Retkeilemässä lasten kanssa

Pamilonkosken luontopolulla.

En voi väittää olevani mikään varsinainen eräihminen, mutta viihdyn luonnossa ja varsinkin viime vuosina kiinnostus patikointiin ja retkeilyyn on alkanut heräillä. Hyväkuntoiset, merkityt luontopolut ovat helppoja retkikohteita ja niitä onneksi löytyy Suomesta todella hyvin. Reittejä on vaativuudeltaan monen tasoisia ja -pituisia. Pienten lasten yhdistäminen ulkoiluharrastuksiin ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys.

Harrastin lenkkeilyä jo esikoisen syntymän aikoihin ja se olikin pitkään erinomainen harrastus. Vauva nukahti helposti rattaisiin ja lenkille tuli usein lähdettyä pelkästään päikkäreiden vuoksi. Lenkkeily on tosin myös aika meditatiivista. Keskittyminen hengitykseen ja askeleiden tasaiseen rytmiin raikkaassa ulkoilmassa toimii hyvänä vastapainona arjen hälinälle. Puolisokin saa hetken omaa rauhaa.

Muutaman vuoden iässä iso H (olkoon tytöt tästä lähtien iso H ja pikku H) kyllästyi juoksuharrastukseeni. Hän alkoi järjestelmällisesti matkustamaan rattaissa lähinnä seisten eikä nukkumisesta ollut enää tietoakaan. Ilman vaunuja juoksemaan lähteminen ei käytännössä ollut mahdollista, joten lenkkeily loppui siltä erää. Nyt toisen lapsen kanssa olen taas aloittanut uudelleen juoksemisen ja se sujuu jälleen erinomaisesti. Pikku H nukkuu ja viihtyy vaunuissa hyvin myös hereillä ollessaan, maisemia katsellen. Nyt tiedän, että tästä ajasta täytyy nauttia, sillä se ei ehkä kestä kovin pitkään.

Isompi H pyöräilee jo sen verran vauhdikkaasti, että vieressä pystyy juoksemaan vaunujen kanssa varsin hyvää vauhtia, jos edes pysyy perässä. Pelkkä lenkkeily ei tosin riitä motivaatioksi vaan yleensä täytyy käyttää hienostuneempia keinoja, kuten lahjontaa, tai yhdistää lenkki esim. kaupassa käyntiin.

Kun jotkut sanovat, että lenkille lähteminen on helppoa, vetäisee vain lenkkarit jalkaan ja ampaisee ovesta ulos, olen melko varma ettei heillä ole pieniä lapsia..

Entäs se retkeily sitten? Voisi kuvitella, että se ei ainakaan helpompaa ole? Kyllähän siihen tarvitaan joustavuutta ja mukautumiskykyä. Jos haaveena on kymmenien tai satojen kilometrien viikkoja kestävä erämaapatikointi luonnon armoilla, niin ehkä kannattaa jättää johonkin toiseen elämäntilanteeseen. Mutta luontoon pääsee muutenkin. Parin kilometrin helppojen reittien käveleminen on myös mukavaa ulkoilua ja nuotiopaikalla eväiden syönti sallittua, vaikkei takana olisikaan päiväkausien näännyttävää vaellusta.

Pikku H on tottunut kulkemaan kantorepussa ja noin kymmenen kilometrin reitit menee selässä kantaen aika vaivattomasti, suurin osa matkasta nukkuen. Kokeilu on myös vaativampia maastoja, kuten Kolille ja Jyväskylän Kanavuorelle kiipeämistä. Täytyy vain olla äärimmäisen varovainen, varsinkin alaspäin laskeutuessa, ettei liukastu. Tervettä järkeä käyttämällä ja riskejä ottamatta niistäkin selviää kuitenkin turvallisesti.

Isompi taas jaksaa yllättävänkin pitkiä matkoja itse kävellä. Tuon ikäiset lapset juoksisivat lähestulkoon aamusta iltaan pihalla, joten kyse on enemmänkin motivoinnista. Hyviä vinkkejä on tietenkin eväät, erilaiset tehtävät tai kaverin pyytäminen mukaan. Ja toki reitti ja tauot täytyy miettiä lasten ehdoilla. Alkuun kannattaa kokeilla ihan vaikka lähimmälle nuotiopaikalle kävelyä ja takaisin. Sitten pikkuhiljaa pidentää matkaa.

Eväiden syönti nuotiopaikalla on usein retken kohokohta, enkä puhu pelkästään lapsista.

Kävimme viimeksi kävelemässä koko porukalla Pamilonkosken n. 3,5 km pituisen luontopolun. Reitti oli osittain aika vaikeakulkuinenkin, hieman louhikkoinen. Maisemat hienot, reitti kulkee kosken vierellä. Taukopaikkana hyvin hoidettu laavu upealla paikalla. Tarkoituksena oli jättää iso H taukopaikalla ukin kyytiin ja jatkaa vielä kosken toista reunaa takaisin, mutta alkoi tulla jo pimeä, joten viivyimme hieman pidempään nuotiolla ja lähdimme koko porukalla pois autokyydillä. Harmillisen usein tulee jätettyä iso järjestelmäkamera kotiin, mutta tällä kertaa se oli onneksi mukana ja muutamia kivoja kuviakin tuli otettua.

Räsymattoja

En tiedä onko kukaan kiinnittänyt huomiota, mutta olohuoneen kuvissa on vilahtanut pari erilaista mattoa ja itseasiassa kuvausten välillä on kokeiltu kolmattakin vaihtoehtoa. Yksi niistä on hieno Hanna Korvelan valkoinen kudottu villamatto. Ajattelin olohuoneen remontin aikoihin, että se varmaan tulee sopimaan sinne täydellisesti. Mutta remontin ”valmistuttua” se ei kuitenkaan tuntunut olevan oikeassa paikassa. Eikä mikään muukaan kokeilemistamme matoista tyydyttänyt.

Aina välillä olen katsellut uusia mattoja sillä silmällä. Viimeksi ByPiasin luonnonväristä juuttimattoa, joka vaikutti myymälässä ainakin valkoista puulattiaa vasten kivalta. Tarkoituksena oli pyytää mattoa kokeiluunkin, mutta niin kuin tälläisillä asioilla on tapana, se vähän jäi.

Yhtenä vaihtoehtona on ollut perinteinen räsymatto. Ne vaan ovat usein aika kapeita. Leveitä ja isoja räsymattoja ei oikein tahdo löytää. Finlaysonilla on tosin aika kivoja räsymattoja kierrätyslakanoista tehtynä, mutta heillä leveämmät matot on yhdistetty useammasta kapeammasta, mikä näyttää minun silmääni vähän vieraalta.

Joku saattoi ehkä huomata talomme esittelykierroksella yläkerrassa olevat mummoni vanhat kangaspuut. Minä en voi väittää niillä hirveästi paukuttaneeni, mutta Miina on kutonut niillä useitakin mattoja. Kangaspuut ovat vain n. 80 cm leveät, joten riittävän isoa mattoa olkkariin ei niilläkään saa. Muualla itse kudottuja mattoja tulette varmasti kuvissa näkemään.

Viikonloppureissullamme tuli erilaisten sattumien kautta vastaan iso, vanha räsymatto, jonka saimme vieläpä ilmaiseksi. Matto lähti mukaan ja kun tulimme takaisin kotiin, kannoin sen heti ensimmäisenä olkkariin. Nyt se löytyi! Matto on minusta täydellinen. Se tuo juuri sopivanlaista rentoutta ja tunnelmaa, jota olohuone on minusta kaivannut.

_MG_4506-webJuuri oikeanlainen ja sopivan kokoinen räsymatto löytyi aivan sattumalta. 

Olen aina pitänyt kudotuista matoista, varsinkin moderneista sellaisista. Yksiväriset, tai paksuraitaiset matot ovat olleet suosikkejani. Viime aikoina olen kuitenkin ihastunut näihin perinteisiin räsymattoihin. Kirjavista kuteista syntyvä tekstuuri on erittäin mielenkiintoinen ja vaatii todella taitoa saada värityksestä tasainen. Se on kuin mosaiikkityö, jossa läheltä katsottuna erottaa yksittäiset elementit, mutta kauemmaksi siirtyessä ne sulautuvat yhteen. Erilaisia variaatioita on lukemattomia, vaikka äkkiseltään räsymatot näyttävät aina suurinpiirtein samalta. Eri värien, mustan ja vaalean suhde ja rytmi vaihtelevat ja lopputulos on aina omalla tavallaan kirjava.

Tykkään tuosta meidän matosta. Siinä on mukavan puhtaat värit, mutta tekstuuri on riittävät tiheä, jolloin itse matto näyttää yllättävän tasaiselta. Siinä ei ole erottuvia raitoja, vaan kuteiden järjestys on ”satunnainen”. Se on selvästi kokeneen kutojan käsistä, sillä reunat ovat kuin veitsellä leikatut. Sen verran minäkin olen kangaspuilla kutomista kokeillut, että tiedän reunoista tulevan helposti aaltoilevat, mikäli käännöksissä ei pidä tasaista kireyttä tai unohtaa pingottimen liian pitkäksi aikaa paikoilleen.

Suosittelen silti kaikille kokeilemaan kutomista. Se on hauskaa ja flow-tekemistä parhaimmillaan. Olisihan se mukavaa käydä aamulla pistämässä leivinuuniin jälkilämmölle paistumaan edellisenä päivänä juureen leivottu ruisleipä, juoda kiikkutuolissa rauhassa aamukahvit lintujen laulua kuunnellen ja kutoa koko päivä räsymattoja. Jostain syystä päivät eivät kuitenkaan mene niin.

Työkaluiloa

On ihme, etten ole kahden vuoden remontin aikana kirjoittanut yhtään postausta työkaluista. Jokainen remonttia elämänsä aikana itse tehnyt varmasti allekirjoittaa tämän: vääränlaisilla tai huonoilla työkaluilla remontin tekeminen on yhtä tuskaa.

Remonttikuluistamme kohtalainen siivu on mennyt työkalujen ja tarvikkeiden hankintaan, sillä entuudestaan niiden valikoima oli pienehkö: pikkuinen ruuvinväännin, Dremel ja epämääräinen kasa ruuvimeisseleitä. Remontin aikana on tullut hankittua mm. katkaisusirkkeli, monitoimityökalu, akkuporakone, sorkkarauta, poranteriä, isompi sorkkarauta, pensseleitä, tapettiharja, maalausteloja, maalinkaapimia, maalivispilä, hiomapaperia (paljon), mittanauhoja, a-tikkaat + millon mitäkin. Lisäksi edellinen asukas jätti meille työmaaimurin, höylän, pistosahan, käsisirkkelin, hiomakoneen ja yläjyrsimen, joista osa olisi pitänyt joka tapauksessa hankkia. Työkaluja onkin kertynyt jo yksi kirjahyllyllinen, vaikkei siinä taida olla edes kaikki. Silti lähes aina kun siirtyy tekemään jotakin uutta työvaihetta, huomaa ettei työskentely jostain syystä oikein tahdo sujua, kunnes tajuaa, että yrittää taas tehdä jotakin jollakin mihin sitä ei todellakaan ole tarkoitettu.

Jouduin avaamaan yläkerran lattiaa piipun ympäriltä, koska siinä olevat puurakenteet täytyy siirtää 100 mm päähän tiilen ulkopinnasta. Nyt ne ovat osin 50 mm päässä. Lisäksi pönttöuunin päällä oleva piipun liittymä täytyy rapata, jotta siitä tulee tiivis. Koska yläkerrassa on ihan siisti mäntylankkulattia, en halua tuhota sitä yhtään enempää kuin on pakko. Ajatuksena on katkaista lankut piipun ympäriltä ja korjata se ns. friisilankuilla, eli piippua kiertävällä lankulla, tai tässä tapauksessa kahdella, koska lattiaa täytyi avata sen verran paljon. Irroitin ensimmäisen lankun palasen monitoimityökalulla, jonka jälkeen näki missä lattianiskat menevät ja uskalsi ajaa pistosahalla. Sirkkeli olisi ehkä ollut nopeampi, mutta koska en tiennyt mitä kaikkea lattian alla menee, pistosaha tuntui vähemmän brutaalilta ja helpommin hallittavalta. Lopulta lattiassa oli aukko.

_MG_3960-web.jpg

Koko asia on painanut mieltäni jo jonkin aikaa, sillä pelkäsin sitä, että piipun vierestä menee pitkät, seinästä seinään kulkevat kantavat palkit, joiden siirtäminen, katkaiseminen tai oikeastaan mikä tahansa muukin kuulostaa hirvittävältä. Ei pelkästään työmäärän vuoksi, vaan koska ylipäätänsä kantaviin rakenteisiin kajoaminen on vanhassa talossa hieman kyseenalaista ja oikeastaan myös luvanvaraista. Lisäksi se olisi tarkoittanut käytännössä koko yläkerran menemistä remonttiin. Helpotuksekseni huomasin, että liian lähellä kulkevat palkit ovat piippua kiertäviä välipalkkeja, jotka kannattelevat ainostaan lattialankkuja. Lisäksi ne ovat sen verran lyhyitä, että avaamalla lattiaa kahden 145 mm lankun leveyden verran, niihin pitäisi päästä käsiksi. Kaksi lankkua vaikutti vielä ihan siistiltä ja mahdolliselta korjaukselta.

_MG_4040-web.jpgFriisilankkujen mallailua. Tarkoituksena on korjata aukko kahdella lankkurivillä. Kulma sahataan jiiriin. Lankkujen kiinnitykseen täytyy keksiä luovia ratkaisuja. 

Seuraava ongelma oli kuitenkin se, että millä ihmeellä saan nuo lankut irti tilassa, johon juuri ja juuri mahtuu käsi. Lankut oli paksuilla vanhoilla nauloilla kiinni viereisissä palkeissa, sekä myös alakerran helmipaneeleissa (tai ehkä ennemminkin toisinpäin) alapuolelta naulattuna. Ainoa mahdollisuus olisi katkaista naulat, mutta miten? Sattumalta muurari oli tulossa käymään naapurissa, joten pyysin hänet samalla vilkaisemaan tätä meidän avattua lattiaa. Hän ehdotti että nauloja voisi kokeilla katkaista puukkosahalla, jollainen löytyi häneltä auton takakontista ja sain ystävällisesti lainata kyseistä menopeliä. Metalliterällä paksutkin naulat napsahti hetkessä poikki. Aivan mahtava työkalu! Puukkosahaa kutsutaan joskus myös rosvosahaksi, olen ennen aina nauranut nimitykselle, mutta enää en sitä ihmettele. Tuolla pääsee hetkessä vaikka seinästä läpi!

Paneelit sen sijaan sai irti monitoimityökalulla, jonka terän sai helposti työnnettyä lankun ja paneelin väliin ja naulat poikki. Terän sai käännettyä vieläpä sellaiseen asentoon, että työ sujui ihan normaalilta tuntuvassa asennossa. Yhteen naulaan ei mikään työkalu kuitenkaan yltänyt. Olisi niihin varmasti ollut pidempiä teriä saatavilla, mutta malttamattomana päädyin katkaisemaan sen ns. perinteisesti, eli aivan väärillä työkaluilla ja aivan väärällä tavalla. Irroitin metallikäsisahasta terän ja pelkällä terällä sahasin aivan mahdottomassa asennossa kädet veressä vähintään puoli tuntia, jotta sain tuon yhden naulan poikki. Mitä tästä opin. Oikeilla työkaluilla remontin tekeminen sujuu ja on jopa mukavaa, väärillä ei. Näin se vain on.

_MG_4034-web.jpgReikä lattiassa ja siirrettävä lankku irroitettuna.

Joka kerta kun olen ostanut jonkun kalliin uuden vempeleen, olen tuntenut siitä hieman syyllisyyttä. Ehkä sen vuoksi, että uusien juttujen ostaminen on minusta kivaa. Ehkä sen takia, että en ole aina varma onko hankinta oikeasti tarpeellinen. Ja tietysti sen takia, että siihen kuluu paljon rahaa, jolle olisi varmasti muutakin käyttöä.

Virheostoksiakin on toki tullut. Ensimmäinen hankkimani sorkkarauta oli auttamatta liian pieni lattialankkujen irroittamiseen. Työergonomia oli hirveää ja rasitti selkää. Ostin heti perään isomman ja työ muuttui taas paljon helpommaksi. Pienemmälle sorkkaraudalle on tosin ollut myöhemmin runsaasti muuta käyttöä. Lankkujen irroittamisen aikoihin ostin heräteostoksena puupölkkyjen katkaisuun tarkoitetun rautakiilan. Se osoittautui aika kömpelöksi käyttää ja ostos on kieltämättä jäänyt harmittamaan.

Muuten kaikki on ollut oikeasti tarpeen, jopa välttämätöntä. Pienestä ruuvinvääntimestä oli jatkuvasti akku lopussa, mikä hidasti huomattavasti työntekoa. Siinä ei myöskään riittänyt vääntö isompiin ruuveihin, mitä tässä talossa on käytetty paljon. Uusi akkuporakone on mukava käyttää ja olen todella tyytyväinen, että tuli ostettua hyvä sellainen, eikä halvinta mitä kaupasta saa. Ilman sirkkeliä listojen tekeminen on käytännössä mahdotonta. Monitoimityökalukin on lunastanut paikkansa, erityisesti tuossa viimeisimmässä hommassa. En keksi oikein mitään muuta keinoa millä tuollaisen homman olisi saanut tehtyä. Myös aiemmin hankkimani Dremel on ollut ehdoton mm. pienten kolojen tekemisessä listoihin, lattialankkujen hiomisessa yms. Kulmahiomakonetta eli rälläkkää en omista, mutta dremeliin saa pikkuisen katkaisulaikan, jolla on tähän mennessä pärjännyt.

Tässä elämäntilanteessa jokainen asia, joka säästää aikaa ja/tai hermoja on kullanarvoinen. Remontoidessa molempia saa tuhlattua yllin kyllin, erityisesti vääränlaisilla välineillä. Rohkaisuna siis kaikille, jotka tyhjentävät remonttikassaa uusiin leluihin, älkää murehtiko, teette vain palveluksen itsellenne ja muille.

Tälläinen on Satavuotias koti

Myönnän, että olen tarkoituksella kuvannut vain remonttiin liittyviä asioita ja valmistuneita kohtia. Olen kuitenkin koko ajan halunnut tehdä talostamme kattavan esittelyn, mutta tuollaisilla asioilla on tapana siirtyä aina vaan eteenpäin. Yhdenkin julkaisukelpoisen kuvan ottaminen tuntuu välillä todella työläältä, joten kokonainen kuvareportaasi on tuntunut täysin epärealistiselta jo ajatuksenakin.

Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että meillä on joka paikassa aivan kamala kaaos. Siis oikeasti, ei mikään kengät vinksinvonksin-kaaos vaan ihan todellinen kaaos-kaaos. Pikkulapsiperhe-kaaos. Konmarin vastakohta -kaaos. Tiedätte kyllä. Miten sellaisen ylipäätänsä saisi kuvattavaan kuntoon? Siivoaminen, järjestely, kuvakulmien miettiminen, kaikki veisi suunnattomasti aikaa. Ajattelin, että entä jos esittelisinkin asunnon siinä kunnossa, missä se sattuu juuri tällä hetkellä olemaan? Miksipäs ei. Joten tervetuloa kierrokselle Satavuotiaaseen kotiin, keskelle pullantuoksuista arkea.

Alakerta

alakertaAlakerran pohja muistuttaa hyvin paljon rintamamiestaloja. Keskellä on piippu, jonka ympärillä tulisijat. Huoneet kiertävät sen ympäri. 

_MG_4042-web_MG_4069-webEteinen on pieni ja ahdas. Monien ovien avautuminen tekee siitä vieläkin hankalammin käytettävän, säilytystilaa ei juurikaan ole. 

_MG_4063-webWc/kodinhoitohuone on myös ahdas ja siellä on vähän säilytystilaa. Kestovaippapyykkivuori kuuluu tähän elämänvaiheeseen. 

_MG_4064-webWc on aika huonokuntoinen ja vähän epäkäytännöllinen. Muovimattojen saumat repsottavat, lavuaari vuotaa ja heiluu. Eteinen ja wc onkin seuraavien remonttikohteiden listalla aika ylhäällä. 

_MG_4047-web.jpgKeittiö onkin tutumpi blogia lukeneille. Tältä se näyttää arjen keskellä. Ruokapöytä on aika pieni huoneeseen nähden, mutta uusi pöytä on jo tulossa! Astianpesukoneen ovi tahtoo jostain syystä aina olla auki.

_MG_4049-webKaikki ruoka ei vielä vuoden ikäisenä mene suuhun.  Jos sen antaa kuivua lattialle, se on helpompi lakaista rikkalapiolla pois. 

_MG_4054-webEi se keittiö ihan valmis vielä ole. Toinen puoli odottaa inspiraatiota. Kasvi on ollut tuossa lattialla jo useamman kuukauden, ei mitään hajua miksi se tuossa on. 

_MG_4050-web_MG_4059-webOlohuoneeseen on ilmestynyt hieno Arja Bymanin taulu. Vaikka taitaa olla talon siistein huone, on sielläkin jonkinlaista kaaosta johtuen erinäisistä musiikkiharrastukseen liittyvistä projekteista. Mm. patja pianon ja naapurin seinän välissä. Harjoittelen välillä aika paljon. 

_MG_4062-webAlakerran kolmas huone, jolla ei oikein ole vielä nimeä, eikä tarkoitustakaan. Se oli takkahuone, mutta kun uuneja on nyt jokaisessa huoneessa niin tuntuu vähän hassulta sanoa tätä takkahuoneeksi. Huone, jolla ei ole käyttötarkoitusta, tahtoo myös kerätä kaikenlaista romua, jolle ei ole muutakaan paikkaa. Siellä kissat ruokailee, säilytetään vieraspatjoja ja erinäisiä remonttiin liittyviä tavaroita, sekä huonekaluja, joilla ei ole muutakaan paikkaa. Tähänkin huoneeseen on tarkoitus tehdä remontti, vaihtaa puulattia ja maalata seinät, jonka jälkeen siitä ehkä tulee meidän makuuhuoneemme. Ei mikään kiireellisin homma, mutta vessaan verrattuna sen verran helppo homma, että ehkä tehdään seuraavaksi. 

Yläkerta

ylakertaYläkerta on vaatehuonetta lukuunottamatta yksi avoin iso tila, mikä on minusta kiva. Sellaisena se on tarkoitus pitääkin ainakin toistaiseksi. Vaatehuonekompleksi on vähän epäkäytännöllinen ja vie paljon tilaa, mutta alakerta on tarkoitus tehdä valmiiksi ennen kuin ylös tehdään mitään, paitsi mitä nyt lattia on auki täälläkin..

_MG_4043-webKapea portaikko lähtee heti eteisestä. Portaissa on hieman tyyliin sopimattomat liukuestetarrat, mutta muuten vanhat portaat ovat sympaattiset. Ehkä joskus maalaillaan, vaihdetaan maalattu ”lista” oikeaan yms. Portaan nurkka on paikka, jonne aina heitetään ylhäältä alas menevät tavarat ja alhaalta ylös menevät tavarat. Kukaan ei kuitenkaan koskaan niitä siirrä siitä kumpaankaan suuntaan. Ei mikään maailman toimivin käytäntö. 

_MG_4081-web_MG_4075-web_MG_4074-webYlhäällä on ihan liikaa tavaraa, eikä millekkään oikein ole mitään paikkaa. Täällä on mm. edelleen avaamattomia muuttolaatikoita. Kaaos on välillä niin hirveä, että on vain suljettava silmänsä ja käveltävä varoen sänkyyn nukkumaan. 

_MG_4079-webEsikoistytön verholla eroteltu oma ”huone”. En tiedä onko tämä muun kaaoksen syy vai seuraus, ehkä rajakin on häilyvä. Täytyy tosin myöntää, että tähän sotkuun olen itse osittain syypää, koska lakaisin hieman tavaroita edestä pois, jotta pääsen tekemään remonttia piipun ympärillä. 

_MG_4084-webPerimmäisessä nurkassa on telkkari. Sitä käytetään aika harvoin, joten ympäristökin on yllättävän siisti. Takana näkyvää lautapelipinoa kulutetaan hieman useammin. 

Kellari

kellariKellari on osittain lämmitettyä tilaa. Siellä on pieni aula, pesuhuone ja sauna. Toinen puoli on kylmää varastotilaa. Monet naapurit ovat tehneet koko kellarista lämpimän ja se hieman houkuttelisi joskus tulevaisuudessa. Remontti tulisi kuitenkin olemaan aika iso, joten ainakaan tässä tilanteessa siihen ei ole mahdollisuutta. 

_MG_4071-webPesuhuone on aika askeettinen, mutta ajaa asiansa. Saunaa emme ole käyttäneet yli vuoteen, koska pihasaunassa on paljon mukavampi käydä. 

_MG_4072-web_MG_4073-webKellarissakin on kaaos. Sinne kuskataan ylhäällä remontissa purettu tavara odottamaan jatkotoimenpiteitä. Osa menee polttopuiksi, osa kaatopaikalle. Vanhoja ovia emme tietenkään tuhoa, vaan ne jäävät odottelemaan mahdollisesti uutta käyttöä. 

Hei, meillä on valot!

On kulunut jo puolitoista vuotta siitä, kun aloittelimme keittiöremonttia. Ensimmäisten työvaiheiden joukossa oli katon halltex-levyjen poistaminen. Samassa yhteydessä lähti katosta kaikki valaisimet. Kesällä on valoisaa, joten asia ei paljon mieltä vaivannut. Sitten tuli syksy, ja sitten talvi. Keittiössä olen  muutenkin talvisin pitänyt kirkasvalolamppua, joten se toimi myös yleisvalona. Suoraan sivusta tai hieman alaviistosta tuleva valo on aika häiritsevää, eikä oikeastaan edes valaise sitä, mihin valoa tarvitsee. Työtasoa, ruokapöytää jne. Talvesta kuitenkin selvittiin ja alkoi tulla taas luonnonvaloa, joten asialla ei jälleen tuntunut olevan mitään kiirettä. Kunnes kesälomat loppuivat, ilmat alkoivat viiletä ja puiden lehdet muuttua yhä enemmän keltaisen ja punaisen sävyisiksi. Nyt tälle asialle täytyy tehdä jotakin.

Parastahan tässä on se, että valaisimet ovat riippuneet katosta jo ainakin vuoden. Niistä puutui enää sähköt. Olkkarinkin sähkötyöt tehnyt sähkömies suostui tulemaan vielä takaisin ja sai valaisimille ja katkaisijoille vedettyä sähköt ja pari muutakin pientä juttua yhdessä illassa. Nyt meillä sitten on keittiössä ihan oikeat valot, ylhäältä alaspäin tuleva, miellyttävä, häikäisemätön valo. Ihminen osaa tarvittaessa olla onnellinen hyvinkin pienistä asioista.

Erityisen hienoa oli vihdoinkin nähdä miten keittiön työtason valaistus toimii. Ja sehän toimii juuri niin kuin oli tarkoituskin. Työskentelyvaloa tulee hyvin ja valaistus näyttää kivalta. Katosta riippuva Hayn 30 degree -valaisin tulee ruokapöydän päälle ja saa kaveriksi vielä ainakin toisen samanlaisen, riippuen miltä keittiö alkaa näyttämään kunhan uusi ruokapöytämme saapuu.

Keittiön listoitus jäi vaiheeseen, koska takaseinän listan taakse tuli työtason valaisimien johdotukset. Nyt listojakin voi taas jatkaa. Olkkarin puolellakin vanhan ”tarjoiluaukon” taustapuolen voi nyt levyttää ja tehdä valmiiksi, koska sen sisään jäävä pistorasia on nyt kytketty.

_MG_4024-web_MG_4017-web