Lapsiperheenä kaupungissa

Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa tästä aiheesta. Olen tainnut joskus aloittaakin, mutta minulla on vähän huono tapa poukkoilla asiasta toiseen. Voi olla, että lopetan tekstin aivan eri aiheesta kuin mistä olen aloittanut. Jos olen eksynyt aiheesta todella pahasti, olen saattanut karsia kokonaan alun pois ja vaihtaa otsikon. Yritän kovasti kehittyä kirjoittamisessa, mutta liika keskittyminen usein katkaisee kokonaan sanojen virran. Mutta tässä se taas nähtiin, eksyin heti aiheesta.

Olen kotoisin taajama-alueen rajamailta ja hyvin sitkeänä mielikuvana on ollut oma talo omalla pihalla, luonnon ympäröimänä. Omia aikaisempia koteja valitessa kaupungin keskustasta on piirretty n. 5 km säteellä ympyrä, jonka ulkokehältä asuntoja on katseltu. Ei liian kaukana, mutta ei liian läheltäkään.

Viimeisten 5 vuoden aikana oma ajatusmaailma on kuitenkin muuttunut. Tai oikeastaan haluan ajatella, että se on laajentunut. Opiskelujen vuoksi on joutunut pohtimaan mitä asuminen ja koti merkitsee. Mistä tekijöistä se koostuu ja mitä eri vaihtoehtoja on tarjolla. Samaan aikaan maailmalla on tapahtunut/tapahtumassa melko iso muutos, kun jakamistalous yleistyy aina vain uusilla elämänalueilla. Itselläni ainakin omistamisen merkitys on muuttunut lähes täysin, vaikka ajatusmallit ja toimintatavat tavaran ja omaisuuden haalimiseen elääkin edelleen sitkeästi mielessä. Huomaan, että olen jälleen lipsumassa aiheesta, mutta tämä on niin mielenkiintoinen aihe, että pakko vielä jatkaa. Muistan erään keskustelun silloisen työnantajani kanssa ehkä n. 8-9 vuotta sitten. Musiikin suoratoistopalvelut olivat kovassa kasvussa. Tajusin, että musiikin omistamisen merkitys tulee muuttumaan täysin, kun ihmiset oppivat luottamaan siihen, että heidän haluamansa musiikki on aina saatavilla ilman, että siitä omistaa fyysistä kappaletta. Omistamisessa on kyse juuri tuosta luottamuksesta ja turvallisuuden tunteesta. Jakamistalous taas on mahdollista, kun luottamus ”markkinoihin” syntyy ilmiön yleistymisen kautta.

Nyt on ehkä aika vetää yhteys tämän kaiken ja asumisen välille. Kun mietin mihin kaikkeen omaa pihaa oikeastaan kaipaan, tajusin, että mikään niistä ei oikeastaan ole riippuvainen siitä onko piha oma. Minusta yksi pihan tärkeimmistä tehtävistä on olla näkymänä sisältä ulos. Se on monelle todella tärkeä ja vain näkymän omistaminen tuo riittävän varmuuden siitä, että se pysyy muuttumattomana. Muutoksissa pahinta on kuitenkin muutos. Kun on kiinnostunut oman alueensa kehittämisestä ja parhaimmillaan osallistuu sen suunnitteluun, eivät muutokset tule yllätyksenä ja oikeastaan ne tuntuvat enemmänkin mahdollisuudelta. Erityisesti pihan suhteen vaikuttamismahdollisuudet ovat monesti vain omasta halusta kiinni.

Korttelipiha
Korttelipiha rajautuu joka suunnalta rakennuksin tai aidoin. 

Toinen tärkeä asia on vapaa-ajan viettäminen, lasten leikkiminen ja ylipäätänsä oleskelu. Lasten kannalta iso, yhteinen, rajattu piha-alue on aivan mahtava. Korttelissa asuu paljon eri ikäisiä lapsia ja varsinkin kesäaikaan pihalta löytyy lähes aina leikkikavereita. Aikuisetkin löytävät kyllä juttuseuraa mikäli haluavat, mutta aivan varmasti saa myös vaikka lukea rauhassa kenenkään häiritsemättä.
Jos vertaa nykyistä korttelipihaamme aiemman asunnon ”omaan” rivitalopihaan, en keksi yhtään huonompaa puolta tai asiaa, jota ei enää pystyisi tekemään. Päinvastoin, nykyään pihalla tulee vietettyä huomattavasti enemmän aikaa. Ennen kävin vain muutaman kerran kesässä leikkaamassa nurmikon ja joulun alla virittelemässä jouluvalot.

Korttelipiha
Vehreällä pihalla ollessa unohtaa, että on lähes keskellä kaupunkia. 

Yksi asia mitä sijainnilla halusin ennen saavuttaa, oli asumisen väljyys ja omakotimaisuus. Halusin päästä asunnosta suoraan ulos. Nykyisessä kodissamme se toteutuu, mikä on todella harvinaista kaupunkialueella. Tämä liittyykin varsinaiseen aiheeseen. Lapsiperheitä saa parhaiten houkuteltua kaupunkiin asumaan tarjoamalla heille sopivia asuntotyyppejä. Asuntotuotanto on Suomessa hyvin monotonista, eikä vaihtoehtoja uudistuotannossa oikein tahdo löytyä. Vaihtelua alkaa löytyä vasta kun palaa historiassa taaksepäin ja se onkin yksi syy, miksi mekin päädyimme Satavuotiaaseen kotiimme.

Suojattu, puistomainen sisäpiha, suuret ja muuntojoustavat asunnot, laadukkaat ja monipuoliset yhteistilat ja omakotimaisuus, asuntojen avautumista moneen suuntaan, terasseja, inhimillistä mittakaavaa, kylämäisyyttä ja visuaalisesti rikasta ympäristöä. Miksei näitä piirteitä voisi tuoda myös uusiin asuinalueisiin?

Tärkeä asia on myös luonnonläheisyys. Aarniometsän ei tarvitse alkaa suoraan ulko-ovelta, mutta jonkinlainen kosketus luontoon täytyy olla. Vuodenaikojen vaihtelua täytyy pystyä seuraamaan niin sisältä kuin lähiympäristössäkin. Kevät tulee sulaneen maan tuoksusta ja siitä kun ympärillä alkaa vihertää. Korttelipihalla, puistoilla ja ulkoilualueilla on tässä asiassa ehdottoman tärkeä tehtävä.

Löysimme kodin, jossa kaikki nämä vaatimukset täyttyvät. Mutta niiden lisäksi torille on vain 900 metriä matkaa. Päivään tuli 2 tuntia lisää kun välimatkat lyhenivät. Noille kahdelle tunnille keksii helposti muutakin käyttöä kuin käyttää se paikasta toiseen siirtymiseen. Tässä elämäntilanteessa asumisratkaisu tuntuukin lähes täydelliseltä.

Mitä saa aikaan viikossa

Välillä on ollut päiviä, jolloin remppasaldoksi on jäänyt yhden pensselin ostaminen rautakaupasta. Ja niitä on edelleen. Teoreettinen maksimi remonttiajalle arki-iltoina on 4 tuntia. Välillä on kuitenkin pakko käydä hakemassa tavaraa. Itseasiassa joskus tuntuu siltä, että suurin osa ajasta menee nimenomaan asioiden kantamiseen paikasta toiseen. Rautakauppareissuun menee helposti tunti tai pari, varsinkin kun tulee tosiaan seilattua hyllyjen välejä yrittäen samalla miettiä mitä kaikkea muuta tarvitsee, jotta ei tarvitsisi tulla takaisin heti huomenna. Jos tulee syötyä päivällistä (mikä usein tarkoittaa tässä tilanteessa vohveliraudalla lämmitettyä jotakin), käytännössä aikaa jää 1-3 tuntia.

Ei ole ihme, että välillä tuntuu, ettei mikään oikein edisty. Silti kun katsoo vaikka tilannetta viikko sitten ja vertaa nykyhetkeen, niin paljon on tapahtunut. Lattia on saatu eristettyä, ilmansulkupaperi on asennettu ja lähes kaikki lankut hiottu ja paikoillaan.

Tästä viikko eteenpäin, niin keittiökalusteet pitäisi olla asennettuna, osa seinistä maalattu, keittiökalusteisiin liittyvät sähkötyöt tehty, mahdollisesti myös vesi- ja viemärikytkennät.

_MG_2889-web
Keittiön lattia alkaa palautumaan takaisin.

Keittiön taustaseinään tilasin Kymin Palokärjeltä Kalmarsands Oljefabrikin pellavaöljymaalia. Väri on tumman harmaa NCS S 6500-N. Tarkoitus oli testata ensin sävyä, mutta kun Uulan sisäöljymaalia ei pysty sävyttämään noin tummaksi, eikä muuta sopivaa maalia paikallisesta rautakaupasta löytynyt, päätin tilata maalin netistä. Toki sitä voi edelleen testata, mutta toimitusaikojen vuoksi ei kovin montaa purkkia viitsisi tilailla. Toivotaan siis että sävy toimii. Tumma sävymaailma jatkuu keittiössäkin, mikä korostaa entisestään keltaisia keittiökalusteita. Vähän kieltämättä jännittää, miltä lopputulos tulee näyttämään. Ainakaan se ei ole tylsä.

tempcolorimg-19
Keittiön seinien väri. NCS S 6500-N

On se tämäkin työmaa

Jos joku miettii miten arki ja remontti sovitetaan aikataulullisesti yhteen niin voin kertoa hieman tästä päivästä, joka kuvastaa hyvin kaikkia muitakin päiviä.

Herään aikaisin, tunnin tai pari ennen töihin menoa. Silloin ei voi hiomakonetta huudattaa, mutta periaatteessa hiljaisia hommia kuten maalaamista pystyisikin tekemään. Tuo on kuitenkin ainoa oikeasti vapaa aika koko päivän aikana, joten pääasiassa aika menee siihen että luen rauhassa lehden ja soitan pianoa (en voisi olla tyytyväisempi pianon silent-ominaisuuteen). Tänään sain kuitenkin sen lisäksi tehtyä tilauksen listoista olohuoneeseen ja keittiöön. Ne tulevat lähes paikalliselta Tillmanilta, jonka profiilivalikoima on enemmän kuin kattava. Sieltä löysin alkuperäisten mallien kaltaiset jalka- ja kattolistat.

Tarkoituksena oli tänään ehtiä paikata ja kitata olohuoneen kolmas seinä, jotta pääsisi sitäkin maalaamaan. Sitä varten täytyi kuitenkin lähteä ostamaan 9 mm kipsilevyä, jota ei tosin tarvitsisi kuin pienen palasen.

Työpäivän ja lapsen hoidosta hakemisen ja ruokkimisen jälkeen siis rautakauppaan. Siellä haahuiltiin jonkin aikaa yrittäen muistella samalla mitä kaikkea muuta tarvitsisi ostaa. Muuta ei tullut mieleen kuin pieni pensseli, edellinen unohtui viimeisen maalauskerran jälkeen a-tikkaiden päälle ja kuivui pilalle. Varastolta sain ilmaiseksi repäistä palan rikkoutuneesta kipsilevystä, ei tarvinnut onneksi ostaa kokonaista.

Takaisin kotiin tultuani muistin, että pakettiautokin täytyisi saada tyhjennettyä, koska kohta pitäisi päästä hakemaan tavaraa kuten em. listat. Perä on kuitenkin täynnä polttopuita. Niitä hetken aikaa siirreltyäni huomaan, että kello onkin jo sen verran, että täytyisi mennä laittamaan lapselle iltapalaa.

Mitä saa siis yhden päivän aikana aikaan? Ostettua yhden pensselin, haettua pienen kipsilevyn palasen ja kirjoitettua yhden sähköpostiviestin. Näin tämä työmaa etenee. Pikkuhiljaa.

Välivalmistuminen

Remontti seisahtui hetkeksi, jotta saimme vietettyä 4-vuotissynttäreitä. Siivosimme pölyt, suojamuovit ja työkalut hetkeksi pois ja laitoimme tavaroita paikoilleen. Lattia oikeastaan näyttää aika valmiilta jo nyt! Ei olisi ihan mahdoton ajatus jättää sitä tuollaiseksi. Kun listat laittaisi paikoilleen, seinät maalaisi ja muuten kaikki olisi kunnossa, niin lattian pieni rustiikkisuus voisi toimia oikein hyvin. Oikeastaan pidän puunvärisestä lattiasta jopa maalattua enemmän ja oikeastaan viereisen huoneen uusittavan lattian yhdistäminen vanhaan olisi aika kiehtovaa. Toisessa huoneessa on siis lattiana luja-levy tai vastaava, joka on tarkoituksena vaihtaa Domus Classican kuusilankkuihin. Toisaalta kävin juuri eräässä kodissa, jossa oli lähes samalla sävyllä maalattu lautalattia kuin meidän sunnittelemamme ja sekin oli kyllä todella viehättävä.  No, katsotaan, ehkä tämän asian kanssa ei kannata kiirehtiä, maalata voi kyllä myöhemminkin.

Tuosta toisesta huoneesta sen verran, että nyt kun olohuone on ollut jonkin aikaa käytössä, olikin sopiva väli purkaa sieltä edellisen asukkaan rakentama makuuhuoneen sängynpääty ja kaapistot pois, jotta saamme siitä tehtyä väliaikaisen olohuoneen. Tähän saakka se on ollut lähinnä huonekaluvarasto. Purkamisessa olikin hommaa, sillä se oli rakennettu enemmän kuin huolellisesti. Sängynpääty oli seinässä kiinni 22:lla 5 tuuman ruuvilla. Kaikki näkyvät ruuvit oli upotettu ja viimeistelty puisella tulpalla. Jos koko talo olisi joskus romahtanut niin pystyyn olisi jäänyt piippu ja sängynpääty! Halusin kuitenkin purkaa kaiken ehjänä, jotta mm. siskonpaneeleja, ovia yms. voisi käyttää uudelleen. Runkona käytetyistä 2×2 soiroista taas voisi tehdä kellariin hyllyjä tms.

Lopulta sain kuitenkin purkuhommat valmiiksi ja nyt voisi pikkuhiljaa siirtyä taas jatkamaan tuota alkuperäistä projektia ja alkaa irroittamaan lattialankkuja. Hieman touhu epäilyttää, sillä missään nimessä en halua tuhota lattiaa.

Toinen asia, johon en ole vielä jaksanut oikein paneutua on katto. Halltexien alla on helmipaneeli, jotka pitäisi kai olla ihan hyvässä kunnossa. Katon maalaamisesta olen kuullut kauhutarinoita, mutta kai siitäkin ainakin kerran elämässä selviää. Halltexit on laitettu aikoinaan laitettu suoraan kattolistan kylkeen irroittamatta niitä, joten voi olla, että nekin paljastuu ihan käytettäväksi hiomisen ja maalaamisen jälkeen.

_mg_2311-webVäliaikainen synttärisisustus remontin keskellä.

Muutto

Tämä blogi on lähtenyt hitaasti liikkeelle. Ensimmäisestä kirjoituksesta on vierähtänyt kohta pari kuukautta. Yksi syy on se, että kauppojen tekemisen jälkeen jouduimme odottamaan kuukauden lunastusoikeuden vuoksi. Samaan aikaan kuitenkin myimme edellisen kotimme ja ainoa varma asia oli se, että tulemme muuttamaan. Minne? Se selviäisi vasta myöhemmin…

Lunastusaika meni kaikista helpoiten jatkamalla arkea ja yrittämällä olla ajattelematta jatkuvasti asiaa. Sen takia ei tullut kirjoitettuakaan tänne, vaikka aihe olisi kyllä ollut mielenkiintoinen. Ehkä siihen voi myöhemmin vielä palata. Lopulta lunastusaika kuitenkin päättyi, ja saimme vihdoinkin varmuuden siitä, että asunto on todella meidän.

Sen jälkeen aika on mennyt pakkaamiseen ja  ylimääräisistä tavaroista luopumiseen. Viimeiset viikot olemme asuneet laatikoiden ja tavaravuoren keskellä, nukkuneet lattialla huonolla patjalla, koska ensimmäinen asia mistä päätimme luopua, oli vanha sänky. Huomenna tai viimeistään ylihuomenna pääsemme vihdoinkin muuttamaan. Kaaos alkaa taas pikkuhiljaa muuttua järjestykseksi.

Kaiken tämän keskellä, ei ole juuri tullut ajateltua itse pääasiaa. Sitä, että me todella muutamme. Luovumme vanhasta kodistamme ja saamme tilalle jotain uutta, täysin tuntematonta. Sitä ei voi oikeastaan etukäteen tietää, minkälainen uusi koti tulee olemaan. Nyt ajatukset alkaa pikkuhiljaa siirtyä siihen, mitä haluamme ja toivomme, miten asunnosta tulee nimenomaan meidän kotimme?

Muutaman päivän päästä myös tämä blogi siirtyy enemmän konkretiaan, kun pääsemme ottamaan kuvia lähtötilanteesta ja ehkä myös kirjoittamaan hieman ideoista ja ajatuksista mitä siihen liittyy.

Satavuotias koti

Koko blogi perustuu valheelle. Kyseessä ei ole satavuotias koti. Tarkalleen ottaen se on rakennettu vuosina 1922-1923. Sata vuotta tulee siis täyteen vasta muutaman vuoden kuluttua. Yhdeksänkymmentäneljävuotias koti ei kuitenkaan kuulosta yhtä pätevältä.. Ja jonain päivänä tuo maaginen raja tulee vielä vastaan.

Mikä sitten on satavuotias koti? Se on vanhempi kuin suurin osa maan päällä elävistä ihmisistä. Siinä ajassa talossa on kerennyt tapahtua vaikka mitä. Asukkaita on tullut ja mennyt. Se on sodan aikana joutunut pommituksen kohteeksi, siihen on törmännyt rekka. Se on ollut purku-uhan alla, mutta onneksi säästynyt. Juuri tuo historia, pysyvyys, tarinat ja kerrostumat tekevät siitä mielenkiintoisen. Talo on kokenut huomattavasti enemmän kuin me, se jos mikä herättää kunnioitusta. Me olemme liittymässä osaksi talon historiaa eikä päinvastoin.

Rakennusten suojelu, kulttuurihistorian säilyttäminen, nimenomaan tuon jatkuvuuden ylläpitäminen on minusta yksi vaikeimpia kysymyksiä. Kenellä on oikeus päättää siitä? Onko historia yhden sukupolven omistuksessa ja hallinnassa kerrallaan? Mitä siitä täytyisi jättää perinnöksi seuraaville ja millä perusteilla? Arvot muuttuvat aaltoliikkeenä historiallisessa aikajatkumossa, joten voiko niihinkään luottaa? Miksi tämän sukupolven arvot olisivat tärkeämmät kuin edellisten tai tulevien? Rakennushistorian kannalta asian tekee vielä vaikeammaksi sen, että nuo arvot kuitenkin luovat myös uutta historiaa. Pariisia ei olisi nykyisenkaltaisena, ellei vanhaa olisi purettu todella raakalla kädellä alta pois. Lukuisat arvorakennukset ovat nousseet purettujen tilalle. Todella monet ovat kokeneet sellaisia muutoksia aikojen kuluessa, joita ei tänä päivänä ikinä hyväksyttäisi, mutta juuri niiden ansiosta ne ovat arvokkaita. Onko oikein katkaista historian kulku ja museoida rakennus, jotta se säilyisi tuleville sukupolville? Vai onko historian arvo nimenomaan siinä, että siihen tallentuu kyseisen ajanjakson arvoja, tapahtui se sitten säilyttämällä, purkamalla tai muutoksia tekemällä? Virheitä on varmasti tehty ja paljon, sydämeen sattuu joka kerta kun meidänkin satavuotiaan kotimme kaltaisia vanhoja puutaloja puretaan uusien alta pois. Mutta kuuluvatko virheetkin historiaan ja onko niilläkin tulevaisuudessa oma arvonsa?

Minä en ihan oikeasti osaa vastata tähän, mutta tulen varmasti pohtimaan sitä aina silloin tällöin tässä blogissa, sillä mekin tulemme jättämään oman jälkemme taloon, muutoksia tulemme tekemään ja pyrkimys on, että pystyisimme perustelemaan jokaisen muutoksen vähintäänkin itsellemme.

Myöhemmin esittelemme tarkemmin taloa ja sitä, mistä tässä on oikeastaan kyse.