Puusepän tekemä ruokapöytä

Kerroin aiemmin pöytäkuumeestamme ja siitä, että harkitsimme uuden isomman ruokapöydän teettämistä puusepällä. Näin teimme ja nyt on aika kertoa tästä lisää.

Taipuu Woodworks teki meille vuosi sitten keittiökalusteet ja yhteistyö puusepän kanssa sujui erinomaisesti. Oli selvää että jos ja kun jatkossa tulee taas tarvetta puusepän ammattitaidolle, olemme yhteydessä Taipuun Seppo Paldaniukseen. Hän oli kiinnostut pöytäprojektistamme ja palaveri sovittiin.

Nopeasti pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, minkälaista pöytää haaveilemme. Sen piti olla luonnollisesti täyspuuta, tammea, kuten keittiön tasokin. Koon tuli olla riittävän iso 6-8 henkilön ruokailuun, lautapelien pelailuun ja muuhun ajanviettoon. Puun elävä pinta saa näkyä, samoin liitokset. Muutamista detaljeista, jalan rakenteesta yms. keskusteltuamme saimme kuulla hinnankin. Sanotaan nyt tässä vaiheessa, että halpa tuollainen pöytä ei ole. Skovbyn pöytä olisi maksanut 2750 euroa, joten olimme osanneet varautua, että sitä halvempi käsityönä tehty pöytä ei olisi, tosin ei kovin paljon kalliimpikaan. Aika oikeaan osuinkin.

Ruokapöytä on paikka, jonka ympärillä elämä pyörii. Se ei ole vain irtokaluste, vaan olennainen osa kokonaisuutta yhtä lailla kuin leivinuuni ja keittiökalusteetkin. Jos olisimme halunneet säästää rahaa, olisimme menneet Ikeaan, mutta halusimme mielummin sijoittaa elinikäiseen laadukkaaseen puiseen huonekaluun. Ja rahan laittaminen paikallisiin käsityöläisyrityksiin tuntuu oikeastaan hyvältä. Tietenkin saimme samalla täysin vapaat kädet pöydän suunnitteluun. Mutta kuinka suunnitella pöytä itselleen?

Ihan nollasta ei tarvinnut lähteä, koska olimme jo kierrelleet huonekaluliikkeissä ja netissä katsellen erilaisia vaihtoehtoja. Jonkinlainen näkemys tarpeista ja haluista oli muodostunut. Suunnittelun lähtökohdaksi ja referenssiksi otin Skovbyn #106 -ruokapöydän, josta kirjoitin aiemmin. Se on rakenteeltaan hyvin yksinkertainen, kansi koostuu kahdesta leveästä lankusta, jotka ovat kahden kehämäisen jalan päällä. Rako lankkujen välissä vaikutti kuitenkin hieman epäkäytännölliseltä, koska sinne voi tippua ruokaa tai esim. pieniä pelinappuloita. Kansi saisi olla mielummin yhtenäinen.

Skovbyn pöydässä pidin myös sen lisäosana saatavasta jatkopalasta, jossa lankkujen suunta kääntyy poikittain. Erillistä jatkopalaa en sinänsä halunnut. tuntuu, että sellainen joko on jatkuvasti kiinni tai sitten sitä ei koskaan kiinnitetä. Mutta visuaalisena ideana lankkujen suunnan vaihtuminen oli kiva. Halusimme siis kerralla riittävän ison pöydän, jonka päädyissä lankkujen suunta vaihtuisi poikittain. Päätylankuista tulee jonkinlaista ”talonpoikaishenkistä” tunnelmaa, joka tuo kivaa kontrastia muuten aika moderniin ilmeeseen. Se oikeastaan myös tukee melko pitkän kannen rakennetta. Pöydän jalat olivat yksi asia, mistä eniten tykkäsin referenssipöydässämme, joten päätin aika härskisti kopioida idean lähes sellaisenaan. Jalka on aika moderni, mutta siinä on kuitenkin pientä pukkijalkafiilistä. Ylöspäin kapeneva jalka on myös järkevä, koska tarvittaessa jalan kohdallakin pystyy istumaan. Pöydän kooksi päätettiin sama kuin Skovbyssä. 240×95 cm, mikä on hieman normimitoitusta suurempi.

Näillä lähtökohdilla osaava puuseppä saisi varmasti pöydän valmistettua, mutta halusin kuitenkin piirtää itse varsinaiset työpiirustuksetkin. Piirtämällä mittakuvia huomaa asioita, joihin ei ehkä muuten tulisi kiinnittäneeksi huomiota. Suunnittelu yleensä jatkuu piirustuspöydällä. Piirsin ensin kannen, johon hahmottelin lankkujakoa ja mm. käännettyjen päätyjen leveyttä. Annoin puusepälle kuitenkin vapauksia sommitella kantta materiaalin ehdoilla.

Jalkojen mitoitusta arvioin valokuvien perusteella Skovbyn pöydästä. Jalkojen sijainti on suunniteltu 6 ihmisen mukaan, koska ajattelimme sen olevan paremmin arkikäyttöä palveleva. Jalkojen väliin mahtuu mukavan väljästi 3 ihmistä molemmille puolille. Kun pöydässä on 8 henkilöä, jalka on reunassa istuvilla jalkojen välissä ja aika syvällä pöydän alla, jolloin se ei ole kovinkaan häiritsevä. Päädyt ovat sen verran pitkät, että niissäkin pystyy istumaan hyvin. Pöydän ääreen mahtuu tarvittaessa 10 ihmistä. Sitten vielä muutama detalji. Jalkoja käännettiin hieman ulospäin ja kannen reunaan tehtiin pieni viiste ja pyöristys. Tästä saimme kaksi mallikappaletta, joista jälkimmäinen todettiin hyväksi. Sitten jäimmekin vain jännityksellä odottelemaan.

Mittapiirustus puusepälle ruokapöydästäMittapiirustus puusepälle ruokapöydästä.

Muutaman viikon jälkeen Taipuu Woodworksin pojat kävivät tuomassa pöydän uuteen kotiin. En ollut itse paikalla kun pöytä tuli, joten näin sen ensimmäistä kertaa vasta kun se oli jo koottu ja oikealla paikallaan. Pöytä näkyy heti, kun astuu sisälle eteiseen. En malttanut edes riisua ulkovaatteita, koska piti päästä heti hipelöimään upeaa pöytää. Se oli täsmälleen sellainen kuin pitikin ja mitä olin kuvitellut, mutta samalla vieläkin hienompi. Se oli uusi, mutta kuitenkin jollakin tavalla jo tuttu. Aivan kuin pöytä olisi ollut aina tuossa. Muuta en osaa sanoa kuin että se on täydellinen!

_MG_4601-webTaipuu Woodworksin pieni logo pöydän reunassa ja hieno liitosdetalji vieressä.

_MG_4593-webVanhat ruokapöydän tammiset tuolit jätettiin ennalleen, ne sopivat uuden pöydän kanssa hyvin yhteen. 

Retkeilemässä lasten kanssa

Pamilonkosken luontopolulla.

En voi väittää olevani mikään varsinainen eräihminen, mutta viihdyn luonnossa ja varsinkin viime vuosina kiinnostus patikointiin ja retkeilyyn on alkanut heräillä. Hyväkuntoiset, merkityt luontopolut ovat helppoja retkikohteita ja niitä onneksi löytyy Suomesta todella hyvin. Reittejä on vaativuudeltaan monen tasoisia ja -pituisia. Pienten lasten yhdistäminen ulkoiluharrastuksiin ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys.

Harrastin lenkkeilyä jo esikoisen syntymän aikoihin ja se olikin pitkään erinomainen harrastus. Vauva nukahti helposti rattaisiin ja lenkille tuli usein lähdettyä pelkästään päikkäreiden vuoksi. Lenkkeily on tosin myös aika meditatiivista. Keskittyminen hengitykseen ja askeleiden tasaiseen rytmiin raikkaassa ulkoilmassa toimii hyvänä vastapainona arjen hälinälle. Puolisokin saa hetken omaa rauhaa.

Muutaman vuoden iässä iso H (olkoon tytöt tästä lähtien iso H ja pikku H) kyllästyi juoksuharrastukseeni. Hän alkoi järjestelmällisesti matkustamaan rattaissa lähinnä seisten eikä nukkumisesta ollut enää tietoakaan. Ilman vaunuja juoksemaan lähteminen ei käytännössä ollut mahdollista, joten lenkkeily loppui siltä erää. Nyt toisen lapsen kanssa olen taas aloittanut uudelleen juoksemisen ja se sujuu jälleen erinomaisesti. Pikku H nukkuu ja viihtyy vaunuissa hyvin myös hereillä ollessaan, maisemia katsellen. Nyt tiedän, että tästä ajasta täytyy nauttia, sillä se ei ehkä kestä kovin pitkään.

Isompi H pyöräilee jo sen verran vauhdikkaasti, että vieressä pystyy juoksemaan vaunujen kanssa varsin hyvää vauhtia, jos edes pysyy perässä. Pelkkä lenkkeily ei tosin riitä motivaatioksi vaan yleensä täytyy käyttää hienostuneempia keinoja, kuten lahjontaa, tai yhdistää lenkki esim. kaupassa käyntiin.

Kun jotkut sanovat, että lenkille lähteminen on helppoa, vetäisee vain lenkkarit jalkaan ja ampaisee ovesta ulos, olen melko varma ettei heillä ole pieniä lapsia..

Entäs se retkeily sitten? Voisi kuvitella, että se ei ainakaan helpompaa ole? Kyllähän siihen tarvitaan joustavuutta ja mukautumiskykyä. Jos haaveena on kymmenien tai satojen kilometrien viikkoja kestävä erämaapatikointi luonnon armoilla, niin ehkä kannattaa jättää johonkin toiseen elämäntilanteeseen. Mutta luontoon pääsee muutenkin. Parin kilometrin helppojen reittien käveleminen on myös mukavaa ulkoilua ja nuotiopaikalla eväiden syönti sallittua, vaikkei takana olisikaan päiväkausien näännyttävää vaellusta.

Pikku H on tottunut kulkemaan kantorepussa ja noin kymmenen kilometrin reitit menee selässä kantaen aika vaivattomasti, suurin osa matkasta nukkuen. Kokeilu on myös vaativampia maastoja, kuten Kolille ja Jyväskylän Kanavuorelle kiipeämistä. Täytyy vain olla äärimmäisen varovainen, varsinkin alaspäin laskeutuessa, ettei liukastu. Tervettä järkeä käyttämällä ja riskejä ottamatta niistäkin selviää kuitenkin turvallisesti.

Isompi taas jaksaa yllättävänkin pitkiä matkoja itse kävellä. Tuon ikäiset lapset juoksisivat lähestulkoon aamusta iltaan pihalla, joten kyse on enemmänkin motivoinnista. Hyviä vinkkejä on tietenkin eväät, erilaiset tehtävät tai kaverin pyytäminen mukaan. Ja toki reitti ja tauot täytyy miettiä lasten ehdoilla. Alkuun kannattaa kokeilla ihan vaikka lähimmälle nuotiopaikalle kävelyä ja takaisin. Sitten pikkuhiljaa pidentää matkaa.

Eväiden syönti nuotiopaikalla on usein retken kohokohta, enkä puhu pelkästään lapsista.

Kävimme viimeksi kävelemässä koko porukalla Pamilonkosken n. 3,5 km pituisen luontopolun. Reitti oli osittain aika vaikeakulkuinenkin, hieman louhikkoinen. Maisemat hienot, reitti kulkee kosken vierellä. Taukopaikkana hyvin hoidettu laavu upealla paikalla. Tarkoituksena oli jättää iso H taukopaikalla ukin kyytiin ja jatkaa vielä kosken toista reunaa takaisin, mutta alkoi tulla jo pimeä, joten viivyimme hieman pidempään nuotiolla ja lähdimme koko porukalla pois autokyydillä. Harmillisen usein tulee jätettyä iso järjestelmäkamera kotiin, mutta tällä kertaa se oli onneksi mukana ja muutamia kivoja kuviakin tuli otettua.

Räsymattoja

En tiedä onko kukaan kiinnittänyt huomiota, mutta olohuoneen kuvissa on vilahtanut pari erilaista mattoa ja itseasiassa kuvausten välillä on kokeiltu kolmattakin vaihtoehtoa. Yksi niistä on hieno Hanna Korvelan valkoinen kudottu villamatto. Ajattelin olohuoneen remontin aikoihin, että se varmaan tulee sopimaan sinne täydellisesti. Mutta remontin ”valmistuttua” se ei kuitenkaan tuntunut olevan oikeassa paikassa. Eikä mikään muukaan kokeilemistamme matoista tyydyttänyt.

Aina välillä olen katsellut uusia mattoja sillä silmällä. Viimeksi ByPiasin luonnonväristä juuttimattoa, joka vaikutti myymälässä ainakin valkoista puulattiaa vasten kivalta. Tarkoituksena oli pyytää mattoa kokeiluunkin, mutta niin kuin tälläisillä asioilla on tapana, se vähän jäi.

Yhtenä vaihtoehtona on ollut perinteinen räsymatto. Ne vaan ovat usein aika kapeita. Leveitä ja isoja räsymattoja ei oikein tahdo löytää. Finlaysonilla on tosin aika kivoja räsymattoja kierrätyslakanoista tehtynä, mutta heillä leveämmät matot on yhdistetty useammasta kapeammasta, mikä näyttää minun silmääni vähän vieraalta.

Joku saattoi ehkä huomata talomme esittelykierroksella yläkerrassa olevat mummoni vanhat kangaspuut. Minä en voi väittää niillä hirveästi paukuttaneeni, mutta Miina on kutonut niillä useitakin mattoja. Kangaspuut ovat vain n. 80 cm leveät, joten riittävän isoa mattoa olkkariin ei niilläkään saa. Muualla itse kudottuja mattoja tulette varmasti kuvissa näkemään.

Viikonloppureissullamme tuli erilaisten sattumien kautta vastaan iso, vanha räsymatto, jonka saimme vieläpä ilmaiseksi. Matto lähti mukaan ja kun tulimme takaisin kotiin, kannoin sen heti ensimmäisenä olkkariin. Nyt se löytyi! Matto on minusta täydellinen. Se tuo juuri sopivanlaista rentoutta ja tunnelmaa, jota olohuone on minusta kaivannut.

_MG_4506-webJuuri oikeanlainen ja sopivan kokoinen räsymatto löytyi aivan sattumalta. 

Olen aina pitänyt kudotuista matoista, varsinkin moderneista sellaisista. Yksiväriset, tai paksuraitaiset matot ovat olleet suosikkejani. Viime aikoina olen kuitenkin ihastunut näihin perinteisiin räsymattoihin. Kirjavista kuteista syntyvä tekstuuri on erittäin mielenkiintoinen ja vaatii todella taitoa saada värityksestä tasainen. Se on kuin mosaiikkityö, jossa läheltä katsottuna erottaa yksittäiset elementit, mutta kauemmaksi siirtyessä ne sulautuvat yhteen. Erilaisia variaatioita on lukemattomia, vaikka äkkiseltään räsymatot näyttävät aina suurinpiirtein samalta. Eri värien, mustan ja vaalean suhde ja rytmi vaihtelevat ja lopputulos on aina omalla tavallaan kirjava.

Tykkään tuosta meidän matosta. Siinä on mukavan puhtaat värit, mutta tekstuuri on riittävät tiheä, jolloin itse matto näyttää yllättävän tasaiselta. Siinä ei ole erottuvia raitoja, vaan kuteiden järjestys on ”satunnainen”. Se on selvästi kokeneen kutojan käsistä, sillä reunat ovat kuin veitsellä leikatut. Sen verran minäkin olen kangaspuilla kutomista kokeillut, että tiedän reunoista tulevan helposti aaltoilevat, mikäli käännöksissä ei pidä tasaista kireyttä tai unohtaa pingottimen liian pitkäksi aikaa paikoilleen.

Suosittelen silti kaikille kokeilemaan kutomista. Se on hauskaa ja flow-tekemistä parhaimmillaan. Olisihan se mukavaa käydä aamulla pistämässä leivinuuniin jälkilämmölle paistumaan edellisenä päivänä juureen leivottu ruisleipä, juoda kiikkutuolissa rauhassa aamukahvit lintujen laulua kuunnellen ja kutoa koko päivä räsymattoja. Jostain syystä päivät eivät kuitenkaan mene niin.

Tälläinen on Satavuotias koti

Myönnän, että olen tarkoituksella kuvannut vain remonttiin liittyviä asioita ja valmistuneita kohtia. Olen kuitenkin koko ajan halunnut tehdä talostamme kattavan esittelyn, mutta tuollaisilla asioilla on tapana siirtyä aina vaan eteenpäin. Yhdenkin julkaisukelpoisen kuvan ottaminen tuntuu välillä todella työläältä, joten kokonainen kuvareportaasi on tuntunut täysin epärealistiselta jo ajatuksenakin.

Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että meillä on joka paikassa aivan kamala kaaos. Siis oikeasti, ei mikään kengät vinksinvonksin-kaaos vaan ihan todellinen kaaos-kaaos. Pikkulapsiperhe-kaaos. Konmarin vastakohta -kaaos. Tiedätte kyllä. Miten sellaisen ylipäätänsä saisi kuvattavaan kuntoon? Siivoaminen, järjestely, kuvakulmien miettiminen, kaikki veisi suunnattomasti aikaa. Ajattelin, että entä jos esittelisinkin asunnon siinä kunnossa, missä se sattuu juuri tällä hetkellä olemaan? Miksipäs ei. Joten tervetuloa kierrokselle Satavuotiaaseen kotiin, keskelle pullantuoksuista arkea.

Alakerta

alakertaAlakerran pohja muistuttaa hyvin paljon rintamamiestaloja. Keskellä on piippu, jonka ympärillä tulisijat. Huoneet kiertävät sen ympäri. 

_MG_4042-web_MG_4069-webEteinen on pieni ja ahdas. Monien ovien avautuminen tekee siitä vieläkin hankalammin käytettävän, säilytystilaa ei juurikaan ole. 

_MG_4063-webWc/kodinhoitohuone on myös ahdas ja siellä on vähän säilytystilaa. Kestovaippapyykkivuori kuuluu tähän elämänvaiheeseen. 

_MG_4064-webWc on aika huonokuntoinen ja vähän epäkäytännöllinen. Muovimattojen saumat repsottavat, lavuaari vuotaa ja heiluu. Eteinen ja wc onkin seuraavien remonttikohteiden listalla aika ylhäällä. 

_MG_4047-web.jpgKeittiö onkin tutumpi blogia lukeneille. Tältä se näyttää arjen keskellä. Ruokapöytä on aika pieni huoneeseen nähden, mutta uusi pöytä on jo tulossa! Astianpesukoneen ovi tahtoo jostain syystä aina olla auki.

_MG_4049-webKaikki ruoka ei vielä vuoden ikäisenä mene suuhun.  Jos sen antaa kuivua lattialle, se on helpompi lakaista rikkalapiolla pois. 

_MG_4054-webEi se keittiö ihan valmis vielä ole. Toinen puoli odottaa inspiraatiota. Kasvi on ollut tuossa lattialla jo useamman kuukauden, ei mitään hajua miksi se tuossa on. 

_MG_4050-web_MG_4059-webOlohuoneeseen on ilmestynyt hieno Arja Bymanin taulu. Vaikka taitaa olla talon siistein huone, on sielläkin jonkinlaista kaaosta johtuen erinäisistä musiikkiharrastukseen liittyvistä projekteista. Mm. patja pianon ja naapurin seinän välissä. Harjoittelen välillä aika paljon. 

_MG_4062-webAlakerran kolmas huone, jolla ei oikein ole vielä nimeä, eikä tarkoitustakaan. Se oli takkahuone, mutta kun uuneja on nyt jokaisessa huoneessa niin tuntuu vähän hassulta sanoa tätä takkahuoneeksi. Huone, jolla ei ole käyttötarkoitusta, tahtoo myös kerätä kaikenlaista romua, jolle ei ole muutakaan paikkaa. Siellä kissat ruokailee, säilytetään vieraspatjoja ja erinäisiä remonttiin liittyviä tavaroita, sekä huonekaluja, joilla ei ole muutakaan paikkaa. Tähänkin huoneeseen on tarkoitus tehdä remontti, vaihtaa puulattia ja maalata seinät, jonka jälkeen siitä ehkä tulee meidän makuuhuoneemme. Ei mikään kiireellisin homma, mutta vessaan verrattuna sen verran helppo homma, että ehkä tehdään seuraavaksi. 

Yläkerta

ylakertaYläkerta on vaatehuonetta lukuunottamatta yksi avoin iso tila, mikä on minusta kiva. Sellaisena se on tarkoitus pitääkin ainakin toistaiseksi. Vaatehuonekompleksi on vähän epäkäytännöllinen ja vie paljon tilaa, mutta alakerta on tarkoitus tehdä valmiiksi ennen kuin ylös tehdään mitään, paitsi mitä nyt lattia on auki täälläkin..

_MG_4043-webKapea portaikko lähtee heti eteisestä. Portaissa on hieman tyyliin sopimattomat liukuestetarrat, mutta muuten vanhat portaat ovat sympaattiset. Ehkä joskus maalaillaan, vaihdetaan maalattu ”lista” oikeaan yms. Portaan nurkka on paikka, jonne aina heitetään ylhäältä alas menevät tavarat ja alhaalta ylös menevät tavarat. Kukaan ei kuitenkaan koskaan niitä siirrä siitä kumpaankaan suuntaan. Ei mikään maailman toimivin käytäntö. 

_MG_4081-web_MG_4075-web_MG_4074-webYlhäällä on ihan liikaa tavaraa, eikä millekkään oikein ole mitään paikkaa. Täällä on mm. edelleen avaamattomia muuttolaatikoita. Kaaos on välillä niin hirveä, että on vain suljettava silmänsä ja käveltävä varoen sänkyyn nukkumaan. 

_MG_4079-webEsikoistytön verholla eroteltu oma ”huone”. En tiedä onko tämä muun kaaoksen syy vai seuraus, ehkä rajakin on häilyvä. Täytyy tosin myöntää, että tähän sotkuun olen itse osittain syypää, koska lakaisin hieman tavaroita edestä pois, jotta pääsen tekemään remonttia piipun ympärillä. 

_MG_4084-webPerimmäisessä nurkassa on telkkari. Sitä käytetään aika harvoin, joten ympäristökin on yllättävän siisti. Takana näkyvää lautapelipinoa kulutetaan hieman useammin. 

Kellari

kellariKellari on osittain lämmitettyä tilaa. Siellä on pieni aula, pesuhuone ja sauna. Toinen puoli on kylmää varastotilaa. Monet naapurit ovat tehneet koko kellarista lämpimän ja se hieman houkuttelisi joskus tulevaisuudessa. Remontti tulisi kuitenkin olemaan aika iso, joten ainakaan tässä tilanteessa siihen ei ole mahdollisuutta. 

_MG_4071-webPesuhuone on aika askeettinen, mutta ajaa asiansa. Saunaa emme ole käyttäneet yli vuoteen, koska pihasaunassa on paljon mukavampi käydä. 

_MG_4072-web_MG_4073-webKellarissakin on kaaos. Sinne kuskataan ylhäällä remontissa purettu tavara odottamaan jatkotoimenpiteitä. Osa menee polttopuiksi, osa kaatopaikalle. Vanhoja ovia emme tietenkään tuhoa, vaan ne jäävät odottelemaan mahdollisesti uutta käyttöä. 

Pöytäkuume

Rakastan puisia huonekaluja, niissä on jotain todella kaunista. Puu on myös minusta yksi kaikkein hienoimmin patinoituvista asioista. Niin elävänä kuin kaadettunakin. Olen alkanut vakuuttua aina vain enemmän siitä, että vanhojen puiden arvoa ei voi edes mitata rahassa. Mutta siitä enemmän ehkä joskus toiste.

Ostimme joitakin vuosia sitten edelliseen asuntoomme pyöreän massiivitammisen ruokapöydän ja tuolit. Olen pitänyt pöydästä todella paljon ja vähän ollut harmistunut siitä, että se on nykyisessä keittiössämme aika pieni tilaan nähden. Pöytä on sopiva 4 ihmiselle, mikä muistuu mieleen aina kun on vieraita, eikä kaikki mahdu pöytään yhtä aikaa. Asialle ei ole tehty mitään oikeastaan sen takia, että pöytä on niin kiva.

Nyt kun keittiö alkaa olla lähempänä valmistumista, pöydän koko tuli taas puheeksi. Olisi kiva saada iso pöytä, johon mahtuisi isompikin porukka kerralla syömään tai pelaamaan lautapelejä. Todellisuuden kohtaaminen harmitti, nytkö pöydästä joutuisi luopumaan. Mutta luopuminen on aina myös mahdollisuus, hetken aikaa kun selaili nettiä, aloinkin innostumaan asiasta. Entä jos uusi pöytä olisikin entistä isompi, vieläkin upeampi tamminen pöytä! Sellaisiahan alkoi löytymään ja tykästyin Skovbyn 240 cm pitkään lankkupöytään. Ei mennyt pitkään kun alkoi tuntua, että vanhasta pitääkin päästä eroon.

Skovby #106

Jo edellistä pöytää harkitessa olimme jo tilaamassa sitä puusepältä, mutta satuimme löytämään juuri samanlaisen tehdasvalmisteisen pöydän, joten päädyimme silloin siihen. Nyt kun meillä on tiedossa keittiökalusteet rakentanut luottopuuseppä, miksemme tilaisi pöytää häneltä? Laadukkaan massiivipuisen kalusteen hinta huonekaluliikkeessa ja puusepän yksilöllisesti tekemänä ei juurikaan eroa toisistaan. Tietysti omat valinnat ja suunnitteluratkaisut vaikuttavat, sarjatuotantoon suunnitelluissa kalusteissa on kustannustehokkuus varmasti otettu huomioon, mutta toki myös varastointi, kuljetus yms. seikat ovat vaikuttaneet.

Nyt siis pitäisi päättää minkälaisen pöydän haluamme?

Toukokuu tuli

_MG_3615-web

Aika se vaan jaksaa mennä eteenpäin, vaikka tässä olisi kaikenlaista. Nyt on siis jo toukokuu, nykyään se tulee maaliskuun jälkeen, tai en minä ainakaan ehtinyt edes huomata koko huhtikuun olemassaoloa tai sitä että lumi yhtäkkiä hävisi. No, mutta toukokuuta seuraa heinäkuu, joten ei tässä vielä mitään hätää ole.

Asioiden hoitaminen on hankalaa, koska kun jotakin on tarkoitus tehdä seuraavana päivänä, huomaa hyvin nopeasti, että se tarkoittaa seuraavaa viikonloppua, koska nyt ei ehdi. Jos ja kun viikonloput on jo sovittu kaikelle muulle, seuraava päivä tarkoittaakin helposti ei nyt, vaan sitä seuraavaa viikonloppua. Ja jos sattumalta asia on sellainen, joka pitää hoitaa virka-aikaan niin pulassa ollaan. Lisäksi asioilla on tapana muodostaa äärimmäisen monimutkaisia relaatioketjuja, tai ehkä oikeammin relaatioteippirullia, sillä pää, josta kaikki lähtisi purkautumaan, puuttuu kokonaan. Vaikka rullaa kääntelisi miten monta kertaa ympäri ja kynnellä etsisi reunaa, sitä ei vain löydy. Jos sellaisen sattuisi joskus löytämään, irtoaa vain pieni riekale ja sauma kuroutuu välittömästi umpeen sileäksi teippipinnaksi.

Yksi relaatioketju on onneksi lähtenyt purkautumaan. Pakettiauto on saatu irroitettua jäästä. Akku oli purkautunut ja jarrut hitsanneet kiinni, mutta kaikki saatiin lopulta kuntoon ja pääsin vihdoinkin hakemaan pönttöuunin kuoria. Nyt kuoret ovat paikoillaan ja näkee hieman miltä lopputulos tulee näyttämään. Kyllähän se vaan sopii tuohon olohuoneen nurkkaan. Ajatuksena on maalata uuni valkoiseksi (tai luonnonvalkoiseksi), luukku onkin jo liesimustalla käsitelty, pellinohjaimet ja ketjut, sekä mahdollisesti tähtiventtiili tulisi ehkä messinkisenä. Tarkoituksena oli myös tehdä eduspelti messingistä, mutta tässä tapahtui pieni moka.

Tilasin kuoret käytännössä yhden puhelinsoiton perusteella, puhelun aikana otin mittoja ja sovittiin detaljeista suullisesti. Puhelun aikana antamani uunin korkeus alkoi hieman epäilyttää, mittasin sen vielä uudestaan ja korjausta tulikin yli 20 cm. Tällä tarkkuustasolla mentiin ja kieltämättä hakumatkan aikana tuli mieleen pieni epäilys, että entä jos kuoret ovatkin täysin vääränlaiset? No, epäilys oli onneksi turha. Peltiseppä oli juuri niin ammattilainen kuin puhelimessa saamani kuvakin ja oli ymmärtänyt kaiken täydellisesti. Kuoret ovat juuri sellaiset mitä pitikin ja juuri oikean kokoiset. Varauksettomat suositukset siis Peltisepänliike Vesa Ilomäelle.

Ainiin se moka. Se menee täysin omaan piikkiin. Unohdin tilata koko eduspellin ja oletin ettei sitä ole tulossa ollenkaan. Peltiseppä oli kuitenkin hoksannut sellaisen siitä huolimatta tehdä. Katsotaan päädymmekö edes messingin värisiin osiin vai maalataanko nekin mustaksi. Eduspelti on helppo vaihtaa vaikka jälkikäteenkin.

_MG_3628-web

Kuvassa näkyy oikeassa reunassa myös yksi ongelmakohta. En muista olenko siitä aiemmin edes kirjoittanut. Keittiön ja olohuoneen välissä oli ns. tarjoiluluukku. Se yhdistyi vanhaan keittiöntasoon ja oli ihan paikallaan. Se toi valoa keittiön työskentelytilaan. Valoa ja avaruutta se lisää nytkin keittiöön, sillä olohuoneen ikkunat ovat etelään/lounaaseen. Aluksi ajatus oli säilyttää aukko juurikin tuosta syystä. Sitten se alkoi tuntua liian vieraalta talon henkeen ja alkuperäiseen huonejakoon nähden. Nostin kokeeksi lastulevyn aukon eteen, jotta näkisimme minkälainen vaikutus aukon poistamisella olisi (joku ehkä ihmettelikin, miksi hedelmäkori roikkuu juuri tuossa).

Muutos tuntuu paljon suuremmalta mitä olin odottanut. Aukko olisi mukava säilyttää valon ja avaruuden vuoksi, mutta umpeen laittaminen ja pelkän oviaukon jättäminen olisi paljon luontevampi ratkaisu. Lisäksi aukon jättäminen tuo vielä omat ongelmansa siitä, miten aukko toteutetaan. Se olisi mahdollista avata lattiaan saakka, jolloin olohuone ja keittiö yhdistyisi lähes kokonaan. Tai sitten rakentaa siihen jonkinlainen pieni hyllykkö viherkasveille, polttopuille tms. Mikään muu kuin levyttäminen ei kuitenkaan tunnu taloon ja sen historiaan sopivalta ratkaisulta. Perinteinen huonejärjestys on yksi niistä asioista, joista pidän vanhoissa taloissa. Tämä asia painaa vaakakupissa ehkä kuitenkin enemmän. Aukkoon ja sen tuomaan valoisuuteen on ehtinyt tottua, mutta nyt siitä on osattava päästää irti.

Jossakin vaiheessa oli tarkoitus öljytä lattia. En enää muista miksei sitä tehty heti. Se ei käsittääkseni estä lattian maalaamista öljymaalilla myöhemmin ja jos joskus lattia maalataan, haluaisin joka tapauksessa käyttää siihen perinteistä öljymaalia. Haluan kuitenkin säilyttää ehdottomasti option lattian maalaamiseen, sillä vaikka puunvärinen lattia onkin ihan mukava ja pidän siitä, on maalattu puulattia silti ”perinteisempi” tämän aikakauden taloille. Toki ennen maalaamisen yleistymistä puulattiat ovat olleet puun värisiä. Palaan tuohon lattian öljyämiseen myöhemmin.

Käynnissä olevia projekteja on muitakin. Aloitin jossakin vaiheessa pienen rinnakkaisremontin kellarissa. Talon keskellä oleva ns. perunakellari on ollut varastona, tarkoituksena on vähän siistiä sitä, jotta se olisi käyttökelpoisempi. Lattialle puuritilämatto, betoniseinien maalaus kalkkimaalilla, hieman pöytätasoa ja uusia hyllyjä. Tästäkin lisää myöhemmin.

Lämpenemistä ilmassa

On tullut pidettyä taas taukoa. Niin remontista kuin blogin kirjoittamisestakin. Arki on kiireistä, töissä käymistä ja vauvarutiineja. Tähän olen yrittänyt integroida myös henkilökohtaisen remontin eli pienen kunnonkohotusprojektin, joten yksinkertaisesti päivät on täynnä. Varsinkin kun pimeään vuodenaikaan ne tuntuvat muutenkin todella lyhyiltä. Kaikki muu on saanut jäädä.

Nyt kun jälleen yhdestä kaamoksesta on jotakuinkin kunnialla selvitty, voi ajatuksia alkaa suunnata muuhunkin kuin pelkkään arjessa selviytymiseen. Täysipäiväistä remonttia ei vielä tee mieli aloittaa, mutta jotain uutta kuitenkin on tiedossa. Olemme nimittäin pikkuhiljaa järjestellyt leivinuuniasiaa ja se alkaisi muuttua tässä kevään aikana todeksi.

Tarkoituksena on siis tehdä keittiöön alkuperäiselle paikalleen alkuperäisen mallinen leivinuuni/puuhella. Samalla kertaa päätimme tehdä olohuoneeseen puuttuvan pönttöuunin. Taloyhtiöltä on saatu lupa, rakennusvalvonnastakin epämääräiset ohjeet, nuohooja on tarkistanut hormit ja muurarikin on jo tiedossa. Hänen kanssaan on alustavasti suunnitelmat sovittu ja aikataulukin tarkentuu lähiaikoina. Todennäköisesti maalis-huhtikuun vaihteessa muurari pääsisi tekemään hommansa.

Viime viikkoina olemme metsästäneet vanhoja uuninluukkuja sekä hellan osia, ensinnäkin sen vuoksi, että tuollaisten osien kierrätys on mahtavaa ja toisekseen uusien osien patinoituminen kauniiksi kestää pitkään. Kaiken lisäksi halvemmallakin käytettyjä saattaa saada. Hellan kansi on jo löytynyt. Lisäksi  vaimon vanhempien kotitalosta aikanaan puretusta pönttöuunista on tulossa luukut meille uusiokäyttöön, jos vain niiden kaarevuus on sopiva. Toivottavasti on, sillä siitä tulisi jälleen yksi mielenkiintoinen tarina taloon liitettäväksi.

Noista luukkujen yms. kunnostuksesta/entisöinnistä ja uunin muuraamisesta täytyy kirjoittaa myöhemmin lisää. Tiedossa on ainakin messinkiharjalla jynssäystä ja liesimustaa.

Odotan erittäin innolla koko asiaa. Nuo uunit muuttavat merkittävästi koko talon tunnelmaa. Visuaalisesti ne ovat tärkeä osa interiööriä. Lisäksi on vielä puun ja savun tuoksu, sekä säteilevä lämpö. Se on juuri sitä mitä haaveissa on ollut. Odotan paljon myös sitä, että leivinuunia ja hellaa pääsee käyttämään ruoanlaitossa. Joku on voinut pitää minua jo ennestään jonkinlaisena pizzahifistinä, mutta minun mielestäni vasta nyt niitä pääsee kunnolla tekemään! Toki tavalliset jauhot ja pizzaraasteet on jo hylätty aikoja sitten, puhumattakaan ketsupista tai kinkkusuikaleista.. Sen sijaan 00-jauhoista tehty pari päivää kohotettu taikina, kunnon tomaattikastikkeella, itse tehdyllä pestolla ja puhvelinmaitomozzarellalla hieman nokisella kiviarinalla kuumassa uunissa paistettu pizza on se minkä lautaselleni haluan.

Muuten satavuotiaaseen kotiin ei kauheasti edellisen päivityksen jälkeen ole uutta tullut. Aiemmassa postauksessa mainittu lamppu on tosin hankittu ja se roikkuu katossa. Se oli pitkään vain rekvisiittana, mutta nyt virittelin siihen jatkojohdon kautta väliaikaisesti sähköt, koska oikeat asennukset ovat vielä vähän vaiheessa. 🙂 Lisäksi sain tammikuussa synttärilahjaksi Arja Bymanin maalauksen Tuulen tie. Uusia kuvia olohuoneesta piti ottaa maalauksen kanssa, mutta juuri kun sain viriteltyä jalustat ja muut, kamerasta loppui akku, ja minulta motivaatio. No, uusi yritys myöhemmin.

Aika kuluu vauhdilla. Uusin tulokas onkin jo puolivuotias, istuu syöttötuolissa ja kauhoo molemmin käsin jo itse ruokaa suuhuna. Itse olen aloittamassa tälle keväälle myös toista projektia ja ilmoittauduin laitesukelluskurssille. Saa nähdä hurahdanko siihen täysin, ainakin erittäin mielenkiinnolla kurssia odotan. Monet ovat kuvailleet sukeltamista erityisen rauhoittavaksi, voi vain leijua painottomana ja olla tarkkailijana maailmassa, joka on tietyllä tavalla ihmiselämän saavuttamattomissa. Jotkut ovat myös sanoneet, että veden alla eläimet ikään kuin hyväksyvät sukeltajan omaan maailmaansa, varsinkin suljetun kierron laitteita käyttäessä, jolloin uloshengitettäessä ei muodostu häiritseviä kuplia. Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta.

Lisään tähän vielä muutaman kuvan myöhemmin.