisijan vihdoinkin kiinnitettyä.

Toinen asia, mikä on ollut to do -listalla jo pitkään, on ilmanvaihdon parantaminen. Tilanne on ollut se, että kellarin kylpyhuoneessa on yksi korvausilmaventtiili. Poistoja hormin kautta on mennyt yksi wc:stä ja toinen yläkerrasta. Lisäksi olen pitänyt pönttöuunin peltejä auki. Painovoimainen ilmanvaihto toimii kyllä itsestään, mutta kyllä senkin tulisi toimia hallitusti. Korvausilmaa on siis tähän mennessä tullut todennäköisimmin kellarin kautta, koska siellä räppänät ovat auki. Sanotaan, että painovoimaista ilmanvaihtoa säädetään korvausilman määrää säätämällä ja nyrkkisääntönä voinee pitää, että jokaiseen oleskelutilaan tulisi olla yksi säädettävä korvausilmaventtiili. Tein nyt alkuun keittiöön uuden lautasmallin venttiilin. Todennäköisesti lisätään vielä myöhemmin toinen olohuoneeseenkin.

Ei tullut valitettavasti otettua yhtään kuvia itse venttiilin asennuksesta. Yritin itsekin etsiä ohjeita netistä, mutta sellaisia ei oikein tahtonut löytyä. Korvausilmaventtiili suositellaan laitettavaksi ikkunan yläpuolelle, koska ikkunapatterista nouseva lämmin ilma sekoittuu tällöin ulkoa tulevaan viileään ilmaan, jolloin vedontunne vähenee. Taloyhtiössämme venttiilit on asennettu pääasiassa ikkunan yläkarmin tasalle ikkunan  viereen, joten siihen minäkin sen laitoin. Hirsitalossa joutuu joka tapauksessa menemään hirren läpi, joten kohdalla ei ole niin väliä, mutta rankatalossa pitää venttiilin osua rankatolppien väliin. Porasin aluksi pitkällä 5 mm poranterällä seinästä läpi, eikä osunut tolppaan. Sitten aloin poraamaan ympärille uusia reikiä putken vaatima tila huomioiden ja varautuen siihen, että reikää joutuu sivusuunnassa siirtämään. Sattui hyvä tuuri ja rankatolppaa ei osunut lähellekkään.

Reijän tekeminen seinään kuulostaa helpolta, mutta sitä se ei kyllä ollut. Totesin, että reikäsaha on kaikkea muuta kuin oikea työkalu tuohon. Sillä saa kyllä ohueen levyyn tehtyä reijän ja ensimmäisestä levystä olisi varmasti päässytkin läpi, mutta sen jälkeen olisi mennyt hankalaksi. Koska tässä tapauksessa aukon reunoista ei tarvinnut tulla äärimmäisen siistejä, totesin parhaaksi tavaksi porata reikiä koko kehän ympäri. Tikkaiden päällä hankalassa asennossa lähellä kattoa sekään ei ole liian helppoa.

Koska ulkoseinä on paksu (tässä talossa tosin vain 25 cm), ei pelkästään sisäpuolelta poraaminen ole järkevää tai mahdollista. Ulkopuolelta piti siis lähteä vastaan. Siellä reikä on vielä korkeammalla ja piti tasapainotella pitkien nojatikkaiden päässä ja porata vasemmalla kädellä, koska tikkaita ei toiselle puolelle oikein saanut.

Jossain vaiheessa kävin ostamassa monitoimityökalun, koska porakaan ei näköjään ole ihan tarkoitettu tuohon tarkoitukseen. Voi olla, että olisi jäänyt reikä tekemättä ilman sitä. Tosin 3 metrin korkeudessa senkään käyttö vasemmalla kädellä yrittäen samalla pitää jostakin kiinni siltä varalta, että tikkaat kaatuvat, ei ole sieltä turvallisimmasta päästä.

Loppujen lopuksi seinässä oli oikean kokoinen reikä, johon sain työnnettyä läpivientiputken. Tiivistin reunat akryylimassalla ja laitoin venttiilit paikoilleen. Maalasin sisäpuolen venttiilin seinän värillä, joten lopputulos on yllättävänkin huomaamaton ja siisti.

_MG_3927-web_MG_3932-web_MG_3935-web

Keittiön remontti jatkuu

Nyt kun uuni on saatu valmiiksi, on ehkä aiheellista hieman jatkaa muutakin remonttia, jotta joskus saataisiin valmistakin. Olen kertonut aiemmin keittiön ja olohuoneen välisestä aukosta, joka on jo pidemmän aikaa odottanut lähinnä lopullista päätöstä mitä sille tehdään. Nyt purimme seinän alas asti, ehkä vain kokeilun vuoksi, miltä se tulisi näyttämään. Avaruus ja valoisuus lisääntyi huomattavasti, mutta ratkaisu tuntui liian vieraalta ja modernilta tähän taloon. Heti perään aloinkin laittamaan aukkoa umpeen. Ei se purkaminen silti ihan turhaa ollut, oikeastaan se helpotti uuden seinän tekoa, koska pääsi tekemään kunnollisen alustan huokolevylle jne.

Huokolevy esiliisteröidään vehnäjauholiisterillä. Liisterin tein Menolippu maalle -blogin ohjeen mukaan. Levyjen saumoihin laitettiin kassanauhapaperi, jonka reunat revittiin, päälle tulee Kymin palokärjeltä ostettu tasoitetapetti tai siis käytännössä vain painoväritön paperitapetti. Se sitten maalataan Uulan Into-sisämaalilla. Väriksi tulee sama tummanharmaa kuin keittiön taustaseinälläkin.

Joku saattaa ihmetellä, että miksi ihmeessä teemme näin? Eikö olisi helpompi laittaa vain kipsilevyä seinään? Syitä on monia. Ensinnäkin haluan suosia mahdollisimman päästöttömiä ja luonnonmukaisia materiaaleja. Puukuitulevy on myös akustisesti miellyttävä materiaali ja se sopii erinomaisesti hieman epätasaisille alustoille, toisin kuin kipsilevy. Vanhassa talossa liian tasaiset ja viimeistellyt pinnat pistävät silmään. Tavoitteena on saada seinästä luonteva osa taloa, joten materiaalivalinnoilla ja työmenetelmillä pyritään myös siihen. Lisäksi nämä materiaalit ovat halpoja ja niitä on mukava työstää. Koko talo on myös minulle eräänlainen koelaboratorio, jossa voi kokeilla erilaisia asioita, jotka ammatillisista tai muista syistä kiinnostavat.

Alla on kuva keittiöstä olohuoneeseen päin. Heti kun seinä oli laitettu umpeen, tuntui ratkaisu oikealta, näin sen pitääkin olla. Tiedän jo, että siitä tulee hyvä, kunhan saa maalattua ja listat paikoilleen. Pikkuhiljaa löytää myös uusia kuvakulmia, kun paikat alkaa valmistua. Keltainen keittiömme jää kuvassa vasemmalle, aukon takaa löytyy olohuone, jota onkin jo esitelty enemmän. Nurkassa uusi upea uunimme, josta puuttuu vielä huuva. Tarkkasilmäiset saattavat huomata pienen oranssin hehkun luukun raosta, aivan oikein! Olen polttanut uuninpesässä kynttilöitä kuivattamiseksi. Pikkuhiljaa tulta voi isontaa, tosin lopputarkastus pitäisi myös pitää.

Lisäys 9.7.2018

Sama paikka seuraavana päivänä. Seinä on tapetoitu makulatuuripaperilla ja aukon pielet levytetty. Listojakin on jo vähän leikelty ja mallailtu paikoilleen. Oviaukko kierretään jalkalistalla samalla tavalla kuin olohuoneessakin. Olen tainnut jossain vaiheessa mainita, että odotan tätä nimenomaista näkymää keittiöstä olohuoneeseen, nyt se alkaa pikkuhiljaa olla todellisuutta. Enää seinän maalaus tumman harmaalla ja listat paikoilleen.

Kuvassa näkyy myös keittiön korkeat kaapit, jotka on tainnut jäädä kaikista kuvista pois, juurikin tämän viereisen seinän keskeneräisyyden vuoksi. Olen ollut todella tyytyväinen uunin sijoittamisesta ”ergonomiselle” korkeudelle. Jos keittiön malli olisi ollut erilainen, olisin ehdottomasti laittanut myös astianpesukoneen hieman lattiatasoa korkeammalle. Oikeanpuolimmaisessa kaapissa on jääkaappi ja pakastin. Sokkelissa näkyy vielä reijät, jotka porattiin väliaikaisesti, koska emme löytäneet sopivaa säleikköä. Saa nähdä tuleeko tuolle koskaan tehtyä mitään.

_MG_3912-web