Tiilet tuli taloon

Nyt alkoi tapahtumaan. Viime viikolla tuli tiilikuorma ja perjantaina muurarikin pääsi aloittamaan pönttöuunin kanssa. Remontin makuun (eli suussa maistuva laastipöly) on jälleen päästy. Oviaukot on muovitettu, kaikki tavarat on aivan sekaisin ja joka paikka täynnä pölyä. Taisin joskus mainita, että uuniprojekti on siitä mukava, ettei tarvitse itse tehdä juuri mitään. Olin väärässä. Olen tietysti kantanut viime päivinä mm. tiiliä ja laastisäkkejä sisälle, tosin vasta pönttöuunia varten, myöhemmin tulee lisää. Lisäksi olen maalannut uunin taustaseinää, repinyt irti viimeisetkin seinään liimatut kipsilevynpalaset ja raaputtanut sorkkaraudalla vanhaa rappausta ja maalia irti. Sitä hommaa olisi tosin vieläkin jäljellä. Ostin alkuvuodesta juoksemisen ja kuntoilun motivoimiseksi urheilukellon, jossa on mm. rannesykemittari. Se näytti työskentelyn aikana sykkeeksi reilut 170. Remontointi ei siis todellakaan ole mitään kevyttä puuhaa, jos jollakin on sellainen käsitys. Vertailun vuoksi normaalilla juoksulenkillä syke pysyy minulla n. 130-140 paikkeilla.

Korkeasta sykkeestä voikin siirtyä sujuvasti seuraavaan aiheeseen. Leivinuuni ilmentää minulle jonkinlaista downshiftaamista ja ajattomuuden tunnetta. Sen kanssa ei ole mihinkään kiire. Uunin vakuuttava koko ja massa kuvastaa pysyvyyttä ja tietynlaista kunnioitusta. Se lämpenee hitaasti, mutta myös luovuttaa lämpöä pitkään. Lämmönvaraamiskyky tuntuu aika käsittämättömältä kun sitä tarkemmin ajattelee. Jopa päivien päästä uuni saattaa tuntua lämpimältä. Meidän uunistamme ei toki mikään kovin suuri ole tulossa, mutta kyllä senkin pitäisi jonkin verran lämpöä varata. Uuniin liittyvä toimintakin on jollakin tavalla rauhalliseen ja ajattomaan elämään liittyvää. Pitkään haudutetut ruoat, leipominen, polttopuiden tekeminen, tuvan lämmittäminen elävän tulen avulla. Siinä on jotakin äärimmäisen hienoa.

Olen viimeistä viikkoa töissä ennen kesä- ja isyyslomille jäämistä. Siitä on varmasti yli 15 vuotta aikaa kun olen viimeksi ollut yhtä pitkään poissa töistä/koulusta tms. Odotan sitäkin eräänlaisena elämän hidastumisena, vaikka toki lapsiperheen arki taitaa olla aikalailla sen vastakohta. Työ on todella iso osa ihmisen elämää, usein liiankin hallitseva. Se kuluttaa suurimman osan kognitiivisesta energiasta. On mielenkiintoista nähdä mitä tapahtuu, kun tämän valtavan voimavaran kohdistaakin johonkin muuhun, kuten omiin lapsiin ja omaan elämään.

Aluksi mietin, että miten saan yhdistettyä muutamat asiat, joista halusin kirjoittaa, mutta näillä asioillahan tuntuu olevan suora yhteys toisiinsa. Havainnointikyvyn kohdistamisesta nimittäin tulee mieleeni sukeltaminen. Kävin eilen ensimmäistä kertaa avovedessä sukeltamassa, noin 10 metriä syvässä avolouhoksessa. Kokemus oli todella mielenkiintoinen. Sukeltaminen on teknisesti haastavaa, ainakin näin aloittelijana. Huomio kiinnittyy helposti täysin tasapainon ja hyvän sukellusasennon hakemiseen, jolloin suoritus on enemmän tekninen. Nostetta hallitaan täyttämällä sukellusliiviä ja pukua ilmalla, jos ilmaa on liikaa, alkaa nousemaan pintaan ja jos liian vähän, uppoaa pohjaan. Hankalaksi asian tekee se, että mitä syvemmälle menee, sitä enemmän ilma puristuu kasaan ja ilmaa täytyy lisätä, jotta noste pysyy samana. Jos taas nousee ylöspäin, ilman tilavuus kasvaa ja noste lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla. Tasapaino pyritään hakemaan siten, että korkeusasemaa säädetään hengityksen avulla. Kuivapuvun kanssa joutuu lisäksi säätämään hieman liivin ja puvun sisällä olevan ilmamäärän suhdetta, jotta sukellusasento pysyy hyvänä. Mutta kun tasapaino löytyy, huomio kiinnittyy itse kokemukseen, joka on varmasti se asia, joka ihmiset saa yhä uudestaan hyppäämään veteen kymmenien kilojen painoiset, pinnalla hyvin epämukavat varusteet yllään. Vedessä painottomuuden tunne ja pienillä räpylän potkuilla liitäminen nimittäin tuntuu aika mahtavalta, kaiken sen vaivan arvoiselta.

Toukokuu tuli

_MG_3615-web

Aika se vaan jaksaa mennä eteenpäin, vaikka tässä olisi kaikenlaista. Nyt on siis jo toukokuu, nykyään se tulee maaliskuun jälkeen, tai en minä ainakaan ehtinyt edes huomata koko huhtikuun olemassaoloa tai sitä että lumi yhtäkkiä hävisi. No, mutta toukokuuta seuraa heinäkuu, joten ei tässä vielä mitään hätää ole.

Asioiden hoitaminen on hankalaa, koska kun jotakin on tarkoitus tehdä seuraavana päivänä, huomaa hyvin nopeasti, että se tarkoittaa seuraavaa viikonloppua, koska nyt ei ehdi. Jos ja kun viikonloput on jo sovittu kaikelle muulle, seuraava päivä tarkoittaakin helposti ei nyt, vaan sitä seuraavaa viikonloppua. Ja jos sattumalta asia on sellainen, joka pitää hoitaa virka-aikaan niin pulassa ollaan. Lisäksi asioilla on tapana muodostaa äärimmäisen monimutkaisia relaatioketjuja, tai ehkä oikeammin relaatioteippirullia, sillä pää, josta kaikki lähtisi purkautumaan, puuttuu kokonaan. Vaikka rullaa kääntelisi miten monta kertaa ympäri ja kynnellä etsisi reunaa, sitä ei vain löydy. Jos sellaisen sattuisi joskus löytämään, irtoaa vain pieni riekale ja sauma kuroutuu välittömästi umpeen sileäksi teippipinnaksi.

Yksi relaatioketju on onneksi lähtenyt purkautumaan. Pakettiauto on saatu irroitettua jäästä. Akku oli purkautunut ja jarrut hitsanneet kiinni, mutta kaikki saatiin lopulta kuntoon ja pääsin vihdoinkin hakemaan pönttöuunin kuoria. Nyt kuoret ovat paikoillaan ja näkee hieman miltä lopputulos tulee näyttämään. Kyllähän se vaan sopii tuohon olohuoneen nurkkaan. Ajatuksena on maalata uuni valkoiseksi (tai luonnonvalkoiseksi), luukku onkin jo liesimustalla käsitelty, pellinohjaimet ja ketjut, sekä mahdollisesti tähtiventtiili tulisi ehkä messinkisenä. Tarkoituksena oli myös tehdä eduspelti messingistä, mutta tässä tapahtui pieni moka.

Tilasin kuoret käytännössä yhden puhelinsoiton perusteella, puhelun aikana otin mittoja ja sovittiin detaljeista suullisesti. Puhelun aikana antamani uunin korkeus alkoi hieman epäilyttää, mittasin sen vielä uudestaan ja korjausta tulikin yli 20 cm. Tällä tarkkuustasolla mentiin ja kieltämättä hakumatkan aikana tuli mieleen pieni epäilys, että entä jos kuoret ovatkin täysin vääränlaiset? No, epäilys oli onneksi turha. Peltiseppä oli juuri niin ammattilainen kuin puhelimessa saamani kuvakin ja oli ymmärtänyt kaiken täydellisesti. Kuoret ovat juuri sellaiset mitä pitikin ja juuri oikean kokoiset. Varauksettomat suositukset siis Peltisepänliike Vesa Ilomäelle.

Ainiin se moka. Se menee täysin omaan piikkiin. Unohdin tilata koko eduspellin ja oletin ettei sitä ole tulossa ollenkaan. Peltiseppä oli kuitenkin hoksannut sellaisen siitä huolimatta tehdä. Katsotaan päädymmekö edes messingin värisiin osiin vai maalataanko nekin mustaksi. Eduspelti on helppo vaihtaa vaikka jälkikäteenkin.

_MG_3628-web

Kuvassa näkyy oikeassa reunassa myös yksi ongelmakohta. En muista olenko siitä aiemmin edes kirjoittanut. Keittiön ja olohuoneen välissä oli ns. tarjoiluluukku. Se yhdistyi vanhaan keittiöntasoon ja oli ihan paikallaan. Se toi valoa keittiön työskentelytilaan. Valoa ja avaruutta se lisää nytkin keittiöön, sillä olohuoneen ikkunat ovat etelään/lounaaseen. Aluksi ajatus oli säilyttää aukko juurikin tuosta syystä. Sitten se alkoi tuntua liian vieraalta talon henkeen ja alkuperäiseen huonejakoon nähden. Nostin kokeeksi lastulevyn aukon eteen, jotta näkisimme minkälainen vaikutus aukon poistamisella olisi (joku ehkä ihmettelikin, miksi hedelmäkori roikkuu juuri tuossa).

Muutos tuntuu paljon suuremmalta mitä olin odottanut. Aukko olisi mukava säilyttää valon ja avaruuden vuoksi, mutta umpeen laittaminen ja pelkän oviaukon jättäminen olisi paljon luontevampi ratkaisu. Lisäksi aukon jättäminen tuo vielä omat ongelmansa siitä, miten aukko toteutetaan. Se olisi mahdollista avata lattiaan saakka, jolloin olohuone ja keittiö yhdistyisi lähes kokonaan. Tai sitten rakentaa siihen jonkinlainen pieni hyllykkö viherkasveille, polttopuille tms. Mikään muu kuin levyttäminen ei kuitenkaan tunnu taloon ja sen historiaan sopivalta ratkaisulta. Perinteinen huonejärjestys on yksi niistä asioista, joista pidän vanhoissa taloissa. Tämä asia painaa vaakakupissa ehkä kuitenkin enemmän. Aukkoon ja sen tuomaan valoisuuteen on ehtinyt tottua, mutta nyt siitä on osattava päästää irti.

Jossakin vaiheessa oli tarkoitus öljytä lattia. En enää muista miksei sitä tehty heti. Se ei käsittääkseni estä lattian maalaamista öljymaalilla myöhemmin ja jos joskus lattia maalataan, haluaisin joka tapauksessa käyttää siihen perinteistä öljymaalia. Haluan kuitenkin säilyttää ehdottomasti option lattian maalaamiseen, sillä vaikka puunvärinen lattia onkin ihan mukava ja pidän siitä, on maalattu puulattia silti ”perinteisempi” tämän aikakauden taloille. Toki ennen maalaamisen yleistymistä puulattiat ovat olleet puun värisiä. Palaan tuohon lattian öljyämiseen myöhemmin.

Käynnissä olevia projekteja on muitakin. Aloitin jossakin vaiheessa pienen rinnakkaisremontin kellarissa. Talon keskellä oleva ns. perunakellari on ollut varastona, tarkoituksena on vähän siistiä sitä, jotta se olisi käyttökelpoisempi. Lattialle puuritilämatto, betoniseinien maalaus kalkkimaalilla, hieman pöytätasoa ja uusia hyllyjä. Tästäkin lisää myöhemmin.