Värivalintamme herättävät ehkä joissakin ihmetystä, eikä varmasti ole kaikkien mieleen. Itsekin olen ollut aikaisemmin melko puristi värien suhteen. Ja tavallaan olen edelleenkin sitä mieltä, että värit tulevat ensisijaisesti materiaalista. Välillä olen ollut lähes kaikkea maalaamista vastaan. Luonnolliset materiaalit ja niiden väritys on aina kaunista, eivätkä ne kaipaa ylimääräistä koristamista. Jos olisimme rakentaneet uuden talon, olisin todennäköisesti noudattanut siinä näitä periaatteita.

Miksi sitten nyt teemme kokonaan turkoosin huoneen, kirkkaankeltaisen keittiön ja mitä muuta vielä onkaan tulossa? En ihan suoraan osaa vastata, mutta koitan hieman avata värifilosifiaani.

Kaupunkisuunnittelun kautta olen alkanut lämmetä väreille. Minusta kaavoitustapa, jossa suuria alueita pakotetaan julkisivumateriaaleiltaan ja väreiltään samaksi, ei toimi. Jostain syystä yhtenäinen ympäristö on usein kaupunkisuunnittelun tavoitteena, vaikka oikeastaan kaupunkien perusolemus on olla vaihteleva, rikas, kerroksellinen ja jatkuvasti muuttuva. Historia saa aikaan luonnollista vaihtelua, mutta ongelmia syntyy kun alueita rakennetaan kerralla, samanlaiset rakennustavat tuottavat samanlaisia rakennuksia. Värit ovat siinä tapauksessa erinomainen keino tuottaa visuaalisesti rikasta ympäristöä, vaikka tyyli olisikin yhtenäinen. Yksi hieno esimerkki on minusta esim. Huvilakatu Helsingissä. En sano, että kaikkialla pitäisi olla värikästä, mutta jos ei vaihtelua muuten synny niin mielummin polykrominen kuin monotoninen.

Toinen asia mistä haluaisin päästä eroon, on ylimääräinen vakavuus ja totisuus. Sillekin on toki oma paikkansa, mutta jos elinympäristö voi saada aikaan hyvää mieltä ja positiivisuutta, en näe siinä kovinkaan paljon huonoja puolia. Haluan kuitenkin täsmentää, että hyväntuulinen on eri asia kuin hauska tai vitsikäs. Kauneus, hyvä suunnittelu ja oivaltavat detaljit saavat jo itsessään katsojan hymyilemään. Tässä on yksi esimerkki siitä, mitä tarkoitan hyväntuulisella designilla. Hyväntuulisuus tulee tässä siitä, että ”ongelma” on käännetty vahvuudeksi. Tuollainen suhtautuminen kuvastaa  positiivista elämänasennetta, asioista nähdään niiden hyvät ominaisuudet ongelmien sijaan. Vanha viisaus sanoo, että jos et voi hävittää ongelmaa, korosta sitä. Ei se tietysti aina toimi, mutta tuo on sellainen rajapinta, josta hyvin usein löytyy myös jotain uutta.

Kolmas asia, jota vastaan haluan taistella, on tylsyys ja mitäänsanomattomuus. Asioissa täytyy olla vähän särmää, rosoa ja persoonallisuutta. Mielummin jotain, kuin ei mitään. Varovaisuus johtaa harvoin mihinkään uuteen. Tosin meidän kodissamme kirkkaat värit eivät ole mikään uusi juttu. Kaapistojen takaa löytyi vanhaa maalipintaa, joka on itseasiassa sävyltään todella lähellä sitä mikä keittiökalusteisiimme on tulossa.

Olettaisin, että keittiömme on ollut 60-70 -luvulla kokonaan kirkkaankeltainen, jalkalistat ovat olleet punaiset ja muistelisin jossakin kuvassa nähneeni myös tummansiniset keittiönkaapit. Siihen verrattuna melko hillityillä väreillä mennään.