Kylppäriremontti

Monien keskeneräisten projektien ja kiireen keskellä keksin vielä yhden pienen lisähomman. Kylppäriremontti. Se me tarvitaan.

Ehkä on syytä hieman avata taustoja. Olen jo aiemmin kertonut, että eteinen/wc -akseli kaipaisi remonttia, mutta sen aloittaminen tuntuu haastavalta. Kyseessä on talon ainoa wc ja samalla myös kodinhoitohuone. Lisäksi eteinen on liikenteellinen solmukohta, jonka kautta mm. yläkertaan ja kellariin kuljetaan. Ainoa suihku sijaitsee taas tällä hetkellä kellarissa.

Olin alunperin ajatellut, että kun tuon yläkerran wc:n remontoi, siihen tulisi suihkunurkkaus, jolloin kellaria voisi uudistaa hieman vapaammin ja pikkuhiljaa. Muuttaessamme taloon, tarkoituksena oli ehkä jonain päivänä tehdä koko kellari lämpimäksi asuintilaksi. Kellari kuitenkin on sellainen mörkö, jonka tiedän syövän rahaa ja työtunteja niin paljon kuin niitä sille syöttää, joten olen tullut hieman toisiin ajatuksiin sen suhteen.

Kellarin kylpyhuone tällä hetkellä. Nurkan takana vasemmalla on vielä sauna.

Kellarin kylpyhuoneessa on akryylimassalattia, joka on pinnaltaan täysin ehjä ja teknisesti käyttökelpoinen, mutta värjäytynyt aika epäsiistiksi. Oikeastaan koko ajatus tuli siitä kun mietin, että voisikohan tuo lattian vain massata tai maalata päälle uudestaan? Siitä saisi uuden näköisen, mutta säästäisi tuhansia euroja verrattuna siihen, että lattiaa lähtisi purkamaan, vesieristämään ja laatoittamaan. Se mahdollistaisi sen, että oikeastaan aika pienellä budjetilla tuosta voisi saada toimivan ja siistin kodinhoitohuoneen!

Yläkerran vessasta siirtyisi pyykinpesukone ja lämminvesivaraaja kellariin, jolloin yläkertaan tulisi väliaikaisesti huomattavasti lisää säilytystilaa ulkovaatteille yms. Lisäksi se helpottaisi tulevaisuudessa vessan/eteisen suunnittelua, kun ei tarvitse pieneen tilaan yrittää saada mahtumaan monia eri toimintoja.

Nyt on tarkoitus tehdä hieman suunnitelmia ja laskelmia siitä, minkälaisella budjetilla tuon remontin saisi hoidettua. Lattia olisi tosiaan tarkoitus maalata akryyli- tai epoksimaalilla, seinistä purkaa paneelit pois ja laatoittaa ne. Katon panelointi menisi myös vaihtoon, sillä jonkin verran putki- ja sähkötöitä tämä vaatii ja paneelit joutuu joka tapauksessa purkamaan pois. Suihku siirtyisi järkevämpään paikkaan ja sille tulisi lasinen suihkuseinä. Kuvassa suoraan edessä näkyvä korvausilmaventtiili on oikeasti ikkuna, jonka voisi samalla palauttaa takaisin, niin tuonne saisi luonnonvaloakin.

Nurkan takana vasemmalla on tällä hetkellä sauna, jota emme ole käyttäneet useampaan vuoteen. Se puretaan joka tapauksessa pois, mutta vielä on harkinnassa teemmekö tilalle hieman pienemmän lasiseinäisen koppisaunan vai jätetäänkö kokonaan pois. Taloyhtiössämme on mukava, iso pihasauna, joten omalle saunalle ei kovinkaan suurta tarvetta ole. Kellarista ei oikein saa järkevää ulkovilvoittelureittiä järjestettyä, mikä minun mielestäni on saunassa tärkeä. Muutenkin olen sitä mieltä että saunan tulisi olla jollain tavalla erityinen ja kokemuksellinen paikka, mitä tuollaiset pienet parin neliön kerrostalokoppisaunat eivät ole. Mutta katsotaan. Jos keksin jonkun kivan ratkaisun niin ehkä sellainen pieni saunakin tuonne mahtuisi.

Peräseinälle tulisi tasoa ja alle säilytystilaa sekä pesukone. Mahdollisesti myös kuivauskaappi tai -rumpu, jotta kellarin kosteusrasitus pysyisi paremmin hallinnassa. Kellarin kylmällä puolella on tälläkin hetkellä hydrostaatilla toimiva ilmankuivain, joka voisi olla tarpeen myös tuolla pesuhuoneessa. Toinen vaihtoehto voisi olla esim. valokatkaisijaan kytketty aikaohjattu poistopuhallin.

Tarkoituksena on myös tämän projektin avulla opetella itse laatoitusta, katon panelointia, kalusteasennuksia yms. uusia työvaiheita, joita ei tähän mennessä ole vielä tullut vastaan. Näistä riittää varmasti kirjoitettavaa blogiin pitkäksi aikaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s