Projektien aikatauluista

Aloitin 16.7. purkamaan yläkerrasta piipun ympäriltä valaisin/pistorasiakoteloita. Purkutyöt eteni nopeasti kunnes kaikki irtoava oli irroitettu ja viimeiset osat vaatisi sähkömiehen käyntiä. Tuollaista varten ei kuitenkaan viitsi erikseen sähkömiestä hälyttää, joten asia jäi odottamaan keittiön valaisimien asennusta.

Sähkömies kävi 30.8. ja poisti turvallisesti sähköasennukset, jolloin pääsin purkamaan loputkin kotelot ja avaamaan lattiaa.

Kuukausi meni, että sain sahattua lattialankut auki ja irroitettua palkit. Näistä olenkin kirjoittanut aiemmin, joten ei siitä sen enempää. Jossain välissä kävin myös ostamassa valmiiksi lattialankut paikkaamista varten.

2.10. muurari tuli rappaamaan piipun välipohjan sisällä olevan osuuden. Hän myös ”liimasi” saneerauslaastilla ensimmäisen 50 mm kerroksen palovillaa piippuun kiinni. Villa loppui kuitenkin kesken, joten toinen kerros täytyi tehdä itse. Sen sain valmiiksi viime viikolla. Tein myös osittain jo tarvittavat tuennat lankuille.

Tänä viikonloppuna aloitin vihdoinkin sirkkelöimään friisilankkuja ja sovittamaan niitä paikoilleen. Tämä on aika hidasta, koska jokainen lankku täytyy muotoilla kokeilemalla. Lankkujen pohjaan täytyy sahata koloja vanhojen palkkien kiinnikkeille, höylätä viistoksi, koska palkit ovat hieman käyriä. Mikään kulma tai linja ei ole täysin suora, koska kuten kuvasta näkyy, piippu ei ole aivan tasareunainen.

_MG_4671-web.jpgLattian korjaus etenee vähitellen. Nyt on päästy jo sovittelemaan friisilankkuja paikoilleen. 

Tämä projekti alkoi 14 viikkoa sitten. En olisi koskaan osannut aikatauluttaa tälläistä työtä. Ensinnäkään alussa ei ollut minkäänlaista tietoa työn laajuudesta. Se selviäisi vasta kun lattian saa auki. Toisekseen, tämä arki nyt on mitä on. Lähes 100 päivän aikana on ollut ehkä 4 päivää, jolloin olen pystynyt remonttia oikeasti tekemään.

Asia on hyvin yksinkertainen. Lasten kanssa ei sirkkelin huudattaminen onnistu. On kokeiltu. Siis oikeasti on. Laitoin pikku-H:lle peltorit päähän ja yritin huijata leikkimään mahdollisimman kauas, mutta näköyhteyden päähän. Sain yhden laudan sahattua ja totesin että ei. Hän huomasi, että yritän tehdä jotain ja hirveä huutohan siitä tuli. Olen myös purkanut eteisen alakattoa lasten kanssa. Vienyt taas pikku-H:n turvallisen etäisyyden päähän, jotta mitään vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Parin paneelin jälkeen totesin että ei. Mikään ei sillä hetkellä ole kiinnostavampaa kuin juuri se mitä minä olen tekemässä. Olen myös yrittänyt maalata listoja lasten kanssa. Sama lopputulos kuin edellä. Paitsi että sormet maalissa. Muitakin yrityksiä on ollut, mutta ei se oikeastaan muuta asiaa mihinkään. Ei se vain onnistu.

Teemme molemmat tällä hetkellä osittaista työtä ja hoidamme pikku-H:ta kotona vuorotellen. Kun lisätään omat ja vanhemman lapsen menot, emme ole yhtäaikaa kotona käytännössä koskaan. Aikaa remontointiin on vain ja ainoastaan päiväunien aikana. Noille kultaisille minuuteille on ottajia vaikka muille jakaa. Esim. pyykkien pesemistä tai ruoan tekemistä ilman häiriötekijöitä. Saati sitten että ajan käyttäisi johonkin omaan, vaikka pianon soittamiseen tai lukemiseen. Eikä kovin huono vaihtoehto olisi nukkua itsekin päiväunet.

Projekteilla voi olla minun puolestani aikataulut ja suunnitelmat, mutta kun yhtälöön lisätään juuri kävelemään opetteleva taapero, ei niistä ole paljon iloa. Sen takia meillä on ollut yläkerran lattiassa reikä 3,5 kuukautta ja on varmaan vielä pari kuukautta eteenpäinkin.

Jos jollekkin tämä kyseisen projektin tarkoitus on vielä mysteeri niin lyhyt kertaus. Teimme uuden leivinuunin ja pönttöuunin alakertaan. Alapuolelta kokeillessa hormissa tuntui parissa paikassa hieman irtonaisia tiiliä, jolloin pelkkään kaksinkertaiseen tiililimitykseen perustuva paloeristys välipohjan kohdalla ei ole aivan riittävä. Määräysten mukaan hormin sisäpinnasta tulee olla 230 mm palava-aineiseen rakennusosaan. Varmuuden vuoksi tiilen ulkopinta rapattiin, jotta siitä tulee tiivis ja puiset palkit siirrettiin 100 mm päähän piipusta niillä sivuilla, joilla irtonaisia tiiliä tuntui. Väli täytettiin palovillalla, joka liimattiin tiiviisti saneerauslaastilla kiinni piippuun. En tiedä olisiko viranomaiset koskaan edes vaatineet mitään tälläistä, mutta muurari halusi tehdä asian kunnolla ja minäkin otan paloturvallisuusasiat vakavasti, joten näin tehtiin.

Ruuvauskärjet

Tarkoitan niitä pieniä juttuja, joille ei kaikilla myyjillä ole edes kunnon nimeä. Palasarja. Mikä ihmeen pala? Englanniksi niitä kutsutaan nimellä bit, joten alunperinkin huono nimi on tietysti pitänyt kääntää palaksi. Pala on todella huono nimi. Se ei kerro mitään. Löysin onneksi myös vaihtoehtoisen nimityksen, ruuvauskärki. No, juuri sitähän ne ovat. Paljon kivempi mennä rautakauppaan kysymään ruuvauskärkiä kuin epämääräistä palaa.

Ne ovat siis niitä pieniä juttuja, joita laitetaan ruuvinvääntimen päähän. Ilmeisesti ainoa myyntikeino niissä on erilaisten osien lukumäärä. Niitä myydään noin 10-20 euron sarjoissa, joihin yritetään keksiä mahdollisimman monta erilaista palaa. Parhaimmillaan taidetaan mennä reilusti yli sadan. Niitä on siis aivan liikaa, eikä yksikään taatusti istu juuri siihen ruuvinkantaan mikä pitäisi saada avattua. Kun luulee löytäneensä oikean, se kuitenkin pyörähtää ympäri ja kärki kuluu samantien sileäksi, jonka jälkeen kyseisellä palalla ei tee enää yhtään mitään. Onneksi on kuitenkin 99 muuta epäsopivaa kärkeä jäljellä..

Kun entropian määrä jossakin asiassa menee tietyn pisteen yli, minun on aivan pakko ottaa asia hallintaan. Nyt jäi niin sanotusti viimeisen kerran pala kurkkuun kiinni. Päätin että hankin kerralla kunnolliset ruuvauskärjet, joilla pärjää remonttihommissa ilman ylimääräistä tuskaa. Kuten aiemmassa postauksessani Työkaluiloa mainitsin, ilman kunnollisia työkaluja, ei remontista tule mitään muuta kuin mielipahaa. Hyvillä ja oikeilla vehkeillä se on jopa mukavaa.

_MG_4634-web.jpgTyökalupakista löytyi tälläinen kasa käyttökelvottomia ruuvauskärkiä. Oli jo aikakin siivota. 

Tässä talossa on tullut vastaan noin miljoona ruuvia, joista joka kolmas on ollut erilainen verrattuna viereisiin, sekä kaikkiin aiempiin ruuveihin. Voisi hyvin kuvitella, että tuollainen yli sadan ruuvauskärjen sarja olisi se oikea hankinta. Mutta ei. Ruuveja on toki tuhansia erilaisia kierteineen, kantoineen ja materiaaleineen, mutta hahlotyyppejä, eli siis niitä erilaisia kuvioita, joihin meisseli tökätään, on yleisesti käytössä oikeastaan kolme: Philips-ristipää (PH), Pozidriv-ristipää (PZ) ja Torx. Phillips on se perinteinen ristipää, pozidriv on ristipää, jossa on pienet viisteet sisänurkissa ja torx on se rattaan muotoinen, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana yleistynyt huomattavasti. Perinteistä talttapäätä ei ihan hirveän usein tule vastaan, toki sellaisiinkin on hyvä varautua. Kuusiokoloa käytetään huonekaluissa ja esim. polkupyörissä paljon, mutta täytyy myöntää, että harvemmin olen niitäkään akkukoneella kasannut.

Ristipääruuvien hahlon koko ilmoitetaan numerolla 0-4. 0 on pienin ja 4 isoin. Remppahommissa eniten tulee vastaan 1 ja 2 -koon ruuveja. Torx-ruuveissa on koot merkitään T-10, T-15, T-20, T-25, T-30 ja T-40. Näitä tulee vastaan harmillisesti aika tasaisesti ainakin tuonne T-25:n asti.

Periaatteessa aika pitkälle pärjää, jos työkalupakista löytyy PH1-3, PZ1-3 ja T-10-25. Lisäksi kaksi eri kokoista talttaa. Pieni ja iso. Yhteensä 12 kärkeä. Oikeanlainen pää löytyy todennäköisesti paljon helpommin noiden joukosta, kuin jos vaihtoehtoja on 100. Porkkanana tässä on tietysti se, että kun kärkiä on vähemmän, voi ostaa myös laadukkaampia ja kestävämpiä. Halpiskärjet kuluvat hetkessä käyttökelvottomaksi, eivätkä välttämättä alunperinkään istu kunnolla ruuvin kantaan.

Wera valmistaa laadukkaita työkaluja ammattilaisten käyttöön ja kun etsin netistä tietoa laadukkaista ruuvauskärjistä, tuo nimi tuli vastaan usein. Kärkiä saa ostettua yksittäin, jolloin voi ostaa juuri omaan käyttöön sopivat, eikä yhtään ylimääräistä. Heillä on myös fiksu värikoodaus kärjissä, jolloin yhdellä silmäyksellä löytää juuri oikean osan. Punainen on PH, musta PZ, vihreä Torx, sininen kuusiokolo ja keltainen taltta. Jokaisessa kärjessä on pieni värillinen panta, jossa on lisäksi koko. En osaa omia kokemuksia vielä sanoa, mutta yritys ainakin vaikuttaa siltä, että se haluaa tehdä juuri sen oman juttunsa, eli ruuvimeisselit ja muut vääntötyökalut, mahdollisimman hyvin. Se millä tavalla vaikkapa noihin ruuvauskärkiin on panostettu verrattuna muiden merkkien pelkällä määrällä myyviin sarjoihin antaa hyvin viitteitä tuotteiden laadustakin. Ostin kokeeksi muutaman peruskärjen, PH2, PZ1 ja 2 sekä T-10. Kun lukaisin heidän esitteitään, kannattaisi ostaa myös heidän ”bit holder”, koska se ilmeisesti osallistuu jollakin tavalla vääntökuormien jakamiseen. Otetaan kokeiluun.

Samalla inventoin oman ruuvauskärkirasiani, johon on koottu kaikki erilaisista työkalusarjoista tulleet osat. Sieltä löytyikin aikamoinen kasa käyttökelvottomaksi ajettuja kärkiä, jotka kuuluvat oikeastaan roskikseen työkalupakin sijaan. Kaksoiskappaleista valitsin hyväkuntoisimman ja loput siirsin syrjään. Rasia siistiytyi huomattavasti ja samalla tuli hieman tutustuttua ruuvien maailmaan. Nyt oikean kärjen löytäminen vaikuttaa huomattavasti helpommalta kuin aiemmin.

Selvennyksenä vielä, että minulla ei ole minkäänlaista yhteistyötä Weran tai minkään muunkaan mainitsemani tuotteen tai yrityksen kanssa. Jos sellaisia joskus tulevaisuudessa tulee, mainitsen asiasta erikseen.

Puusepän tekemä ruokapöytä

Kerroin aiemmin pöytäkuumeestamme ja siitä, että harkitsimme uuden isomman ruokapöydän teettämistä puusepällä. Näin teimme ja nyt on aika kertoa tästä lisää.

Taipuu Woodworks teki meille vuosi sitten keittiökalusteet ja yhteistyö puusepän kanssa sujui erinomaisesti. Oli selvää että jos ja kun jatkossa tulee taas tarvetta puusepän ammattitaidolle, olemme yhteydessä Taipuun Seppo Paldaniukseen. Hän oli kiinnostut pöytäprojektistamme ja palaveri sovittiin.

Nopeasti pääsimme yhteisymmärrykseen siitä, minkälaista pöytää haaveilemme. Sen piti olla luonnollisesti täyspuuta, tammea, kuten keittiön tasokin. Koon tuli olla riittävän iso 6-8 henkilön ruokailuun, lautapelien pelailuun ja muuhun ajanviettoon. Puun elävä pinta saa näkyä, samoin liitokset. Muutamista detaljeista, jalan rakenteesta yms. keskusteltuamme saimme kuulla hinnankin. Sanotaan nyt tässä vaiheessa, että halpa tuollainen pöytä ei ole. Skovbyn pöytä olisi maksanut 2750 euroa, joten olimme osanneet varautua, että sitä halvempi käsityönä tehty pöytä ei olisi, tosin ei kovin paljon kalliimpikaan. Aika oikeaan osuinkin.

Ruokapöytä on paikka, jonka ympärillä elämä pyörii. Se ei ole vain irtokaluste, vaan olennainen osa kokonaisuutta yhtä lailla kuin leivinuuni ja keittiökalusteetkin. Jos olisimme halunneet säästää rahaa, olisimme menneet Ikeaan, mutta halusimme mielummin sijoittaa elinikäiseen laadukkaaseen puiseen huonekaluun. Ja rahan laittaminen paikallisiin käsityöläisyrityksiin tuntuu oikeastaan hyvältä. Tietenkin saimme samalla täysin vapaat kädet pöydän suunnitteluun. Mutta kuinka suunnitella pöytä itselleen?

Ihan nollasta ei tarvinnut lähteä, koska olimme jo kierrelleet huonekaluliikkeissä ja netissä katsellen erilaisia vaihtoehtoja. Jonkinlainen näkemys tarpeista ja haluista oli muodostunut. Suunnittelun lähtökohdaksi ja referenssiksi otin Skovbyn #106 -ruokapöydän, josta kirjoitin aiemmin. Se on rakenteeltaan hyvin yksinkertainen, kansi koostuu kahdesta leveästä lankusta, jotka ovat kahden kehämäisen jalan päällä. Rako lankkujen välissä vaikutti kuitenkin hieman epäkäytännölliseltä, koska sinne voi tippua ruokaa tai esim. pieniä pelinappuloita. Kansi saisi olla mielummin yhtenäinen.

Skovbyn pöydässä pidin myös sen lisäosana saatavasta jatkopalasta, jossa lankkujen suunta kääntyy poikittain. Erillistä jatkopalaa en sinänsä halunnut. tuntuu, että sellainen joko on jatkuvasti kiinni tai sitten sitä ei koskaan kiinnitetä. Mutta visuaalisena ideana lankkujen suunnan vaihtuminen oli kiva. Halusimme siis kerralla riittävän ison pöydän, jonka päädyissä lankkujen suunta vaihtuisi poikittain. Päätylankuista tulee jonkinlaista ”talonpoikaishenkistä” tunnelmaa, joka tuo kivaa kontrastia muuten aika moderniin ilmeeseen. Se oikeastaan myös tukee melko pitkän kannen rakennetta. Pöydän jalat olivat yksi asia, mistä eniten tykkäsin referenssipöydässämme, joten päätin aika härskisti kopioida idean lähes sellaisenaan. Jalka on aika moderni, mutta siinä on kuitenkin pientä pukkijalkafiilistä. Ylöspäin kapeneva jalka on myös järkevä, koska tarvittaessa jalan kohdallakin pystyy istumaan. Pöydän kooksi päätettiin sama kuin Skovbyssä. 240×95 cm, mikä on hieman normimitoitusta suurempi.

Näillä lähtökohdilla osaava puuseppä saisi varmasti pöydän valmistettua, mutta halusin kuitenkin piirtää itse varsinaiset työpiirustuksetkin. Piirtämällä mittakuvia huomaa asioita, joihin ei ehkä muuten tulisi kiinnittäneeksi huomiota. Suunnittelu yleensä jatkuu piirustuspöydällä. Piirsin ensin kannen, johon hahmottelin lankkujakoa ja mm. käännettyjen päätyjen leveyttä. Annoin puusepälle kuitenkin vapauksia sommitella kantta materiaalin ehdoilla.

Jalkojen mitoitusta arvioin valokuvien perusteella Skovbyn pöydästä. Jalkojen sijainti on suunniteltu 6 ihmisen mukaan, koska ajattelimme sen olevan paremmin arkikäyttöä palveleva. Jalkojen väliin mahtuu mukavan väljästi 3 ihmistä molemmille puolille. Kun pöydässä on 8 henkilöä, jalka on reunassa istuvilla jalkojen välissä ja aika syvällä pöydän alla, jolloin se ei ole kovinkaan häiritsevä. Päädyt ovat sen verran pitkät, että niissäkin pystyy istumaan hyvin. Pöydän ääreen mahtuu tarvittaessa 10 ihmistä. Sitten vielä muutama detalji. Jalkoja käännettiin hieman ulospäin ja kannen reunaan tehtiin pieni viiste ja pyöristys. Tästä saimme kaksi mallikappaletta, joista jälkimmäinen todettiin hyväksi. Sitten jäimmekin vain jännityksellä odottelemaan.

Mittapiirustus puusepälle ruokapöydästäMittapiirustus puusepälle ruokapöydästä.

Muutaman viikon jälkeen Taipuu Woodworksin pojat kävivät tuomassa pöydän uuteen kotiin. En ollut itse paikalla kun pöytä tuli, joten näin sen ensimmäistä kertaa vasta kun se oli jo koottu ja oikealla paikallaan. Pöytä näkyy heti, kun astuu sisälle eteiseen. En malttanut edes riisua ulkovaatteita, koska piti päästä heti hipelöimään upeaa pöytää. Se oli täsmälleen sellainen kuin pitikin ja mitä olin kuvitellut, mutta samalla vieläkin hienompi. Se oli uusi, mutta kuitenkin jollakin tavalla jo tuttu. Aivan kuin pöytä olisi ollut aina tuossa. Muuta en osaa sanoa kuin että se on täydellinen!

_MG_4601-webTaipuu Woodworksin pieni logo pöydän reunassa ja hieno liitosdetalji vieressä.

_MG_4593-webVanhat ruokapöydän tammiset tuolit jätettiin ennalleen, ne sopivat uuden pöydän kanssa hyvin yhteen. 

Retkeilemässä lasten kanssa

Pamilonkosken luontopolulla.

En voi väittää olevani mikään varsinainen eräihminen, mutta viihdyn luonnossa ja varsinkin viime vuosina kiinnostus patikointiin ja retkeilyyn on alkanut heräillä. Hyväkuntoiset, merkityt luontopolut ovat helppoja retkikohteita ja niitä onneksi löytyy Suomesta todella hyvin. Reittejä on vaativuudeltaan monen tasoisia ja -pituisia. Pienten lasten yhdistäminen ulkoiluharrastuksiin ei ole kuitenkaan itsestäänselvyys.

Harrastin lenkkeilyä jo esikoisen syntymän aikoihin ja se olikin pitkään erinomainen harrastus. Vauva nukahti helposti rattaisiin ja lenkille tuli usein lähdettyä pelkästään päikkäreiden vuoksi. Lenkkeily on tosin myös aika meditatiivista. Keskittyminen hengitykseen ja askeleiden tasaiseen rytmiin raikkaassa ulkoilmassa toimii hyvänä vastapainona arjen hälinälle. Puolisokin saa hetken omaa rauhaa.

Muutaman vuoden iässä iso H (olkoon tytöt tästä lähtien iso H ja pikku H) kyllästyi juoksuharrastukseeni. Hän alkoi järjestelmällisesti matkustamaan rattaissa lähinnä seisten eikä nukkumisesta ollut enää tietoakaan. Ilman vaunuja juoksemaan lähteminen ei käytännössä ollut mahdollista, joten lenkkeily loppui siltä erää. Nyt toisen lapsen kanssa olen taas aloittanut uudelleen juoksemisen ja se sujuu jälleen erinomaisesti. Pikku H nukkuu ja viihtyy vaunuissa hyvin myös hereillä ollessaan, maisemia katsellen. Nyt tiedän, että tästä ajasta täytyy nauttia, sillä se ei ehkä kestä kovin pitkään.

Isompi H pyöräilee jo sen verran vauhdikkaasti, että vieressä pystyy juoksemaan vaunujen kanssa varsin hyvää vauhtia, jos edes pysyy perässä. Pelkkä lenkkeily ei tosin riitä motivaatioksi vaan yleensä täytyy käyttää hienostuneempia keinoja, kuten lahjontaa, tai yhdistää lenkki esim. kaupassa käyntiin.

Kun jotkut sanovat, että lenkille lähteminen on helppoa, vetäisee vain lenkkarit jalkaan ja ampaisee ovesta ulos, olen melko varma ettei heillä ole pieniä lapsia..

Entäs se retkeily sitten? Voisi kuvitella, että se ei ainakaan helpompaa ole? Kyllähän siihen tarvitaan joustavuutta ja mukautumiskykyä. Jos haaveena on kymmenien tai satojen kilometrien viikkoja kestävä erämaapatikointi luonnon armoilla, niin ehkä kannattaa jättää johonkin toiseen elämäntilanteeseen. Mutta luontoon pääsee muutenkin. Parin kilometrin helppojen reittien käveleminen on myös mukavaa ulkoilua ja nuotiopaikalla eväiden syönti sallittua, vaikkei takana olisikaan päiväkausien näännyttävää vaellusta.

Pikku H on tottunut kulkemaan kantorepussa ja noin kymmenen kilometrin reitit menee selässä kantaen aika vaivattomasti, suurin osa matkasta nukkuen. Kokeilu on myös vaativampia maastoja, kuten Kolille ja Jyväskylän Kanavuorelle kiipeämistä. Täytyy vain olla äärimmäisen varovainen, varsinkin alaspäin laskeutuessa, ettei liukastu. Tervettä järkeä käyttämällä ja riskejä ottamatta niistäkin selviää kuitenkin turvallisesti.

Isompi taas jaksaa yllättävänkin pitkiä matkoja itse kävellä. Tuon ikäiset lapset juoksisivat lähestulkoon aamusta iltaan pihalla, joten kyse on enemmänkin motivoinnista. Hyviä vinkkejä on tietenkin eväät, erilaiset tehtävät tai kaverin pyytäminen mukaan. Ja toki reitti ja tauot täytyy miettiä lasten ehdoilla. Alkuun kannattaa kokeilla ihan vaikka lähimmälle nuotiopaikalle kävelyä ja takaisin. Sitten pikkuhiljaa pidentää matkaa.

Eväiden syönti nuotiopaikalla on usein retken kohokohta, enkä puhu pelkästään lapsista.

Kävimme viimeksi kävelemässä koko porukalla Pamilonkosken n. 3,5 km pituisen luontopolun. Reitti oli osittain aika vaikeakulkuinenkin, hieman louhikkoinen. Maisemat hienot, reitti kulkee kosken vierellä. Taukopaikkana hyvin hoidettu laavu upealla paikalla. Tarkoituksena oli jättää iso H taukopaikalla ukin kyytiin ja jatkaa vielä kosken toista reunaa takaisin, mutta alkoi tulla jo pimeä, joten viivyimme hieman pidempään nuotiolla ja lähdimme koko porukalla pois autokyydillä. Harmillisen usein tulee jätettyä iso järjestelmäkamera kotiin, mutta tällä kertaa se oli onneksi mukana ja muutamia kivoja kuviakin tuli otettua.

Räsymattoja

En tiedä onko kukaan kiinnittänyt huomiota, mutta olohuoneen kuvissa on vilahtanut pari erilaista mattoa ja itseasiassa kuvausten välillä on kokeiltu kolmattakin vaihtoehtoa. Yksi niistä on hieno Hanna Korvelan valkoinen kudottu villamatto. Ajattelin olohuoneen remontin aikoihin, että se varmaan tulee sopimaan sinne täydellisesti. Mutta remontin ”valmistuttua” se ei kuitenkaan tuntunut olevan oikeassa paikassa. Eikä mikään muukaan kokeilemistamme matoista tyydyttänyt.

Aina välillä olen katsellut uusia mattoja sillä silmällä. Viimeksi ByPiasin luonnonväristä juuttimattoa, joka vaikutti myymälässä ainakin valkoista puulattiaa vasten kivalta. Tarkoituksena oli pyytää mattoa kokeiluunkin, mutta niin kuin tälläisillä asioilla on tapana, se vähän jäi.

Yhtenä vaihtoehtona on ollut perinteinen räsymatto. Ne vaan ovat usein aika kapeita. Leveitä ja isoja räsymattoja ei oikein tahdo löytää. Finlaysonilla on tosin aika kivoja räsymattoja kierrätyslakanoista tehtynä, mutta heillä leveämmät matot on yhdistetty useammasta kapeammasta, mikä näyttää minun silmääni vähän vieraalta.

Joku saattoi ehkä huomata talomme esittelykierroksella yläkerrassa olevat mummoni vanhat kangaspuut. Minä en voi väittää niillä hirveästi paukuttaneeni, mutta Miina on kutonut niillä useitakin mattoja. Kangaspuut ovat vain n. 80 cm leveät, joten riittävän isoa mattoa olkkariin ei niilläkään saa. Muualla itse kudottuja mattoja tulette varmasti kuvissa näkemään.

Viikonloppureissullamme tuli erilaisten sattumien kautta vastaan iso, vanha räsymatto, jonka saimme vieläpä ilmaiseksi. Matto lähti mukaan ja kun tulimme takaisin kotiin, kannoin sen heti ensimmäisenä olkkariin. Nyt se löytyi! Matto on minusta täydellinen. Se tuo juuri sopivanlaista rentoutta ja tunnelmaa, jota olohuone on minusta kaivannut.

_MG_4506-webJuuri oikeanlainen ja sopivan kokoinen räsymatto löytyi aivan sattumalta. 

Olen aina pitänyt kudotuista matoista, varsinkin moderneista sellaisista. Yksiväriset, tai paksuraitaiset matot ovat olleet suosikkejani. Viime aikoina olen kuitenkin ihastunut näihin perinteisiin räsymattoihin. Kirjavista kuteista syntyvä tekstuuri on erittäin mielenkiintoinen ja vaatii todella taitoa saada värityksestä tasainen. Se on kuin mosaiikkityö, jossa läheltä katsottuna erottaa yksittäiset elementit, mutta kauemmaksi siirtyessä ne sulautuvat yhteen. Erilaisia variaatioita on lukemattomia, vaikka äkkiseltään räsymatot näyttävät aina suurinpiirtein samalta. Eri värien, mustan ja vaalean suhde ja rytmi vaihtelevat ja lopputulos on aina omalla tavallaan kirjava.

Tykkään tuosta meidän matosta. Siinä on mukavan puhtaat värit, mutta tekstuuri on riittävät tiheä, jolloin itse matto näyttää yllättävän tasaiselta. Siinä ei ole erottuvia raitoja, vaan kuteiden järjestys on ”satunnainen”. Se on selvästi kokeneen kutojan käsistä, sillä reunat ovat kuin veitsellä leikatut. Sen verran minäkin olen kangaspuilla kutomista kokeillut, että tiedän reunoista tulevan helposti aaltoilevat, mikäli käännöksissä ei pidä tasaista kireyttä tai unohtaa pingottimen liian pitkäksi aikaa paikoilleen.

Suosittelen silti kaikille kokeilemaan kutomista. Se on hauskaa ja flow-tekemistä parhaimmillaan. Olisihan se mukavaa käydä aamulla pistämässä leivinuuniin jälkilämmölle paistumaan edellisenä päivänä juureen leivottu ruisleipä, juoda kiikkutuolissa rauhassa aamukahvit lintujen laulua kuunnellen ja kutoa koko päivä räsymattoja. Jostain syystä päivät eivät kuitenkaan mene niin.

Työkaluiloa

On ihme, etten ole kahden vuoden remontin aikana kirjoittanut yhtään postausta työkaluista. Jokainen remonttia elämänsä aikana itse tehnyt varmasti allekirjoittaa tämän: vääränlaisilla tai huonoilla työkaluilla remontin tekeminen on yhtä tuskaa.

Remonttikuluistamme kohtalainen siivu on mennyt työkalujen ja tarvikkeiden hankintaan, sillä entuudestaan niiden valikoima oli pienehkö: pikkuinen ruuvinväännin, Dremel ja epämääräinen kasa ruuvimeisseleitä. Remontin aikana on tullut hankittua mm. katkaisusirkkeli, monitoimityökalu, akkuporakone, sorkkarauta, poranteriä, isompi sorkkarauta, pensseleitä, tapettiharja, maalausteloja, maalinkaapimia, maalivispilä, hiomapaperia (paljon), mittanauhoja, a-tikkaat + millon mitäkin. Lisäksi edellinen asukas jätti meille työmaaimurin, höylän, pistosahan, käsisirkkelin, hiomakoneen ja yläjyrsimen, joista osa olisi pitänyt joka tapauksessa hankkia. Työkaluja onkin kertynyt jo yksi kirjahyllyllinen, vaikkei siinä taida olla edes kaikki. Silti lähes aina kun siirtyy tekemään jotakin uutta työvaihetta, huomaa ettei työskentely jostain syystä oikein tahdo sujua, kunnes tajuaa, että yrittää taas tehdä jotakin jollakin mihin sitä ei todellakaan ole tarkoitettu.

Jouduin avaamaan yläkerran lattiaa piipun ympäriltä, koska siinä olevat puurakenteet täytyy siirtää 100 mm päähän tiilen ulkopinnasta. Nyt ne ovat osin 50 mm päässä. Lisäksi pönttöuunin päällä oleva piipun liittymä täytyy rapata, jotta siitä tulee tiivis. Koska yläkerrassa on ihan siisti mäntylankkulattia, en halua tuhota sitä yhtään enempää kuin on pakko. Ajatuksena on katkaista lankut piipun ympäriltä ja korjata se ns. friisilankuilla, eli piippua kiertävällä lankulla, tai tässä tapauksessa kahdella, koska lattiaa täytyi avata sen verran paljon. Irroitin ensimmäisen lankun palasen monitoimityökalulla, jonka jälkeen näki missä lattianiskat menevät ja uskalsi ajaa pistosahalla. Sirkkeli olisi ehkä ollut nopeampi, mutta koska en tiennyt mitä kaikkea lattian alla menee, pistosaha tuntui vähemmän brutaalilta ja helpommin hallittavalta. Lopulta lattiassa oli aukko.

_MG_3960-web.jpg

Koko asia on painanut mieltäni jo jonkin aikaa, sillä pelkäsin sitä, että piipun vierestä menee pitkät, seinästä seinään kulkevat kantavat palkit, joiden siirtäminen, katkaiseminen tai oikeastaan mikä tahansa muukin kuulostaa hirvittävältä. Ei pelkästään työmäärän vuoksi, vaan koska ylipäätänsä kantaviin rakenteisiin kajoaminen on vanhassa talossa hieman kyseenalaista ja oikeastaan myös luvanvaraista. Lisäksi se olisi tarkoittanut käytännössä koko yläkerran menemistä remonttiin. Helpotuksekseni huomasin, että liian lähellä kulkevat palkit ovat piippua kiertäviä välipalkkeja, jotka kannattelevat ainostaan lattialankkuja. Lisäksi ne ovat sen verran lyhyitä, että avaamalla lattiaa kahden 145 mm lankun leveyden verran, niihin pitäisi päästä käsiksi. Kaksi lankkua vaikutti vielä ihan siistiltä ja mahdolliselta korjaukselta.

_MG_4040-web.jpgFriisilankkujen mallailua. Tarkoituksena on korjata aukko kahdella lankkurivillä. Kulma sahataan jiiriin. Lankkujen kiinnitykseen täytyy keksiä luovia ratkaisuja. 

Seuraava ongelma oli kuitenkin se, että millä ihmeellä saan nuo lankut irti tilassa, johon juuri ja juuri mahtuu käsi. Lankut oli paksuilla vanhoilla nauloilla kiinni viereisissä palkeissa, sekä myös alakerran helmipaneeleissa (tai ehkä ennemminkin toisinpäin) alapuolelta naulattuna. Ainoa mahdollisuus olisi katkaista naulat, mutta miten? Sattumalta muurari oli tulossa käymään naapurissa, joten pyysin hänet samalla vilkaisemaan tätä meidän avattua lattiaa. Hän ehdotti että nauloja voisi kokeilla katkaista puukkosahalla, jollainen löytyi häneltä auton takakontista ja sain ystävällisesti lainata kyseistä menopeliä. Metalliterällä paksutkin naulat napsahti hetkessä poikki. Aivan mahtava työkalu! Puukkosahaa kutsutaan joskus myös rosvosahaksi, olen ennen aina nauranut nimitykselle, mutta enää en sitä ihmettele. Tuolla pääsee hetkessä vaikka seinästä läpi!

Paneelit sen sijaan sai irti monitoimityökalulla, jonka terän sai helposti työnnettyä lankun ja paneelin väliin ja naulat poikki. Terän sai käännettyä vieläpä sellaiseen asentoon, että työ sujui ihan normaalilta tuntuvassa asennossa. Yhteen naulaan ei mikään työkalu kuitenkaan yltänyt. Olisi niihin varmasti ollut pidempiä teriä saatavilla, mutta malttamattomana päädyin katkaisemaan sen ns. perinteisesti, eli aivan väärillä työkaluilla ja aivan väärällä tavalla. Irroitin metallikäsisahasta terän ja pelkällä terällä sahasin aivan mahdottomassa asennossa kädet veressä vähintään puoli tuntia, jotta sain tuon yhden naulan poikki. Mitä tästä opin. Oikeilla työkaluilla remontin tekeminen sujuu ja on jopa mukavaa, väärillä ei. Näin se vain on.

_MG_4034-web.jpgReikä lattiassa ja siirrettävä lankku irroitettuna.

Joka kerta kun olen ostanut jonkun kalliin uuden vempeleen, olen tuntenut siitä hieman syyllisyyttä. Ehkä sen vuoksi, että uusien juttujen ostaminen on minusta kivaa. Ehkä sen takia, että en ole aina varma onko hankinta oikeasti tarpeellinen. Ja tietysti sen takia, että siihen kuluu paljon rahaa, jolle olisi varmasti muutakin käyttöä.

Virheostoksiakin on toki tullut. Ensimmäinen hankkimani sorkkarauta oli auttamatta liian pieni lattialankkujen irroittamiseen. Työergonomia oli hirveää ja rasitti selkää. Ostin heti perään isomman ja työ muuttui taas paljon helpommaksi. Pienemmälle sorkkaraudalle on tosin ollut myöhemmin runsaasti muuta käyttöä. Lankkujen irroittamisen aikoihin ostin heräteostoksena puupölkkyjen katkaisuun tarkoitetun rautakiilan. Se osoittautui aika kömpelöksi käyttää ja ostos on kieltämättä jäänyt harmittamaan.

Muuten kaikki on ollut oikeasti tarpeen, jopa välttämätöntä. Pienestä ruuvinvääntimestä oli jatkuvasti akku lopussa, mikä hidasti huomattavasti työntekoa. Siinä ei myöskään riittänyt vääntö isompiin ruuveihin, mitä tässä talossa on käytetty paljon. Uusi akkuporakone on mukava käyttää ja olen todella tyytyväinen, että tuli ostettua hyvä sellainen, eikä halvinta mitä kaupasta saa. Ilman sirkkeliä listojen tekeminen on käytännössä mahdotonta. Monitoimityökalukin on lunastanut paikkansa, erityisesti tuossa viimeisimmässä hommassa. En keksi oikein mitään muuta keinoa millä tuollaisen homman olisi saanut tehtyä. Myös aiemmin hankkimani Dremel on ollut ehdoton mm. pienten kolojen tekemisessä listoihin, lattialankkujen hiomisessa yms. Kulmahiomakonetta eli rälläkkää en omista, mutta dremeliin saa pikkuisen katkaisulaikan, jolla on tähän mennessä pärjännyt.

Tässä elämäntilanteessa jokainen asia, joka säästää aikaa ja/tai hermoja on kullanarvoinen. Remontoidessa molempia saa tuhlattua yllin kyllin, erityisesti vääränlaisilla välineillä. Rohkaisuna siis kaikille, jotka tyhjentävät remonttikassaa uusiin leluihin, älkää murehtiko, teette vain palveluksen itsellenne ja muille.

Tälläinen on Satavuotias koti

Myönnän, että olen tarkoituksella kuvannut vain remonttiin liittyviä asioita ja valmistuneita kohtia. Olen kuitenkin koko ajan halunnut tehdä talostamme kattavan esittelyn, mutta tuollaisilla asioilla on tapana siirtyä aina vaan eteenpäin. Yhdenkin julkaisukelpoisen kuvan ottaminen tuntuu välillä todella työläältä, joten kokonainen kuvareportaasi on tuntunut täysin epärealistiselta jo ajatuksenakin.

Kenellekään ei varmaan tule yllätyksenä, että meillä on joka paikassa aivan kamala kaaos. Siis oikeasti, ei mikään kengät vinksinvonksin-kaaos vaan ihan todellinen kaaos-kaaos. Pikkulapsiperhe-kaaos. Konmarin vastakohta -kaaos. Tiedätte kyllä. Miten sellaisen ylipäätänsä saisi kuvattavaan kuntoon? Siivoaminen, järjestely, kuvakulmien miettiminen, kaikki veisi suunnattomasti aikaa. Ajattelin, että entä jos esittelisinkin asunnon siinä kunnossa, missä se sattuu juuri tällä hetkellä olemaan? Miksipäs ei. Joten tervetuloa kierrokselle Satavuotiaaseen kotiin, keskelle pullantuoksuista arkea.

Alakerta

alakertaAlakerran pohja muistuttaa hyvin paljon rintamamiestaloja. Keskellä on piippu, jonka ympärillä tulisijat. Huoneet kiertävät sen ympäri. 

_MG_4042-web_MG_4069-webEteinen on pieni ja ahdas. Monien ovien avautuminen tekee siitä vieläkin hankalammin käytettävän, säilytystilaa ei juurikaan ole. 

_MG_4063-webWc/kodinhoitohuone on myös ahdas ja siellä on vähän säilytystilaa. Kestovaippapyykkivuori kuuluu tähän elämänvaiheeseen. 

_MG_4064-webWc on aika huonokuntoinen ja vähän epäkäytännöllinen. Muovimattojen saumat repsottavat, lavuaari vuotaa ja heiluu. Eteinen ja wc onkin seuraavien remonttikohteiden listalla aika ylhäällä. 

_MG_4047-web.jpgKeittiö onkin tutumpi blogia lukeneille. Tältä se näyttää arjen keskellä. Ruokapöytä on aika pieni huoneeseen nähden, mutta uusi pöytä on jo tulossa! Astianpesukoneen ovi tahtoo jostain syystä aina olla auki.

_MG_4049-webKaikki ruoka ei vielä vuoden ikäisenä mene suuhun.  Jos sen antaa kuivua lattialle, se on helpompi lakaista rikkalapiolla pois. 

_MG_4054-webEi se keittiö ihan valmis vielä ole. Toinen puoli odottaa inspiraatiota. Kasvi on ollut tuossa lattialla jo useamman kuukauden, ei mitään hajua miksi se tuossa on. 

_MG_4050-web_MG_4059-webOlohuoneeseen on ilmestynyt hieno Arja Bymanin taulu. Vaikka taitaa olla talon siistein huone, on sielläkin jonkinlaista kaaosta johtuen erinäisistä musiikkiharrastukseen liittyvistä projekteista. Mm. patja pianon ja naapurin seinän välissä. Harjoittelen välillä aika paljon. 

_MG_4062-webAlakerran kolmas huone, jolla ei oikein ole vielä nimeä, eikä tarkoitustakaan. Se oli takkahuone, mutta kun uuneja on nyt jokaisessa huoneessa niin tuntuu vähän hassulta sanoa tätä takkahuoneeksi. Huone, jolla ei ole käyttötarkoitusta, tahtoo myös kerätä kaikenlaista romua, jolle ei ole muutakaan paikkaa. Siellä kissat ruokailee, säilytetään vieraspatjoja ja erinäisiä remonttiin liittyviä tavaroita, sekä huonekaluja, joilla ei ole muutakaan paikkaa. Tähänkin huoneeseen on tarkoitus tehdä remontti, vaihtaa puulattia ja maalata seinät, jonka jälkeen siitä ehkä tulee meidän makuuhuoneemme. Ei mikään kiireellisin homma, mutta vessaan verrattuna sen verran helppo homma, että ehkä tehdään seuraavaksi. 

Yläkerta

ylakertaYläkerta on vaatehuonetta lukuunottamatta yksi avoin iso tila, mikä on minusta kiva. Sellaisena se on tarkoitus pitääkin ainakin toistaiseksi. Vaatehuonekompleksi on vähän epäkäytännöllinen ja vie paljon tilaa, mutta alakerta on tarkoitus tehdä valmiiksi ennen kuin ylös tehdään mitään, paitsi mitä nyt lattia on auki täälläkin..

_MG_4043-webKapea portaikko lähtee heti eteisestä. Portaissa on hieman tyyliin sopimattomat liukuestetarrat, mutta muuten vanhat portaat ovat sympaattiset. Ehkä joskus maalaillaan, vaihdetaan maalattu ”lista” oikeaan yms. Portaan nurkka on paikka, jonne aina heitetään ylhäältä alas menevät tavarat ja alhaalta ylös menevät tavarat. Kukaan ei kuitenkaan koskaan niitä siirrä siitä kumpaankaan suuntaan. Ei mikään maailman toimivin käytäntö. 

_MG_4081-web_MG_4075-web_MG_4074-webYlhäällä on ihan liikaa tavaraa, eikä millekkään oikein ole mitään paikkaa. Täällä on mm. edelleen avaamattomia muuttolaatikoita. Kaaos on välillä niin hirveä, että on vain suljettava silmänsä ja käveltävä varoen sänkyyn nukkumaan. 

_MG_4079-webEsikoistytön verholla eroteltu oma ”huone”. En tiedä onko tämä muun kaaoksen syy vai seuraus, ehkä rajakin on häilyvä. Täytyy tosin myöntää, että tähän sotkuun olen itse osittain syypää, koska lakaisin hieman tavaroita edestä pois, jotta pääsen tekemään remonttia piipun ympärillä. 

_MG_4084-webPerimmäisessä nurkassa on telkkari. Sitä käytetään aika harvoin, joten ympäristökin on yllättävän siisti. Takana näkyvää lautapelipinoa kulutetaan hieman useammin. 

Kellari

kellariKellari on osittain lämmitettyä tilaa. Siellä on pieni aula, pesuhuone ja sauna. Toinen puoli on kylmää varastotilaa. Monet naapurit ovat tehneet koko kellarista lämpimän ja se hieman houkuttelisi joskus tulevaisuudessa. Remontti tulisi kuitenkin olemaan aika iso, joten ainakaan tässä tilanteessa siihen ei ole mahdollisuutta. 

_MG_4071-webPesuhuone on aika askeettinen, mutta ajaa asiansa. Saunaa emme ole käyttäneet yli vuoteen, koska pihasaunassa on paljon mukavampi käydä. 

_MG_4072-web_MG_4073-webKellarissakin on kaaos. Sinne kuskataan ylhäällä remontissa purettu tavara odottamaan jatkotoimenpiteitä. Osa menee polttopuiksi, osa kaatopaikalle. Vanhoja ovia emme tietenkään tuhoa, vaan ne jäävät odottelemaan mahdollisesti uutta käyttöä.